20.4.16

Pawel Huelle - Kuka olet, David Weiser?



Kirja alkaa poliisikuulustelulla. David Weiser ja Elka ovat viimeisen räjäytyksen yhteydessä kadonneet jäljettömiin, ja kuultavina ovat kertoja ja kaksi muuta 11-12-vuotiasta poikaa, jotka kertovat nähneensä Davidin ja Elkan vielä räjäytyksen jälkeen mutta tätä arvellaan valehteluksi...(myöhemmin Elka löytyy hengissä mutta päänsä kolauttaneena, ja sanoo ettei muista mitään).

Pawel Huellen esikoisromaani Weiser Dawidek (suom. Kirsti Siraste) sijoittuu pääosin 50-luvun Gdanskiin, Puolaan, kesään joka on painostavan kuuma ja kuiva, ja kun jostain syystä tapahtunut kalojen joukkokuolema on kasannut massoittain kuolleita eläimiä rannalle, uimaankaan ei voi mennä. Joukko koulupoikia kuluttaa kesälomaansa, ja muutaman kerran tielle osuu David Weiser, ikätoveri joka pysyttelee yleensä omissa oloissaan ja jota pidetään yleisesti outona, ja jostain syystä tämän toveriksi lyöttäytynyt tyttö Elka. Ja kun pojat sitten tutustuvat paremmin Davidiin (siinä määrin kun tämä sallii), paljastuukin tämä vieläkin oudommaksi...

-Käy eespäin, maailman nuoriso, nyt veljellinen laulumme raikuu! Ja me marssimme tasaista tasaisemmin, hymyilimme ja lauloimme kaikkien ympärillä olevien lailla, ja tiesimme, että ne oppilaat, jotka olivat jääneet tulematta ilon, nuoruuden ja yleisen innostuksen juhlaan, saisivat huomispäivänä, tai viimeistään kahden päivän päästä, vieraakseen M:skin, joka kysyisi heidän vanhemmiltaan, mitä oli tapahtunut, oliko poissaolon syynä vakava sairaus, ja mitä hän voisi tehdä, että oppilas olisi vuoden päästä terve ja terhakka. Edellisvuonna vain yksi koulumme oppilas oli jäänyt pois vappukulkueesta. Weiser. Kumma kyllä M:ski ei silti ollut mennyt hänen kotiinsa kysymään ukilta, miksi lapsenlapsi ei ollut marssinut kulkueessa. Silloin olimme sivuuttaneet seikan huomiotta, mutta nyt, kuulusteluvuoroni lähestyessä ajattelin, että se oli hyvin tärkeä.

Kirja sekoittaa useita aikatasoja, kuulustelu seuraa koko kirjan ajan mukana, samalla kun palataan niihin kesän tapahtumiin jotka siihen johtivat, ja ajoittain myös siihen nykyhetkeen jossa kertoja kirjoittaa näitä muistojaan ja yrittää nykyhetkessäkin selvittää mistä tässä David Weiserissä oikein oli kysymys...

Ja kirjan yleissävy oli, no, kummallinen. Mieleen tuli joitain aiemmin luettuja nuoruuteen sijoittuvia kirjoja kuten Grassin Kissa ja hiiri, tai Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta, tai Kingin Se. Kesän kuuma, apokalyptinen tunnelma ja tapahtumien merkillisyys luo hieman kauhuun vivahtavaa sävyä ilman että sinne kuitenkaan oikeasti mennään, mutta hieman rationaalinen maailmanjärjestys horjuu (ja sisäkkäisissä fragmenttisissa tarinoissa on ehkä yhteyksiä goottilaisen kirjallisuuden suuntaan vaikka sinnekään ei varsinaista selvää yhteyttä oteta).
Ja tietysti tämä on myös otos Puolan elämää 50-luvulla ja vähän myöhemminkin Leningrad - Ost-Berlin -haasteeseen. Olin tämän kirjan saanut suositelluksi kun LibraryThingissa etsin itä-keski-eurooppalaista kirjallisuutta ja hyvä että sain koska tämä oli vallan mainio teos.

2 kommenttia:

ketjukolaaja kirjoitti...

Mainiota! Lisätään haasteen lukusuosituksiin. Tämäntyyppiset erikoisuudet ovat juuri mielenkiintoisia.

hdcanis kirjoitti...

Joo, mielenkiintoinen oli löytö, ja aika vähälle huomiolle on näköjään jäänyt (parinkymmenen vuoden takainen suomennos on siirtynyt Helmet-alueella Pasilan kirjavarastoon, ja googlaamalla löytyi Hesarin aikalaisarvio). Mutta tässä myös auttoi että ei oikein paljoa tiennyt mistä tässä oikein on kyse...