30.4.15

Huhtikuun luetut

Beryl Bainbridge - The Dressmaker
Jon Fosse - The Girl on the Sofa
Carlo Lucarelli - Almost Blue
Anonyymi - Mestari Patelin
Ismail Kadare - Seuraaja
Zbigniew Herbert - Kyynelten teknologiasta
Tarjei Vesaas - Lehtokurppa
Aksel Sandemose - Alice Atkinson ja hänen rakastajansa
Sándor Márai - Casanovan ainoa rakkaus

Metropoliitta Stefanos - Autiomaan haaste
Gregorius I - Life and Miracles of St Benedict
H.S.Bowden - Witness of the Saints
Peter Brown - The Cult of the Saints

Huhtikuussa on taas lueskeltu aimo kasa kirjoja, joskin taas kerran mikään ei ole varsinaisesti pituudella pilattu :)
Kaunokirjallisuudessa vahvoilla oli norjalainen kirjallisuus, Pohjoismaa-haastetta varten tuli luettua kolme kirjaa maasta (alemmassa taulukossa olen laittanut molemmat norjan kielet yhteen mutta Fosse ja Vesaas kirjoittavat nynorskaa ja muut ilmeisesti bokmålia). Samoin tuli lähdettyä tutustumaan paremmin keski-itä-Eurooppaan Albanian, Unkarin ja Puolan osalta (ja parastaikaa on kesken tsekkiläinen kirja, josta kuullette tuotapikaa).
Tietokirjapuolella tuli sitten seikkailtua pyhimysten elämään tutustuessa, sekä yksittäisessä elämäkerrassa siihen sopivaan haasteeseen että laajemmissa yleisesityksissä aiheesta...



mies nainen muu
englanti 60 57 1 118
suomi 39 31
70
ranska 20 7 2 29
japani 22 5
27
italia 24

24
saksa 14 1
15
ruotsi 8 5
13
venäjä 7 1
8
espanja 6
1 7
norja 7

7
tsekki 6

6
unkari 2
1 3
puola 1 2
3
islanti 1
2 3
muu

3 3
viro 2

2
serbo-kroatia 2

2
arabia 1
1 2
tanska 2

2
hollanti 1

1
portugali
1
1
kiina 1

1
slovakia 1

1
iiri

1 1
turkki 1

1
latina
1
1
slovenia

1 1
kreikka 1

1
albania 1

1

230 111 13 354

27.4.15

Sándor Márai - Casanovan ainoa rakkaus

Tämän ihminen ehkä käsittää vasta elämänsä loppupuolella, jolloin viisaudella ja kokemuksilla ei ole enää paljoakaan arvoa.

Sándor Márain historiallinen romaani (suom. Helga Nuorpuu) on esimerkki teoksesta joka alkaa varsin keskinkertaisesti mutta parantaa tasoaan voimakkaasti loppua kohti.
Kirja lähtee liikkeelle Giacomo Casanovan muistelmissa mainitusta vankilapaosta Venetsiassa ja saapumisesta Bolzanon kaupunkiin etelä-Tiroliin, jossa kerätään voimia, aloitetaan taas uutta elämää (tai siis jatketaan vanhaa). Tätä jaksoa puidaan kirjan ensimmäinen puolisko, Casanova hakee yhä uusia ja uusia kokemuksia ja on niitä taitava myös hankkimaan, vankilassa suurin kärsimys on ollut olla suljettuna yhteen tilaan ja yksinäisyyteen ilman naisia...ihan luettavaa muttei kovin mieleenjäävää tai erottuvaa.

Luuletko, että vielä milloinkaan on karkaistu jäässä tai hiilloksessa sellaista damaskuslaista säilää, joka olisi pystynyt surmaamaan tai hävittämään rakkauden? Siksipä en minä tullutkaan sinun luoksesi toista kertaa enää miekka tai teräväksi hiottu tikari kädessäni. Minulla on nyt toisenlainen ase, Giacomo.
- Ja mikä ase se on?
- Järkevyyden ase.
- Tunteiden kaksintaistelussa se ase on voimaton ja joutava, teidän ylhäisyytenne.
- Ei aina. Minä ihmettelen että juuri sinä sanot noin.

Kirjan toinen puolisko sen sijaan on hyvä syy lukea tämä. Se kattaa yhden päivän ja sijoittuu yhteen huoneeseen jonne Casanovaa tervehtimään saapuu Parman kreivi, vanha "tuttu", mies joka oli aikoinaan vähällä tappaa Casanovan kaksintaistelussa ja lupasi että huonosti kävisi jos Casanova vielä tulisi hänen näkyviinsä: kyse oli tietysti kauniista Franciskasta, nykyisestä Parman kreivittärestä. Mutta nyt tuota kaksintaistelua on turha muistella, kreivi on vanha mies jolla on ehdotus: Franciska rakastaa kaihoisasti yhä Casanovaa, joten kreivi kutsuu tämän järjestämiinsä naamiaisiin illaksi, jossa Casanovan tulisi menetellä parhana taitonsa mukaan ja täyttää ja sammuttaa tämä rakkaus, jonka jälkeen Franciska palaisi antamaan jakamattoman huomionsa kreiville tämän viimeisinä elinpäivinä ja Casanova jatkaisi matkaansa huomattavin kunnianosoituksin...ja kun Casanova valmistautuu naamiaisiin, saapuu paikalle Franciska jolla on myös oma sanansa sanottavana...
Jälkimmäinen osa on harkitun teatraalinen, kaikki toiminta rajoittuu yhteen huoneeseen ja puheeseen, erityisesti piiiitkiin monologeihin, sellaisiin että tämän esittäminen varsinaisena teatterina olisi luultavasti varsin raskasta niin esittäjille kuin yleisöllekin. Mutta luettuna tämä toimi loistavasti, Parman kreivipari näyttäytyi hyvin kiinnostavina henkilöinä ja Casanovankin luonnetta puitiin ansiokkaasti tässä rakkauden ruumiinavauksessa...
Parman kreivi myös mainitsee pukevansa naamiaisiin päähänsä aasinpään niinkuin siinä yhdessä näytelmässä, lontoolaiskirjailijalta jonka nimeä hän ei nyt muista, ja myös jälkimmäisen keskustelun toteutuksessa on varsin teatraalinen visuaalinen idea, Casanova on päättänyt lähteä naamiaisiin naiseksi pukeutuneena, mutta hänen luokseen saapuukin Franciska mieheksi pukeutuneena.
Kuten sanoin, nämä useiden sivujen mittaiset monologit olisivat varmasti aika raskaita esitettyinä mutta silti kiinnostaisi nähdä joskus joku dramaattinen luenta...(ja kun googlailin, jälkimmäinen tapahtuma on näköjään dramatisoitukin vaikkei ilmeisesti suoraan tästä teoksesta)
Ai niin, tässä kirjassa esitellään myös täydellinen rakkauskirje.

Älä milloinkaan anna peiliä lahjaksi naiselle, jota rakastat, rakkaimpani, sillä naiset löytävät lopulta itsensä peilistä, he näkevät omat kasvonsa selvemmin ja muuttuvat surullisiksi.

24.4.15

Lukuromaaneista ja muusta luokittelusta

Tässä kuukausi sitten Leena Lumi pohti termiä "lukuromaani", jota heitellään keskusteluissa ja kritiikeissä aika paljon ilman että on kovinkaan selvää mitä se "lukuromaani" nyt oikein tarkoittaa. Seuranneessa keskustelussa jota käytiin myös Marjatan, Ompun ja Kaisa Reetan blogeissa, tuli ilmi että jotkut vierastavat termiä kokonaan ja muille se taas merkitsee hieman eri asioita: osa pitää lukuromaania viihderomaanin synonyymina, osa vähän syvällisempänä muttei kuitenkaan taideromaanina, osa taas suhtautuu siihen eräänlaisena genrenä ilman laatumääreitä.
Ja kun asia nousi taas esille Facebookissa, sekalainen joukko kirjabloggaajia innostui taas väittelemään aiheesta (ja siinä sivussa myös mm. siitä millaiset oliivit ovat hyviä *it makes sense in the context*). Itse suhtaudun termiin jokseenkin genrenä jossa varsin suoraviivaisen juonipainotteisesti käsitellään suht realistisen maailman suht realistisia tapahtumia: teos joka ei mene mihinkään rajatumpaan genreen ja jonka pääpaino on narratiivisuudessa eikä esim. kielessä tai muodossa on usein lukuromaani, ja sen laadusta ei sellaisenaan voi sanoa mitään (lasken esim. Tolstoin ja Dickensin lukuromaanien kirjoittajiksi).

Keskustelun aikana tuli kuitenkin mieleen kirjallinen pohdinta jonka olin lukenut joku aika sitten (ja jota siteerasin keskustelussa ulkomuistista väärin, mea culpa), Antti Tuurin Kuinka kirjoitan romaanin -teoksen loppupuolella esitetyt romaanin "asioita, jotka on otettu ihmiselämän eri tasoilta". Tuuri mainitsee viisi eri tasoa: tapahtumien taso eli kertomus, ihmissuhteiden taso, yhteiskunnallinen taso, oikeudenmukaisuuden taso ja myytillinen/uskonnollinen taso.
Flannery O'Connor puhuu hieman samasta asiasta esseessään The Nature and Aim of Fiction (kirjassa Mystery & Manners), nostaen esiin keskiaikaisten raamattututkijoiden jaottelun kirjaimelliseen, allegoriseen (yksi asia viittaa toiseen aistimaailman puitteissa), moraaliseen ja anagogiseen tasoon (yksi asia viittaa toiseen transsendenssiseen). Jaottelut ovat hieman erilaisia mutta osin myös päällekkäisiä: se mitä Tuuri kutsuu myytilliseksi tai uskonnolliseksi tasoksi vastaa anagogista, oikeudenmukaisuuden taso vastaa osittain moraalista, ja Tuuri on jaotellut kirjaimellisen tason alatekijöihin mutta ei ole yksilöinyt allegorista suhdetta.

Voidaan sanoa että lähes jokaisessa narratiivisessa tekstissä ovat nämä piirteet ainakin jollain tavalla, mutta samalla voi myös sanoa että eri teksteissä nämä piirteet ovat myös eri tavalla korostettuina. Perinteinen lukuromaani korostaa kirjaimellista tasoa, tapahtumia ja ihmissuhteita, mutta tendenssiromaani taas yhteiskuntaa ja moraalia. Dekkareissa moraalinen taso on keskeinen siinä missä tapahtumatkin, kun taas scifissä liikutaan usein vahvimmin allegorioissa, erityisesti yhteiskunta-allegorioissa.

Paitsi teksteillä, myös lukijoilla voi olla omia painotuksia. Yksi arvostaa kirjaimellisen tason pieteetillä kuvattuja henkilöhahmoja ja tapahtumasarjoja, toinen taas allegorioiden ja anagogioiden filosofista pureskeltavaa vaikka henkilöt ja tapahtumat olisivatkin abstrakteja tai oudostuttavia, kolmas kiinnittää huomiota yhteiskunnallisiin kysymyksiin kirjassa kuin kirjassa ja neljännellä ne menevät aina ihan ohi.
Ja vaikka periaatteessa kaikki romaanit ovatkin luettavissa kaikilla tasoilla, on myös selvää että eri kirjat antavat näille eri lukijoille eri määrin kiinnostusta: kovin filosofispainotteinen lukija voi tylsistyä lukuromaanista ja lukuromaanien ystävä tympääntyä tendenssiromaanien saarnaavuudesta.

Liiaksi ei pidä takertua luokitteluihin mutta jonkinlaista itsensä ja tekstien tuntemista ja ehkä myös arvottamista on usein hyödyllistä tehdä onnistuneita valintoja tehdäkseen. Ja tässä esitettyjä tasoja ja niiden suhteita voi ehkä käyttää hyödyllisesti niin romaaneja kuin omia lukuhalujaan luonnehtimaan. Eli sen sijaan että menisit kyselemään kirjaston vinkkaajalta hyvää lukuromaania, pyydä kirja jossa kirjaimellisen ja allegorisen tasojen suhde on reippaasti yli yksi ja ihmissuhteiden ja yhteiskunnan suhde voisi olla ensimmäisen puolella. Piirakkadiagrammit on kivoja kanssa.

23.4.15

Aksel Sandemose - Alice Atkinson ja hänen rakastajansa


Norjalainen Jörgen Haukli kirjoittaa sisarelleen kirjottaneensa tälle sodan aikana lukuisia kirjeitä lähettämättä niitä, mutta on nyt tuhonnut ne ja kirjoittaa sen sijaan nämä kirjeet. Kirjeromaanin muoto siis mutta kerrotut tapahtumat ovat jo menneisyyttä ja ne sekoittuvat runsaaseen reflektioon eivätkä etene mitenkään tasaisesti...

On aika vaikea sanoa mistä tämä kirja kertoo: Jörgen kertoo nykyhetkestä Oslossa toisen maailmansodan juuri päätyttyä (kiinnostava huomio oli että samaan tapaan kuin pari viikkoa sitten lukemassani Dressmakerissa tässäkin suhtauduttiin maahan tulleisiin liittolaissotilaisiin aika kyräilevän negatiivisesti), omituisesta sotaretkestä saksalaisella vuorenhuipulla, vaiheistaan Bristolissa vastavakoilussa talossa jossa asui ja työskenteli kahden muun miehen ja Alice Atkinsonin kanssa, miehistä yksi oli Alicen rakastaja ja kaksi muuta ainakin halusi olla...ja sotaa edeltävistä ajoista ja filosofisista pohdinnoista maan ja taivaan välillä, kaikki sekaisin.
Voimakkaana tulee mukaan myös metataso, kirjassa esiintyy useampaan kertaan maininta että tämä ja tämä tapahtuma olisi liian epäuskottava jos sen lukisi kirjasta mutta näin kävi, ja paljon puhutaan siitä mitä voi kertoa ja miten ja mistä pitää vaieta.
Ja tietysti mukana on rakkautta ja kuolemaa, onhan tämä romaani.

Luoti oli osunut suoraan silmien väliin. Hyvä laukaus, mutta se oli Unkas[, Jörgenin koira,] joka lojui siinä.
Oletko koskaan nähnyt unta, että olet tehnyt jotain korjaamatonta ja herännyt syvästi onnellisena koska niin ei ollut tapahtunut? Minä olisin tahtonut herätä unesta Unkasin tappamisesta, mutta todellisuudessa ei voi herätä muuta kuin mielisairaalaan niin että on paras olla heräämättä.
Jos nyt joku runoilija käsittelisi tällaista aihetta, se kehittyisi edelleen niin että metsästäjä heittäisi kiväärin lampeen jonka rannalla hän oli tehnyt murhan eikä koskaan tarttuisi ampuma-aseeseen.
Minä en heittänyt kivääriä järveen. Se oli useimmiten kainalossani kun kuljin sen paikan ohi johon olin haudannut koirani.

Luen näköjään Sandemoseja suunnilleen vuosikymmenen välein: Parikymmentä vuotta sitten Pakolainen ylittää jälkensä (hyvä mutta toisteinen) ja reilu kymmenen sitten Me koristamme itsemme sarvilla (erinomainen) ja nyt sitten tämä (ei niin hyvä kuin nuo kaksi mutta kuitenkin) (suom. Rauno Ekholm). Kun se kerran näppärästi sopi Kirjallinen retki pohjoismaissa -haasteeseen ja tuotti vielä vihreän raidan Luetaan sateenkaari -haasteeseen. Palataan sitten muutaman vuoden päästä Ihmissuteen tai Felician häihin tai mitä näitä on.

Minä olen kokenut paljon hienoa Oslossa, mutta nykyisellään tunnen itseni kodittomaksi ja muistan vain sen aiheuttaman katkeruuden. Kerran Kristianiaa sanottiin Tiikerikaupungiksi. Hamsun sanoi ettei ihminen selviytynyt tästä kaupungista merkkejä saamatta. Monet ovat nauraneet noille sanoille koska eivät muuta käsittäneet. Kööpenhaminassa ja muissa metropoleissa raikui nauru, herra isä sentään, Kristiania! Maalaispoika tuli Kristianiaan ja luuli että se oli Berliini. Mutta runoilija oli oikeassa. Ei ole mitään niin kovaa ja hirvittävää kuin pienet pääkaupungit. Missään ei ihmistä sillä tavalla keitetä omassa rasvassaan kuin Oslossa ja Reykjavikissa.

18.4.15

Tarjei Vesaas - Lehtokurppa


Tämäkin Tarjei Vesaasin kirja on kaivettu vinkiksi LibraryThingin syövereistä (ja Pasilan kirjavarastosta, Katri Ingman-Palolan suomennos on ilmestynyt tuoreeltaan 1957).
Mattis ja Hege ovat lähelle nelikymppisiä sisaruksia jotka asuvat kahdestaan jossain Norjan maaseudulla (sinänsä kirja voisi sijoittua muuallekin, myös Suomeen): isosisko Hege pitää huolta päähenkilö Mattiksesta jolla ei ole ihan kaikki viikingit laivassa, ajatus harhailee miten sattuu, työnteosta tai muusta aikuisen elämästä ei oikein tule mitään ja luonnon tapahtumista luetaan kaikenlaisia ennusmerkkejä joita ei kuitenkaan pystytä oikein hyvin selvittämään muille tai aina itsellekään. Mattis kokee itsensä ulkopuoliseksi ja mitättömäksi ja Hege joskus väsyy veljeensä, mutta jotenkin se elämä menee, kunnes tasapaino järkkyy ja taloon tulee metsuri Jørgen...

Myönnän että en niin kauheasti innostu maaseuturealismista, edes psykologisesta sellaisesta, saati sitten kirjoista joissa päähenkilön mielenterveydelliset ongelmat ovat keskiössä: näistä asioista pitävät varmaan innostuisivat tästä enemmän, minulle tämä jäi vähän laimeaksi (joskin siinä vaiheessa kun Jørgen tulee kuvaan mukaan päähenkilöihin on kiintynyt tarpeeksi että juoni vetää hyvin mukanaan jännätessä että mitenköhän tässä käy...)

Norjassa tämä on toki armoitettu moderni klassikko: sen puolesta lukemista saattoi häiritä että kuukausi sitten tuli luettua Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haastetta varten Gabriel Scottin Lähde, toinen norjalainen klassikko jossa varsin yksinkertainen päähenkilö elää vaatimatonta elämää syvässä yhteydessä luonnon mutta hieman epäsynkassa ihmisten kanssa (tyylillisesti nämä ovat varsin erilaisia mutta kuitenkin).
Pitäisikö tästä vetää jotain yleisempiä johtopäätöksiä norjalaisista ja heidän kirjallisuudestaan, tällä otannalla eivät ole tai halua olla mitään älyn jättiläisiä? (ei niistä muistakaan lukemistani oikein nouse ketään Väinämöistä tai Havukka-ahon ajattelijaa tai edes Antti Rokkaa...)

Kirjan on lukenut myös Elma Ilona.

17.4.15

Hetkipalvelus: Laudes ja vesper - pääsiäisaika


Kun suht ahkera lukemisharrastus on tullut puheeksi niin joskus nousee esille kysymys luenko jotain joka päivä, siis ihan joka päivä.

Vastaus on aika lailla kyllä ainakin jokusen viime vuoden ajalta, jos ei muuten niin tämän ja muiden sarjan kirjojen toimesta: luen joka aamu laudesin siinä hampaidenpesun ja aamukahvin välissä ja illalla vesperin jos satun olemaan kotona sopivaan aikaan (eli en joka ilta). Näistä tulee yhteensä sellaiset kymmenkunta sivua psalmeja ja muita lukukappaleita, kullekin päivälle omansa. Ylläolevassa kuvassa näkyy kirjanmerkkejä, niitä on tällä hetkellä käytössä viisi merkkaamaassa missä kohtaa missäkin osiossa mennään.
Osan teksteistä luen puoliääneen (koska teen tämän kuitenkin yksin, yhteisenä palveluksena olisi eri juttu), mutta tokihan ainakin Benedictus ja Magnificat pitää lukea ihan ääneen (ja nuotilla, näiden melodiaan jopa minun lauluääneni riittää).

Piti blogata tästä koska se sopii niin näpsästi luetaan sateenkaari -haasteeseen keltaiseksi raidaksi. Sarjasta olisi saanut muitakin osumia haasteeseen mutta vähän hankalassa järjestyksessä: tätä keltaista kirjaa luetaan pääsiäisaikana eli pääsiäissunnuntaista helluntaihin, sitten siirrytään tavallisen ajan vihreään, mutta sininen kirja tulee vasta adventtiaikana ja violettia aletaan lukea taas vasta ensi vuoden paastonaikana...

15.4.15

Zbigniew Herbert - Kyynelten teknologiasta


Kirjastolöytöjä taas...tämä kirja (suom. Jussi Rosti) on läpileikkaus puolalaisrunoilija Zbigniew Herbertin tuotannosta 50-luvulta 90-luvulle.

Mukana on niin katkeilevia rivejä kuin lyhyitä proosakappaleita, ja sisällössä sekoitellaan arkisia havaintoja ja raskasta historiaa mytologiseen ja kirjalliseen aineistoon: mukana on niin enkeleitä ja paholaisia kuin antiikin jumalia tai vaikka Fortinbrasin aatoksia Hamletin kuoleman jälkeen...

Mitäs tästä nyt sanoisi. Ei valtaisaa vaikutusta tehnyt vaikka kyllä tässä hyviäkin juttuja oli, proosapätkissä oli kiinnostavaa absurdin ja havainnon liittoa ja pidemmissä runoissa viehättävää eeppisyyttä, maailman runottamista: tosin pidin enemmän 50-60-luvun tuotannosta, myöhemmistä en enää oikein saanout mitään irti (ehkä runoilijan alter egon Herra Cogiton mukaan tuominen aiheutti liikaa etääntymistä tälle lukijalle).

Näkinkenkä

Peilin edessä vanhempien makuuhuoneessa oli vaaleanpunainen näkinkenkä. Minulla oli tapana lähestyä sitä varpaisillani ja painaa se nopealla liikkeellä korvaani vasten. Olisin halunnut saada sen edes kerran kiinni siitä, ettei se humise yksitoikkoisesti kaipuutaan. Olin pieni, mutta tiesin että vaikka rakastaisi jotakuta kovasti, sen toisinaan unohtaa.

12.4.15

Ismail Kadare - Seuraaja


Tässä iski taas äkillinen houkutus tutkia kirjaston jännäri/dekkari-hyllyä ja erityisesti mieleen tuli ajatus että mitäs itä-(keski-)eurooppalaista dekkaria löytyisi: Boris Akuninia olen lukenut ja parista muusta venäläisestä tiedän mutta mites Puola, Tsekki, Unkari, Baltian maat...bloggaajatutut huutelivat jo joitain vinkkejä ja hyllystä muuten vain selailemalla löytyi tämä Ismail Kadaren albanialainen poliittinen onkotäänyttrilleri (suom. Tuula Nevala).

Ei tämä oikein perinteinen jännäri ole, alussa on toki kuollut ruumis ja suuri epätietoisuus että onko tämä itsemurha vai murha ja jos jälkimmäinen niin kenen toimeenpanema...ruumis ei nimittäin ole ihan kenen tahansa vaan Seuraajan, Johtajan oikean käden, joka olisi aikanaan noussut valtaan jahka Johtajasta aika jättäisi...mutta Seuraaja oli hieman ennen kuolemaansa saanut joitain kolauksia ja asemansa horjumista.
Ja tapahtumapaikkana on tietysti Albania, tiukka diktatuuri jossa vainoharhaisuus on luonnonlaki, verikostolla on tuhatvuotiset perinteet ja tieto kulkee epämääräisinä huhuina ja vihjeinä...

Puheenvuoronsa saavat niin ruumiinavauksen tekevä lääkäri, Johtaja, Seuraajan vaimo, Seuraajalle talon suunnitellut arkkitehti kuin Seuraaja itsekin, ja murhaajan selviäminen ei ole mitenkään tärkeää yhteiskunnassa joka on näin omalaatuinen, joka tapauksessa tilanne muuttuisi seuraavassa poliittisessa heilahduksessa.

Ja tietysti tämä perustuu tositapahtumiin, Mehmet Shehun kuolemaan joskin yksityiskohtia on muutettu. Tämä tosin selvisi vasta jälkeenpäin, ja sinänsä kirja ei anna kovin paljon selityksiä historialliseen taustaansa, joten luin tätä suunnilleen sillä tietämyksellä että Albania oli suljettu maa jossa hallitsi diktaattorina Enver Hoxha. Mutta kun asioita ei liikoja selitelty niin samalla ne olivat myös yleisempiä, päteviä mihin tahansa suljettuun järjestelmään.

Ei tämä ihan sitä ollut mitä odotin mutta kiinnostava ja vetävä kirja kuitenkin. Ja sen ovat lukeneet myös mm. Suketus, Nanna, Arde...

9.4.15

Gregorius I - Life and Miracles of St. Benedict


Elämäkertahaasteen "historiallinen henkilö"-osastoon luin Benedictus Nursialaisen (480-543) elämäkerran, Benedictuksen joka tunnetaan pyhimyksenä ja läntisen luostarilaitoksen perustajana, josta benediktiinit ovat saaneet nimensä.
Kirjan kirjoittaja ei itsekään ole ihan mitätön, paavi Gregorius I (n.540-604), siis melkein aikalainen joka kertoo haastatelleensa kirjaa varten ihmisiä jotka Benedictuksen henkilökohtaisesti tuntivat.

Kirja on toinen osa neliosaista Dialogos-sarjaa joiden kolme ensimmäistä osaa sisälsi sekalaisten italialaisten pyhimysten hagiografioita (pyrkimyksenä epäilemättä omalta osaltaan kehittää monastisismia myös lännessä idän erämaaisien rinnalle), joista Benedictus sai kokonaisen oman kirjansa. Tämäkin kirja on varsin tyypillistä hagiografiaa, pyhimys kuvataan pyhimyksenä tuoden esille tähän liittyviä ihmeitä, opetuksia jne enemmän kuin faktuaalisia elämänvaiheita: lapsuus ja nuoruus kuitataan nopeasti ensimmäisellä sivulla. Toisaalta hagiografioiden sisältö ei pyrikään keskittymään historialliseen dataan vaan elämän hengelliseen sisältöön, siihen mikä pyhimyksen elämässä on todella tärkeää.

Tähän tarkoitukseen liittyy myös tekstin muoto, kuten nimi viittaa kyseessä on todellakin dialogi. Gregorius kertoo anekdootteja jotka tosiaan kuulostavat suulliselta perinteeltä, ne ovat lyhyitä, yleensä aika suoraviivaisia ja selkeitä, ja joskus huvittaviakin, ja dialogin toinen osapuoli Peter lausuu välikommentteja, pyytää lisäselitystä yms. joka tarjoaa Gregoriukselle sitten mahdollisuuden myös kommentoida kerrottujen tapahtumien hengellistä ulottuvuutta. Peter tuskin on kukaan todellinen henkilö vaan yksinkertaisesti vain kirjallinen keino esittää tämä materiaali.

8.4.15

Mestari Patelin


Tällainen löytyi, anonyymin 1400-luvun ranskalaisen laatima huvinäytelmä "La farce de maistre Pierre Pathelin" jonka Otto Manninen on ansiokkaasti kääntänyt suomeksi.

Tarina on suoraviivainen ja vauhdikas, lakimies Patelin vaimoineen huijaa ensin verkakauppiaalta kuusi kyynärää kangasta, ja sitten puolustaa paimenta jota samainen kauppias syyttää ajoittaisesta lauman lampaiden syömisestä...kauppiasparka tietysti menee sekaisin syytöksissään ja juttu ratkeaa paimenen hyväksi mutta niinpä tulee Patelinkin paimenen huijaamaksi.

Näytelmä on huumoriltaan yhä kiitettävän freesi, mutta oman kiinnostavuutensa tähän toi puheiden runomuotoisuus, riimitkin olivat kohdallaan, ja näytelmän virtaavuus. Tapahtumapaikkoja ei ole monta ja näytelmä ei nykymallin mukaan jakaudu selkeisiin näytöksiin, vaan jälkisanojen mukaan kaikki tapahtumapaikat ovat yhtäaikaa näyttämöllä ja toiminta vain siirtyy yhdestä paikasta toiseen.
Mihinkään psykologiseen syvällisyyteen (sen keksi kai Shakespeare) ei mennä mutta episodit ovat hyvin rytmitetty ja niistä muodostuu mainio kokonaisuus, ja lisäksi melkein kaikki vuorosanat päättyvät ja alkavat kesken riimin, niin että seuraava aina täydentää sen mihin edellinen jäi: tämä tuskin toimisi kovinkaan pitkillä tauoilla, joten puheessa on varsin kipakka rytmi, parhaimmillaan tämä olisi varmaan screwball-komedioiden konekivääridialogina esitettynä jolloin lopputulos olisi epäilemättä pyörryttävä.

GUILLEMETTE
Vaikk' olekaan et koulutettu,
sa luonnolt' olet viekkain kettu,
sen kaikki tietää näillä tienoin.

PATELIN
Tääll' olen advokaatti hienoin,
en siitä tingi ensinkään.

GUILLEMETTE
Hui hai, vain paras pettämään.
Se kiitos sulle kuuluu kyllä.

PATELIN
Mont' onhan, joill' on verkaa yllä
ja silkkiä, jotk' ottaa saatti
kyll' arvonimen advokaatti,
kykyä vaikk' ois kuinka vähän.

5.4.15

Carlo Lucarelli - Almost Blue



Tämä Carlo Lucarellin moderni dekkari (suom. Tapani Kilpeläinen) tuli vinkatuksi joskus, siispä kokeiluun.

Bolognassa on käynnissä omalaatuinen murhasarja jossa opiskelijoita murhataan hyvin raa'asti, mutta vähäiset todistajanlausunnot potentiaalisesta murhaajasta tuntuu aina kuvaavan eri henkilöä...joka merkillisesti näyttää aina edellisen murhan uhrilta. Tätä juttua selvittelemään laitetaan nuori naispoliisi Grazia Negro jota kollegat ahkerasti tytöttelevät.
Grazian etenemistä jutun parissa kuvataan kolmannessa persoonassa, tämän lisäksi näkökulmansa saavat mukaan minä kertojina myös sarjamurhaaja lempinimeltään Leguaani ja sokea mies Simone joka sattumalta on kuullut Leguaanin äänen ja kykenee siis sen tunnistamaan...jos henkilö vain löytyisi laajasta kaupungista.

Sokeasta todistajasta tuli heti mieleen pari aiemmin näkemääni elokuvaa, Dario Argenton giallo-klassikko Il gatto a nove code ja sitä (ja paria muuta genren klassikkoa) ansiokkaasti matkiva Sergio Pastoren Sette scialli di seta gialla, joissa käytettiin samaa kikkaa. Ja kun vähän matkaa olin kirjaa lukenut ja kulmia kohotellut niin huomasin että näköjään ensiassosiaationi onkin oikea, ei tämä ole tavallinen dekkari, tämä on gialloa. Tarina laukkaa kuin hirvi ja sisältää kimurantteja juonenkäänteitä, paljon verta ja räikeän roskahtavaa estetiikkaa, jossa tunnelman rakennus on paljon tärkeämpää kuin ovatko henkilöt uskottavia tai onko tarinassa kauheasti järkeä.

Sinänsä oli kiinnostava nähdä kuinka genren tyyppiominaisuudet on sovitettu kirjaksi, mutta myönnän että pidin enemmän leffoista. 

Kirjan ovat lukeneet myös Mette, Arde ja Piia

3.4.15

Jon Fosse - The Girl on the Sofa



Tällainen löytyi kirjastosta.
Jon Fossen yksinäytöksisessä näytelmässä on varsin yksinkertaiset lavasteet pysytään yhdessä isossa huoneessa ja henkilötkin on aika yksinkertaisesti määritelty (Nainen, Mies, Tyttö, Äiti, Sisar, Sisar Vanhempana...). Nainen maalaa taulua Tytöstä istumassa sohvalla (tuntien olevansa huono maalari) ja muistelee aikaa jolloin oli tuo tyttö, jonka suhde äitiinsä ja siskoonsa oli kovin etäinen ja hankala, ja isä taas on merimies ja aina poissa...niin että nämä kaksi aikatasoa ovat yhtäaikaa näyttämöllä ja Naisen ja Tytön kautta myös hieman vuorovaikuttavat toisiinsa...

Ei tässä valtavan monimutkaisia juonikuvioita ole, henkilöiden suhteet esittäytyvät epämääräisissä ja katkonaisissa lauseissa. Ja vaikken nyt nähnytkään miten tämä toimisi näyttämöllä niin luettuna näytelmämuodossa kahden aikatason yhdistäminen toimi hyvin, tämä olisi kömpelömpää tavallisessa proosatekstissä...

Kolmas norjalaiskirja Kirjallinen retki Pohjoismaisssa -haasteeseen.

WOMAN
Now I'm trying to paint
a picture of a girl on a sofa
(The WOMAN looks towards the GIRL.)
And all it becomes is just
a picture of the girl on the sofa.

GIRL
I'm good at drawing
Maybe I can paint pictures

WOMAN
I can't paint
(Short pause)
because I paint only what I see
(Pause.)
But life can't be seen
(Pause.)
And those who can paint
they paint
(Quite short pause)
yes the invisible
which is life
they paint life
where it disappears
(Short pause.)
and emerges

GIRL
And our uncle's always here
And Father's never here
And my sister's at work
and then she goes out
in the evening

2.4.15

Beryl Bainbridge - The Dressmaker


Joku aika sitten luin yhden Beryl Bainbridgen kirjan enkä oikein tiennyt mitä siitä ajatella, mutta kun toinen kirjansa tuli vastaan niin kokeilin tätäkin. Enkä kyllä vieläkään tiedä mitä ajatella.

Kirja kertoo neljän henkilön perheyhteisöstä toisen maailmansodan aikaisesta Englannista: kirjan nimihenkilö ompelijatar Nellie, pikkutarkka vanha neiti joka tietää hyvin tarkkaan miten asioiden pitää olla, tämän sisar Marge, suuripiirteisempi tehdastyöläinen joka elättelee kaikenlaisia romanttisia haaveita, näiden veljentytär Rita, arka ja iloton nuori tyttö aikuisuuden kynnyksellä ja tämän isä Jack joka ilomielin jätti Ritan sisartensa hoitoon tämän äidin kuoltua. Mutta mitä tapahtuu kun Rita alkaa kulkea yhdessä amerikkalaisen sotilaan Iran kanssa?

Näissä lukemissani Bainbridgeissa on samoja piirteitä, ja pikavilkaisulla niitä löytyy myös muista kirjoistaan: tiiviitä umpienglantilaisia historiallisia romaaneja jotka keskittyvät pienen ihmisjoukon keskinäisiin suhteisiin, jotka tässä kirjassa käyvät varsin klaustrofobisiksi, historiallisuus on toisaalta vain taustaa mutta toisaalta se näkyy jokaisessa henkilössä, tätä ei ole romantisoitu mihinkään suuntaan. Kiinnostavia sekä henkilökuvina että aikakautensa kuvauksen puolesta mutta myös aika raskaita luettavia...

1.4.15

Maaliskuun luetut

Angela Carter - The Passion of New Eve
Italo Calvino - The Path to the Spiders' Nests
Ryu Murakami - In the Miso Soup
Gabriel Scott - Lähde eli kirje Markus kalastajasta
Sisko Istanmäki - Liian paksu perhoseksi
Johannes V Jensen - Kuningas murtuu

Ristin Johannes - Pimeä yö
Stefan Zweig - Poliisiministeri Fouché
Millie Rowlands - Justin Bieber: Our World

Kuussa on taas tullut luettua, fiktiota ja faktaa. Muutaman yleiskiinnostavan ohella haasteet jolkottelivat eteenpäin, eli Carter sateenkaarihaasteen toisena kirjana (kolmas tulleekin sitten kohtapuoleen), Scott ja Jensen Pohjoismaihin (molemmat tarjoilivat paikallisväriä ehkä vähän liiankin kanssa) ja Zweig and Rowlands elämäkertahaasteeseen (jossa tulikin sitten hieman pohdittua elämäkertoja kirjallisuutena yleisesti).

Kesken on pari kolme kirjaa josta kuultaneen lähiaikoina ja niiden jälkeen voisi vaikka ottaa lisää Norjaa haltuun...



mies nainen muu
englanti 60 56 1 117
suomi 39 31
70
ranska 20 7 1 28
japani 22 5
27
italia 23

23
saksa 14 1
15
ruotsi 8 5
13
venäjä 7 1
8
espanja 6
1 7
tsekki 6

6
norja 4

4
islanti 1
2 3
muu

3 3
viro 2

2
unkari 1
1 2
puola
2
2
serbo-kroatia 2

2
arabia 1
1 2
tanska 2

2
hollanti 1

1
portugali
1
1
kiina 1

1
slovakia 1

1
iiri

1 1
turkki 1

1
latina
1
1
slovenia

1 1
kreikka 1

1

223 110 12 345