17.1.18

Lauri Viita - Betonimylläri ja muita runoja

 

Betonimylläriä lukiessa vastaan tuli varsin monta tutunkuuloista pätkää, runsaasti on jäänyt sitaatteja elämään äideistä vain noista toivossa väkevistä toistaiseksi tälleenjääviin (kunnes palaa kauhaan jälleen), ja tänäänkin tarkastelin presidentinvaalimainoksia sillä perusteella kenet Lauri Viita nimittäisi joukon johtajaksi (pitkäkaulaisin, pienipäisin, takapuoleltaan täyteläisin. Valitettavasti mainosten perusteella viimeinen kategoria jää aika lailla arvailujen varaan).

Ja mikäs on jäädessä, Viita kirjoittaa hyvin tarttuvaa runoa. Kieli on selkeää ja mitallisuutta on sen verran mukana että runoissa on vastustamaton rytmi, ja runojen aiheidenkin pisteliäs huumori, oivaltavuus ja yllättävät siirtymät ylevän ja arkisen, korkean ja matalan välillä edestakaisin pitävät kiinnostuksen yllä, tylsää ei pääse tulemaan ja kuitenkin Viita on useimmiten sillai positiivisella tavalla "helppo".
Paljon sellaista mistä pidän, sijoittuu vähän samaan suuntaan blogissani esillä olleitten Kailaan ja Kupiaisen kanssa (vaikka pidänkin yhä näiden itseironiasta ja groteskin käytöstä enemmän), ja on kyllä myös todettava Viidan sortuvan muutamaan kertaan helppoon pikkunokkeluuteen niin aiheissa ja niiden käsittelyissä kuin loruttelevissa riimeissäänkin, mutta onhan hän tarpeeksi usein ihan hengästyttävän hyvä, kuten kirjan pitkien runojen Betonimyllärin ja Myllyn pyörityksessä...

Tunnistan kyllä myös vertaamisen Juice Leskiseen, joskin tätä lukiessa satuin sopivasti kuuntelemaan parin vuoden takaista suomalaista hiphoppia (tällä kertaa Steve iVanderin Olen musta) ja mieleen tuli että Viidalla on oikeastaan tässä aikamoinen hiphop-poljento päällä niin tyylin, aiheiden kuin sävynkin puolesta ja ehkä kun flow on tarpeeksi kova niin vähän heikompikin riimi menee muun mukana.

Kirjasta ovat bloganneet myös Omppu ja Kristian Huuhtanen.
Runo18-haasteen lisäksi Helmet-haasteesta otetaan kohta 28, Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä (tässä siis koko nimi kirjan kannesta, Betonimylläri Ja Muita Runoja).

Mylly (ote)

"Öljyni loppuu ja ei kuulu Ylkää,
vieressä seisoo jo helvetin ruhtinas!
Vastaa jo, Jumala, ota tai hylkää!"

- Himo on, ihminen, elämispuhtinas;
taivastakin pidät morsiusluhtinas!
Rakkautesi on aistimuskuonaa,
itse oot vatsa ja muu kaikki muonaa.
Turha on pyrkiä suurien seuraan
pyövelin lailla ja mylvivän teuraan,
Piirtäen hangelle veristä vanaa
koskaan ei löydetä aukene-sanaa,
joka vois leikata ihmisen manaa.
Myrkkyä valoi se elämän nisään,
ken vihat sinkosi emoon ja isään. -
Katsele, veljeni, sielusi sisään!
Siellä on kaikki se kulta ja saasta,
jota oot väijynyt ilmasta, maasta.
Siellä on korkeus, siellä on syvyys,
kauhujen kuilu ja enkelin hyvyys.
Siellä on luomisen vuoksi ja luode:
kuus elon päivää ja sabattivuode.

3 kommenttia:

ketjukolaaja kirjoitti...

Joskus parikymmentä vuotta sitten luin Viidan runoja, kokoelmaa en muista. Aivan mahtavaa lyyristä osaamista, josta löytyy sekä sanottavaa että teknistä taituruutta. Tuokin näytteeksi valitsemasi daktyylimitassa keinuva runo sisältää upeaa poleemista haastetta ja lopputulema vaikuttaa sillä tavalla syvälliseltä, että siihen voi uskoa. Tikapuut taivaaseen ja pikahissi helvettiin löytyvät ihmisen sisimmästä.

Aika usein näkee kirjablogeissa ajatusta siitä miten proosatekstistäkään ei tee mainiota pelkästään tarina tai vaikkapa huumori vaan lisänä pitää olla taito kertoa tarina kiinnostavalla tavalla. Viidan runoissa tekninen taito on kyllä huippuluokkaa ja sanottavaakin löytyy lauluiksi asti.

Aino kirjoitti...

En ole Viitaa juuri lukenut, se Äiti-runo on kyllä tuttu ja jotain kuullut Kukunorista ja Kalaharistakin. Pitäisi varmaan tutustua - voisin ehkä yllättyä, vaikka en hiphopia ja rappia niin rakastakaan, mutta eipä tainnut Viita olla sellaisesta kuullutkaan. Vertauksesi on kyllä osuva poljennon suhteen.

hdcanis kirjoitti...

Aino, jotkut niistä lyhyistä epigrammeista saattavat myös olla tuttuja, niihin kun törmää aika ajoin eikä varmaan aina tulekaan esiin että kyse on Viidan runoista...
Kukunor kiinnostaa kyllä sen verran että pitää sitä joskus katsoa.

Näissä on tosiaan erinomainen yhdistelmä monen alan osaamista, haastamista on mutta enemmän polemiikkana sisällön puolella ja sävy pidetään kuitenkin sopivan leikkisästi pilailevana, ja toteutus on erinomaisen taitavaa.
Vaikka runouden tuulet sitten puhalsivatkin siihen suuntaan että myöhemmät yhteydet löytyävt helpommin musiikin ja laulajien puolelta.