Ensimmäisen kerran tästä kirjasta kuulin Scott McCloudin teoksessa Sarjakuva, näkymätön taide (olettehan tekin sen lukeneet?) ja myöhemmin muuallakin sarjakuvan historiassa varhaisena artefaktina, joka oli omana aikanaan (1934) jokseenkin irrallaan siitä mitä sarjakuva oli, mutta joka silti on huomion arvoinen kun lajia ja sen historiaa tutkitaan...
Max Ernst kun on tunnetumpi kuvataiteilijana, dadaistina ja surrealistina ja surrealismin piiriin tämäkin teos kuuluu: Une semaine de bonté ('hyvyyden viikko' tai 'ystävyyden viikko'), joka määrittelee itsensä 'romaaniksi', koostuu sivunkokoisista kollaasikuvista, joiden jatkumo tai yhteys toisiinsa on unenomaisen hämärä, mutta temaattisuutta kyllä on mukana.
Romaani jakautuu viikonpäiviin, joilla jokaisella on oma alkuaineensa ja luvun alussa esitetty esimerkki, joka sitten jollain tavalla viittautuu toistuvana teemana kuvissa: esim. Tiistain alkuaine on Tuli, esimerkki Lohikäärmeen hovi ja kuvissa vilisee lepakonsiipisiä ja hännäkkäitä ihmisiä ja väkivallan uhkaa...kun taas Maanantain alkuaine on Vesi, esimerkki on Vesi ja kuvissa on paljon vettä, nukkumista ja naisia.
Pari sivua Tiistaita
Teos etenee siinä määrin surrealistien hengessä että ei ole varsinaisesti mielekästä edes yrittää liian tiukasti "tulkita" teosta, temaattista yhteyttä on havaittavaksi asti mutta siirtymän ovat unen siirtymiä, ja enemmän teosta leimaa yleinen tunnelma jossa surrealistien Freud-innostuksen mukaisesti korostuu seksi ja kuolema, epämääräisen uhkaavina mutta alati kiehtovina...
Kuten sanottu, Ernstillä ei ollut juuri mitään tekemistä sen kanssa mitä sarjakuvat olivat vuonna 1934 jolloin tämä pienenä painoksena ilmestyi, ja kun teoksesta otettiin uusi painos vasta 1970-luvulla niin se on pysynyt jonkinlaisena irrallisena artefaktina, painotuotteena ja sarjallisena ei oikein kuulu maalaustaiteen piiriin, ei oikein kirjallisuudenkaan (vaikka kuvarunouden suuntaan tällä voisikin olla yhteyksiä) ja kuten sanottu ei myöskään sarjakuvan muuten kuin historiallisena kuriositeettina.
Joskin veikkaisin että Edward Gorey saattoi tämän teoksen tuntea, sen verran jotkut hänen sarjakuvansa tätä muistuttavat...
Mutta niin irrallinen artefakti kuin onkin, niin tutustumisen arvoinen teos, joka ei tyhjene yhdellä lukukerralla eikä varmaan useammallakaan.
Helmet-haasteessa tällä otan kohdan 12. Sarjakuvaromaani, ja aloitan Sarjakuvahaasteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti