30.6.14

Kesäkuun luetut

John Galsworthy - Omenapuu
Ihara Saikaku - Viisi naista jotka rakastivat rakkautta
Geoff Ryman - Unconquered Countries
Ihara Saikaku - Comrade Loves of the Samurai
Meša Selimović - Dervissi ja kuolema
Michel Tournier - Punainen kääpiö
Selma Lagerlöf - Legendoja Kristuksesta

Kesäkuussa on taas luettu sekalainen kasa kaunokirjallisuutta, noiden lisäksi kolme runokokoelmaa ja aimo nippu sarjakuvia, juhannuksen lukumaratonissa ja muutenkin (tietokirjallisuutta sitten vähän vähemmän ja hajanaisemmin, ei yhtään kokonaista kirjaa...)
Vaikka paljon on seurattu myös jalkapalloa.

Tässä kuussa tuli myös pari rajapyykkiä, lukijoita tuohon oikealla olevaan galleriaan on ilmestynyt sata ja postauksia 300 (tämä on jo numero 310). Kiitämme huomiostanne.

Lukuhaasteetkin ovat varsin hyvällä mallilla, Ranska-haasteessa ollaan jo tavoite saavutettu ja ylimääräisiäkin kertynyt, Italia-haasteeseenkin on löytynyt aimo nippu hyviä kirjoja vaikka lisää vielä mahtuu, ja nobelistejakin tulee tasaisesti, henkilökohtainen raja on jo saavutettu vaikka 14 kirjaan onkin vielä matkaa...Ihmisiä sodassa on tosin edennyt lähinnä vahingossa, en ole oikein mitään kirjaa valinnut luettavaksi ihan vain sitä varten mutta sota on kohtalaisen suosittu aihe ihan muutenkin...

Vähän myös tilastoja joita harrastettiin jo vuodenvaihteessa ja joita olen nyt päivittänyt. Eli laskeskelin silloin kieli- ja sukupuolijakaumaa kaikelle kaunokirjallisuudelle (proosa ja runous) jota olen listannut tänne blogiin siltä ajalta kun olen nuo listannut, ja nyt täydentänyt näiden kuuden kuukauden verran. Yhteensä dataa luetusta kaunoproosasta ja runoudesta löytyy siis nyt 32 kuukauden ajalta, ja jakauma on seuraavanlainen:



mies nainen muu
englanti 49 45 1 95
suomi 34 27
61
japani 18 2
20
italia 15

15
ranska 12 2 1 15
ruotsi 6 5
11
saksa 9 1
10
venäjä 5

5
espanja 4
1 5
viro 2

2
tsekki 2

2
norja 2

2
islanti 1
1 2
puola
2
2
serbo-kroatia 2

2
muu

2 2
hollanti 1

1
tanska 1

1
portugali
1
1
kiina 1

1
slovakia 1

1
iiri

1 1
turkki 1

1
latina
1
1
unkari 1

1
arabia 1

1

168 86 7 261

"muu" sukupuolissa tarkoittaa siis anonyymeja, antologioita tai mies&nainen-kirjoittajapareja ja kielissä monikielisiä antologioita.
Alkukielistä englanti dominoi, suomi hyvänä kakkosena, japani, italia ja ranska keskivahvoina ja ruotsia, saksaa, venäjää ja espanjaa on tullut myös luettua jonkin verran, muut ovat sitten hajaosumina. (Ja kokonaan puuttuvista, missä ovat kreikka, persia, hindi...)

Sukupuolijakaumakin on ollut se tasainen 2:1-suhde, mutta siinä missä englannissa ja ruotsissa ollaan noin tasoissa ja suomessakin aika lähellä, muissa kielissä on sitten miesten dominanssi, ilmeisimpänä tuo italia: huhut kertovat että italialaisia naiskirjailijoita olisi olemassa mutta eipä ole toistaiseksi sopivasti käteen osunut. Hajakielissä sitten tulee tapauksia joissa olen lukenut Szymborskaa, Lispectoria ja Bingenin Hildegardia mutten vastaavien kielten mieskirjoittajia...

28.6.14

Selma Lagerlöf - Legendoja Kristuksesta


Tällainen pieni kirja (alle 200 sivua) osui käteen kirppiksellä ja kun tähän mennessä ainoa Selma Lagerlöfin kirja jonka olen lukenut on ala-aste-ikäisenä luettu Nils Holgersson niin ehkä on aika kokeilla jotain muuta...tämä lukemani nide on vuodelta 1943, suomentajana Helmi Setälä.

Käsittääkseni Lagerlöf on muissakin teoksissaan hyödyntänyt paljon tarinoita ja myyttejä, ja tämän kirjan yksitoista tarinaa ovat myös varsin tyylipuhtaita apokryfisia legendoja jouluyön paimenista ristiretkiin saakka. Parissa Jeesus on päähenkilönä mutta joskus vain ohimenevänä hahmona tai pelkkänä merkkinä tai mainintana, tarinan kannalta keskeisenä toki.
Lyhyet tarinat ovat sellaisia kuin nämä legendat usein ovat, aika suoraviivaisia mutta kirjailija väläyttelee silloin tällöin osaamistaan kuvatessaan tapahtumia mutta alkupuolen jutut olivat silti hieman "nojoo, lukeehan näitä". Kiinnostavimmat olivat kuitenkin kaksi pitempää tarinaa kirjan jälkimmäisellä puoliskolla, Pyhän Veronikan hikiliina ja Liekki pitivät vielä kerrotun legendan suoruudesta kiinni mutta kasvoivat myös oikean novellin mittoihin.

Kahdeksas osuma Nobel-haasteeseen.

26.6.14

Helvi Hämäläinen - Sukupolveni unta


En minä oikein ymmärrä monia näitä palkittuja ja kriitikoiden arvostamia runoilijoita.

Helvi Hämäläinen, syntynyt samana vuonna kuin kaksi isovanhempaani, vinkkaa tietysti jo kirjan nimessä mahdollisesta kynnyksestä ajoittaessaan kirjansa sukupolveensa, ja yksityiskohtaiset selostukset unista eivät helposti ole kovinkaan kiinnostavia kenellekään muulle.

Kokoelman alusta löytyy pari ihan viehättävää pätkää, mutta seuraavan syklin talvisota-aiheessa ihmettelin alussa että onko tämä jonkinlaista parodiaa sotamuisteluissa jumittamisestä ja niillä mässäilemisestä, mutta ilmeisesti ei, kyllä nämä taitavat olla ihan vakavissaan tehtyjä. Sukupolvikokemukset ovat tietty erilaisia ja ehkä tämä oli freesimpää 1987.

Seuraavissa osissa sitten taas käy ilmi että keskitysleireissä ja Hiroshimassa kuoli paljon ihmisiä ja Reinkin on saastunut. Tähän kohtaan minun sukupolveni laittaa suurisilmäisen pöllön kuvan jonka alla lukee O RLY? ja mieleen tulee pari viikkoa sitten lukemani Geoff Rymanin maininta kirjallisesta tekniikasta nimeltä Teenage Megadeath. Okei, Hämäläinen on teknisesti parempi sanankäyttäjä kuin keskimääräinen teini ja on tietty ihan viehättävä idea että 80-vuotias on näin pateettinen mutta oikeasti...

Ja tekstipuuroa, sanoja on pureskeltu ja sen jälkeen levitelty lauseet pitkät, mutta tässä vaiheessa mielenkiintoni on jo niin pahasti hukattu että vaivautuisin sen kummemmin selvittämään onko kuvakielessä kuvaa jostain vai ei mistään. Lopuksi luen kansiliepeestä Finlandia-palkintolautakunnan perustelun enkä tunnista siitä lukemaani kirjaa.

Kuvastin

Kuvastimen hopealammessa näin
                 vanhan naisen,
hänen päänsä oli raskas kivi,
hänen kätensä kuihtunutta ruohoa,
tahdoin ottaa häneltä kuoleman,
mutta näin enkelin nousevan hänestä kuin kalliohaudasta,
hänen ruumiinsa putosi käärinliinana enkelin jalkoihin.

24.6.14

Michel Tournier - Punainen kääpiö


Olen Tournierilta lukenut aiemmin Keijujen kuninkaan ja Kolmen kuninkaan kumarruksen, jotka molemmat olivat erinomaisia, joten nyt sitten seuraava kirja, 14 novellia joiden pituudet vaihtelevat muutamasta sivusta 50 sivuun.
Mielenkiintoisesti niminovelli vaihtelee erikielisissä versioissa, suomenkielinen nostaa esiin tarinan asianajajasta josta tulee sadistinen sirkustaiteilija, alkukielinen (ja italia ja espanja) taas Ukkometson, iäkkään paronin joka suosii nuoria neitoja, englanniksi ja hollanniksi taas esillä on Fetisisti, teatterimonologi miehestä jolla on obsessio naisten alusvaatteisiin, ja saksaksi taas Aatamin perhe, pieni uudelleentulkinta Raamatun alkuluvuista (muista kielistä en saa selvää).

Vaikken ihan romaaniensa tasolle tätä nostakaan niin onhan näissä paljon viehättävää, ja monia tunnistettavia piirteitä kuten viehtymys myytteihin ja faabeleihin ja niiden uudelleentulkintoihin, ja tuttuja teemoja kuten eritteet ja joulu...Näissä tulee vahvasti esiin eräänlainen ruumiillisuuden mystiikka, aistikokemukset ja ruumis ovat kouriintuntuvasti mukana ja niiden kautta mukana on myös toinen, myyttinen tai laajempi taso. Näyt eivät välttämättä ole aina kauhean miellyttäviä mutta mikäpä on.

Toistan itselleni: jatka Tournierin lukemista.
Morre on myös lukenut tämän.

22.6.14

Meša Selimović - Dervišši ja kuolema


Muutenkin on luettu kuin maratonilla. Serbialainen Meša Selimović ei ollut aiemmin tuttu nimi ja kirjansa Dervissi ja kuolema oli yksi obskuurimmista nimistä 1001 Books -listalla ja kun vaikutti jotenkin kiinnostavalta niin piti kokeilla (ja hei, Otavan sininen kirjasto johon tämän on suomentanut Aarne T.K. Laitinen).

Tapahtumapaikkana on pieni bosnialainen kaupunki 1700-luvulla, osa ottomaanien valtakuntaa. Kertojamme Ahmed Nurudin on dervissi ja luostarin sheikki joka yrittää saada veljeään vapautetuksi vankilasta ja samalla kaupungissa on kaikenlaista muutakin poliittista kuohuntaa...
Tämä tuntui vähän siltä kuin Hamlet kohtaisi Kafkan. Ahmed pyörittelee runsaasti omatunnon ja eksistenssin kysymyksiä, epäröi ja pohtii, ja kaupungin vallanpitäjien kanssa on turhauttavan vaikeaa saada mitään aikaan ja jokaisessa teossa ja tekemättä jättämisessä on piilotettua uhkaa, eli koko kirjaa leimaa aika klaustrofobinen tunnelma.
Ja myöhemmin kun Ahmed itse nousee valta-asemaan ei tilanne ole sen helpompi, maailman epämääräinen välinpitämättömyys vaihtuu vain maailman epämääräiseksi vihamielisyydeksi, ja lopulta kaikki on turhuutta.

- Luuletko sinä yhä että pystyt tekemään mitä haluat? Hassan kysyi minulta kerran.
- Teen sen minkä laki ja omatunto vaativat.
- Jokainen kuvittelee olevansa pahanilkisempi kuin edelliset koska uskoo että juuri hän on se joka ei ole typerä. Ja juuri siinä on typeryys. Me olemme siis kaikki typeriä.
(Hassan on tärkeä sivuhenkilö, eräänlainen Nuuskamuikkunen Ahmedin Muumipeikolle.)

Ei tämä tosiaan mitenkään kauhean helppo kirja ollut lukea, epämääräisen ahdistava tunnelma, poliittiset juonittelut ja Ahmedin tyyli sekoittaa napaantuijottelua ja ulkoisia tapahtumia vaivautumatta kuitenkaan liikaa selittelemään suunnitelmia ja vaikuttimia (jokusen kerran joutui ihmettelemään mistäköhän tuossakin oli kyse, kunnes se sitten avautui muutaman kymmenen sivun jälkeen) aiheuttivat että väsyneenä tätä ei pystynyt lukemaan, mutta koko ajan tässä oli kuitenkin jatkuvasti imua ja kiinnostavuutta vaikka saattoi olla että kohtalaisen paljon meni myös minulta ohi...

20.6.14

Lukumaratonin kooste

Maraton on lopussa, ja kuten edellä mainitsin niin tämä sarjakuvamuotoinen tuntui ehkä vähän raskaammalta kuin aiemmat, mahdollisesti syynä oli että luin useita teoksia yhden tai muutaman paksun sijaan, ja jossain vaiheissa oli jo hetkittäinen plääh-olo kun piti siihen seuraavaan sarjaan tarttua. Olisi ollut ehkä parempi keskittyä useiden niteiden verran yhteen tai kahteen jatkuvajuoniseen sarjaan, kuten nyt luetuista vaikka Thorgaliin tai Y the Last Maniin ja siihen satunnaisia välipaloja.
No, hyvä tämä oli näinkin. 

Sivumääriä en laskenut lukiessa ja jälkeenpäinkin se on vähän hankalaa kun osa kirjoista ei sivunumeroita käytä...katson netistä mitä löytyy, mutta lopputulos on siis vähän summittainen.Mutta noista nyt laskin yhteissummaksi 3125 sivua, mikä toki on täysin vertailukelvoton aiempiin maratoneihin tai muiden tuloksiin.

Eli mitä tuli luettua:







Terhi Ekebom: Kummituslapsi, 248 s.
Tunnelmallinen kertomus naisesta joka muuttaa synkän ja rauhattoman metsän ääreen ja mitä sieltä metsästä sitten löytyykään...
Ekebom piirtää suuria ruutuja, kukin sivun kokoinen, teksti on varsin vähäistä mutta kerronta selkeää ja tarina on tosiaan viehättävän tunnelmallinen ja sadunomainen (kyllä, Tove Jansson tuli joissain kohdissa mieleen). 

Osamu Tezuka: Black Jack 10, 313 s.
Tezuka on mangan klassikkotekijä ja yhtä suosituimmista sarjoistaan olen siis lukenut jo kymmenen osan verran, jokaisessa näissä paksuissa niteissä on tusina lyhyttä tarinaa ja varsinaista jatkumoa ei ole, vaikka joitain sivuhahmoja pilkahtelee useammassa tarinassa sarjan varrella...
Nimihenkilö Black Jack on huipputasoinen kirurgi joka työskentelee palkkasoturityylisesti, ilman lisenssiä ja usein aika epämääräisissä olosuhteissa ja usein usein vaatien kovia palkkioita töistään. Ja käsiteltävät tapaukset ovat usein hyvin omituisia, osa ehkä lääketieteellisesti uskottavia ja osa ei, ja tapausten ympärillä on sitten kaikenlaista muuta draamaa...ja Black Jack on kiinnostava antisankari, joka on usein varsin häikäilemätön mutta jolla on myös oma kunniantuntonsa.

Vaughan-Guerra: Y the Last Man
4: Safeword, 142 s.
5: Ring of Truth, 189 s.
Vuonna 2002 maailman kaikki miespuoliset nisäkkäät kuolivat lähes kertaheitolla, kaikki paitsi Yorick Brown ja lemmikkiapinansa Ampersand. Mitä tapahtui, miksi, ja miksi Yorick säästyi? Ja mitä tästä kaikesta seuraa?
Yhteiskuntajärjestys toki muotoutuu uusiksi, toisaalta maailman ainoan miehen hallussapito on toki myös esim. Yhdysvaltain poliittinen intressi, eikä vain Yhdysvaltain...ja toisaalta liikkeellä on myös ryhmittymiä joiden mielestä yksi tuholta säästynyt mies on yksi tuholta säästynyt mies liikaa.
Pari ekaa osaa veti pitkälle kiinnostavalla perusidealla, mutta näissä seuraavissa osissa hahmot saavat myös lisää syvyyttä, ja siinä missä ekojen osien ryhmittymät olivat aika yksiäänisiä joukkoja, näihin on saatu näissä seuraavissa osissa myös parempaa vaihtelevuutta. Ainakin tähän asti homma toimii hyvin.

Goscinny & Uderzo: Umpah-Pah, 188 s.
Umpah-Pah-albumit luin silloin joskus 80-luvulla kun ne viimeksi suomeksi julkaistiin mutta eihän niitä ole kauhean paljon missään sittemmin näkynyt. Niinpä integraali näistä oli oikein tervetullut.
Eräänlainen proto-Asterixhan tämä on vaikka tekeminen ajoittui osittain päällekkäin ensimmäisten Asterix-tarinoiden kanssa. Hieman samoja teemoja historiallisista kulttuurien yhteentörmäyksistä ja iso kasa gageja päätyi sitten aika suoraan Galliaan. Ihan hyvä mutta kyllähän tekijät saavuttivat huippunsa vasta myöhemmin...

Fred: Le naufragé de A, 48 s.
Tätä Philemon-sarjaa on yritetty Suomeen lanseerata pariinkin otteeseen, 70-luvulla ensin kolmen neljän albumin voimin (jotka kaikki nykyään keräilyharvinaisuuksia) ja 90-luvulla pari albumia, mutta ei tärppää. Sääli, koska näiden unenomainen kummallisuus vetoaa kyllä minuun, ja niinpä on hyllyyn pitänyt hankkia ensimmäisten viiden albumin integraali ranskaksi, josta nyt luin toisen albumin (tämä on kieleltään aika helppoa).
Philemon huomaa kaivossa pullopostia mieheltä joka on haaksirikkoutunut, ja pudotessaan kaivoon päätyy itsekin A:lle, siis sinne ensimmäiselle mikä näkyy kartassa keskellä merta: A-T-L-A-N-...tolkutonta mutta viihdyttävää.


Moyoco Anno: Sakuran, 300 s.
Satunnaispoiminta kirjastosta, yksittäisnide historiallista mangaa Yoshiwaran huvikortteleista ja Kiyoha-prostituoidun elämästä. Aihepiiri on tosiaan aikaisemmin tuttu mm. Ihara Saikakun kirjoista, joistain elokuvista yms ja toki myös kiinnostava, ja kyllähän tämäkin kiinnosti, vaikka ajoittain olikin aika vaikea pysyä kärryillä kuka sivuhenkilö oli kuka...

Rosinski-Van Hamme: Thorgal
The Invisible Fortress, 48 s.
The Brand of the Exiles, 48 s.
Ogotai's Crown, 48 s.
Giants, 48 s.
The Cage, 48 s.
Tätä sarjaa olen lukenut sekaisin suomeksi ja englanniksi, iso osa sarjasta on julkaistu aikoinaan Mustanaamio-lehdessä kakkossarjana mutta noita on minulla on vain joitain lehtiä, niin olen lukemisia täydentänyt englanninkielisillä käännöksillä kirjastosta.
Kyseessä on jatkuvajuoninen seikkailusarja jossa suurin osa albumeista muodostaa omia pieniä kokonaisuuksia (itse esim. aloin lukea keskeltä sarjaa enkä ole vielä kahta ensimmäistä osaa edes lukenut, eli mukaanhyppy keskeltäkin sarjaa onnistuu ainakin jotenkuten) ja jossa sekoitetaan varsin suvereenisti historiallista viikinkiaikaa, pulp-fantasiaa ja pikkuisen scifiäkin hyvin kiehtovaksi sopaksi, ja genrevaihdokset voivat olla hyvinkin rajuja mutta kuitenkin uskottavia ja kokonaisuus pysyy hämmästyttävän hyvin kasassa: esim. noista luetuista ensimmäinen on puhdasta fantsua jossa seikkaillaan jumalten ulottuvuuksissa, toinen varsin jalat maassa -historiallista realismia ja kolmannessa aikamatkustellaan huipputeknologian avulla, vaikka osat ovat suoraa jatkoa toisilleen.

Milligan-Ewins-McCarthy: Bad Company, 256 s.
Milliganin varhainen scifisarja ilmestyi aikoinaan 2000AD-lehdessä, parina eri tarinajatkumona. Ensimmäinen on ihan puhtaasti Pimeyden sydäntä, Danny Franks on sotimassa Ararat-planeetalla Krool-alieneita vastaan ja päätyy varsin epämääräiseen Bad Company -yksikköön jonka jäsenet eivät myöskään ole mitenkään inhimillisyyden huippuja, ja sisällöstä suuri osa on aika suoraviivaista scifisotaväkivaltaa. Jälkimmäisessä osassa Bad Company kootaan uuteen operaatioon henkiinjääneistä (vinkki, heitä ei ole monta) ja muutamista uusista hahmoista, ja tässä on vähän enemmän scifi-ideoita.
Omassa 2000AD-kategoriassaan ihan kiinnostava sarjis joka toimisi paremmin alkuperäisessä jatkosarjaformaatissaan, nyt koko paketin lukeminen kerralla oli kyllä aika väsyttävä kokemus. Ja Milligan teki myöhemmin parempia juttuja.

Jesse Reklaw: The Night of Your Life, 255 s.
Idea on sama kuin Pekka Mannisen Uniaika-sarjakuvassa, ihmiset kertovat unistaan ja Reklaw tekee niistä sarjakuvia, neljän ruudun strippejä. Ja ovathan nämä hauskoja, unilogiikka on omanlaistaan ja omituisuudet käsitellään kuitenkin asiallisen neutraaliin sävyyn. Aike tekstipainotteisiahan nämä jutut ovat mutta kuvitus visualisoi hyvin näitä kummalisuuksia pysyen kuitenkin asiallisena sekin.

Jeff Smith: Luupäät
Vanhan miehen luola, 144 s.
Aavepiirit, 144 s.
Aarteenmetsästäjät, 140 s.
Sarvikruunu, 232 s.
Luupäät-sarja on saanut paljon kehuja joihin itse en ihan varauksettomasti yhtynyt ensilukemalla enkä myöskään tällä toisella lukemalla. Yhdeksänosainen sarja sekoittaa huumoria ja eeppistä fantasiaa, mutta sekoitus on vähän epätasainen: pari kolme ensimmäistä osaa ovat melkein puhdasta kohellushuumoria jossa viittaukset mihinkäään laajempaan juoneen ovat vain epämääräisiä viittauksia, ja sitten kirjassa pamahtaakin päälle eeppinen fantasia -vaihde ja komedia onkin yllättäen aika harvassa ja kovin irrallista, eikä kumpikaan puoli nyt niin huippua ollut...luettava muttei ihan ylistyksen arvoinen.

Rucka-McNeil: Queen & Country, Operation Storm Front, 168 s.
Greg Ruckan Queen & Country -sarjaa olen nyt lukenut viidenteen osaan saakka, joka osalla on ollut eri piirtäjä (ja taso on vaihdellut), tämänkertainen on Finder-sarjastaan tuttu Carla Speed McNeil.
Lajityyppinä on brittiläinen poliittinen vakoilutrilleri, vahvan realistisin painotuksin, eli paljon on puhuvia päitä toimistoissa ja vähän (mutta tarpeeksi) toimintakohtauksia, ja uhkatkin ovat erityylisiä kuin James Bondissa: tällä kertaa Georgian Tbilisissä on kidnapattu venäläinen liikemies ja britit osallistuvat homman selvittämiseen omista syistään...myös henkilöt, päähenkilö Tara Chase etunenässä, ovat varsin todentuntuisia ja varsinaisia sankritarinoita ei kannata ihan liikaa odottaa. 

Guy Delisle: Aline et les autres, 72 s.
Periaatteessa ranskankielinen mutta käytännössä sanaton paria ääniefektiä lukuunottamatta, albumissa on 26 omalaatuista naiskohtaloa Alinesta Zoeen. Joka sivulla tiukka grid, 15 samankokoista ruutua ja sisältö vetää paikka paikoin aika surrealistiseksi.

Kapten Stofil #16 ja #30 osittain, yht. 46 sivua
Kapten Stofil-lehtiä on Tukholmassa käynneistä päätynyt muutama kappale omaankin hyllyyn, niiden varsin omalaatuinen huumori on vedonnut minuun...eli runsaasti popkulttuuri-tietoista supersankariparodiaa ja paljon muutakin. Luin noista kahdesta lehdestä Joakim Lindegrenin Kapten Stofil-seikkailut joista erityisesti ensimmäinen, Stofil i Strömsund viehätti erityisesti Tintti Tiibetissä -versioinnillaan (mutta oliko Hergéllä jättimäinen lumiveistos Tage Erlanderista? No ei ollut), sekä David Nesslen Den maskerade proggaren -sarjat (ensimmäisessä on epäkuollut Simon Spies ja parinvaihtomatka-avaruusasemansa, jälkimmäisessä De fantastiska fyras gäng matkustaa ajassa taaksepäin ja syrjäyttää Kustaa Vaasan valtaistuimelta...)
On näissä lehdissä sitten kaikenlaista muutakin, mm. Joakim Piristä...

19.6.14

Sarjakuvalukumaraton 19.6.


Taas on aika lukumaratonin, tällä kertaa taas isommassa porukassa: tapahtumaa emännöi Annami ja ilmoittautuneita on aimo joukko (ylläoleva logo M. Carolen tekemä).

Aikaisemmin olen maratoonattut kahteen kertaan, 2013 ja 2012, tänä vuonna päätin kokeilla taas vähän muuta. Eli kun Salla mainitsi mahdollisen sarjakuvamaratonin niin sehän alkoi houkuttaa, olihan hyllyssä muutama opus joita pitäisi lukea ja kirjastosta kanssa potentiaalisesti houkuttavia...kokonaissivumäärä tulee mahdollisesti olemaan aika korkea, laskeskelen sitten lopuksi ja samalla voi ehkä kanssa hieman kommentoida luettuja sarjakuvia...

Huojuvissa pinoissa on kuitenkin kaikenlaista, on suomalaista, eurooppalaista, amerikkalaista, aasialaista, suomeksi ja englanniksi ja vähän myös ranskaksi ja ruotsiksikin olisi tyrkyllä...osa on useamman niteen sarjoja, mahdollisesti sellaisia joista olen jo aiemmin lukenut osan tai pari ja joista jää ehkä lukemattomia osia tulevaisuuteen mutta myös yksittäisniteitä löytyy.
Mukana on pari sellaista jotka olen lukenut joskus aikoinaan ja kiinnosti uudestaan, mutta suurin osa vielä lukemattomia.

Aloitan n. kello 12 ja jatkan huomiseen keskipäivään vaikka aion kyllä nukkua välissä normaalisti (ja ehkä sivusilmällä seurata ainakin vähän Englanti-Uruguay-ottelua).  Alustavasti kisakuntoon saattaa vaikuttaa myös nitkautettu selkä, yritän löytää hyvän lukuasennon mutta tavallinen juokseminen ei nyt onnistuisi :)

----------------------------------
Kello 11.45, milläköhän aloittaisi. Vaikka Terhi Ekebomin Kummituslapsella.

13.30: Kummituslapsi oli hyvä ja aika nopealukuinen (sivun kokoisia ruutuja, tarina aika suoraviivainen) joten jatkoin suoraan Osamu Tezukan lääkäridraama Black Jackilla, osalla 10 (osat 1-9 luettu aiemmin). Lyhyitä aika irrallisia juttuja mutta Tezuka osaa.
Seuraavaksi voisi vaikka jatkaa Vaughanin ja Guerran Y the Last Manilla.

15.30: Brian Vaughanin ja Pia Guerran Y the Last Mania luettu osat 4 ja 5, Safeword ja Ring of Truth. Scifisarjis jossa kaikki miespuoliset nisäkkäät ovat yllättäen kuolleet...paitsi Yorick Brown ja lemmikkiapinansa. Ja elämä ei yllättäen ole kovinkaan helppoa...
Sitten voisi vaihtaa tyyliä vaikka Umpah-pahiin.

17.30: Goscinny-Uderzon Umpah-pah-integraali luettu, ja vedin perään myös ranskankielisestä Philemon-integraalista osan Le naufragé de A (jonka olen aiemmin suomeksi lukenut nimellä A:n haaksirikkoinen), yhä nautittavan surrealistinen, harmi ettei näitä ole juurikaan käännetty.
Normaalisti luen ranskaksi aika lailla hitaammin mutta Philemonissa on aika vähänlaisesti tekstiä ja se on aika helppoa kieltä niin sujuu myös vauhdilla...

Katsotaan seuraavaksi vaikka tätä Moyoco Annon Sakurania, joka oli täysin impussivalinta kirjastosta...

21.00: Sakuran oli ok, sopi hyvin noiden lukemieni Saikakujen jatkoksi (ja pariin leffaan joita olen aiheesta nähnyt), eli kertomus prostituutiosta Edo-kauden Japanissa...
Jatkoin sitten viidellä Thorgalilla. Olen tätä viikinkifantasia/scifi-sarjaa lukenut sekaisin suomeksi ja englanniksi, suomennoksina ilmestyi aikoinaan Mustanaamio-lehdessä kakkossarjana mutta kun noita osaa on vaikea löytää niin nämä Cinebookin englanninnokset ovat myös hyviä. Tämänkertainen nippu on Cinebook-niteinä 11-15, alkuperäisissä numeroissa 19-23, eli Näkymättömästä linnakkeesta Häkkiin.

Jahas, mitäköhän seuraavaksi. Bad Company vai Sexy Voice & Robo?

23.30: Milligan-Ewins-McCarthyn vanha 2000AD-sarjis Bad Company ei oikein tällaiseen kertapaukutukseen sopinut, tätä olisi kai kannattanut lukea enemmän vähittäin...toisella planeetalla käydään väkivaltaista sotaa, vastakkain epäinhimilliset alienit ja ihmiset joiden inhimillisyys on ropissut pois jo hyvän aikaa sitten. Lyhyinä annoksina toki olisi juuri sellaista höyrähtänyttä ultraväkivaltaa minkä 2000AD osaa.

Sen perään vielä satakunta sivua Jesse Reklawin sarjakuvaa The Night of Your Life, jossa on sama idea kuin kotoisammassa Pekka Mannisen Uniajassa: ihmiset kertovat hämäristä unistaan ja Reklaw on vääntänyt ne neliruutuisiksi stripeiksi, strippi per sivu. Naureskelin monta kertaa muttei tässäkään koko 250-sivuista kirjaa vedä kerralla.

Ja vähän kävin myös katselemassa muiden maratoonarien blogeja vaikken nyt kommentoinutkaan, huomenna sitten enemmän :)

Vielä katsotaan matsi loppuun ja sen jälkeen jatketaan ainakin jonkin aikaa Jeff Smithin Luupäiden parissa. Olin aiemmin jo (uudelleen)lukenut osat 1-5, nyt olisi tuossa tyrkyllä loput eli niteet 6-9...

9.30: Luin iltayöllä osat 6-8 (ja näköjään missasin turhauttavan tylsän pelin), ja nyt aamulla osan 9. Luupäät on aika hyvä mutten ihan niihin ylistyksiin liity joita sarjalle on annettu...
Viimeisiä tunteja, voisi jatkaa vaikka Greg Ruckan poliittisella trillerisarjalla Queen & Country (osa 5, Operation Storm Front).

11.00: Queen & Country oli taas hieno, tämän osan piirtäjänä vieläpä Finder-sarjasta fanittamani Carla Speed McNeil.
Tuon jälkeen luin vielä Guy Delislen Aline et les autres -albumin joka periaatteessa oli ranskankielinen mutta käytännössä sanaton (pari ääniefektiä tekstinä).
Ja että saadaan neljäskin lukukieli mukaan, hyllystä piti kaivaa esiin pari numeroa Ruotsin lahjaa supersankarisarjakuvalle, Kapten Stofilia. Koko lehtiä en lukenut (koska näissä on mukana myös aikamoisia tekstiblokkeja) mutta kahdesta lehdestä Kapten Stofilin ja Den Maskerade Proggarenin tarinat.

Jahas, vielä olisi vähän aikaa jäljellä, lukisiko sitten vaikka sen The Night of Your Lifen loppuun.

12.10: noniin, se on loppu nyt, kirja ja maratoni. Tasan keskipäivällä olin varmaan jossain sivun 240 tienoilla...nyt voisi vaikka syödä ja jossain vaiheessa myöhemmin tehdä jotain postausta jossa kirjoittaa vähän enemmän mitä tuli luettua, ja ehkä laskea luetut sivut (niitä on aika paljon, luettujen kirjojen pino on samaa luokkaa kuin monissa muissa maratoneissa luettavaksi varattujen kirjojen pinot...), tosin kaikissa niteissä ei näköjään oollut sivunumerointia, joten saa nähdä.

Ja lukematta (tai siis lähiviikkoina luettaviksi) jäi ainakin mainitut Tezukan Viidakon valtias ja Iou Kurodan Sexy Voice & Robo sekä Rosinski & Dufayn Kadonneiden nummien valitusta, Willingham & Sturgesin Jack of Fablesia, Urasawan Monsteria, seuraavat osat Black Jackia ja Queen & Countrya...

17.6.14

Unto Kupiainen - Kohtalon viima


Dramaattinen on nimi mutta kokoelma on vähän tasalaatuinen, niin että huippuja on harvassa. Kiinnostavampi tämä on suhteutettuna Unto Kupiaisen muuhun tuotantoon: julkaisuvuosi on 1948 eli vuosi Kraaterin jälkeen, kaksi vuotta ennen Rakastunutta koppakuoriaista. Ja kummastakin on kaikuja tässä, hyvin kirjallisesti astutaan eteenpäin Kraaterin masennusterapoinnista (aloitusrunossa käännetään murheen nuttu nurinpäin, mikä on sisällä ei näy ulospäin) vaikka esimes hyönteisidentifikaatiota käytetään tässäkin. Ja kuvioihin tulee nainen nimeltä Ringa...onko näissä tapahtumissa jotain yhteistä, yhäkään en tiedä kun en ole kirjailijan elämään tutustunut muuten kuin mitä näissä runoissa löytyy.

Runollista "minää" ja "sinää" on puitu useammankin kirjan kohdalla ja Kupiainen tuntuu venyttävän käsitettä aika pitkälle, tai jopa röyhkeästi sivuuttavan sen:

Paistetta

Kuten laine kallion kaulaa
väsymättä suutelee,
jokin minussa soi ja laulaa,
jokin minussa hymyilee.

Mikä kuultoa on, se kiitää,
mikä kiveä on, se jää.
Jokin minusta lähtee, liitää,
ja ilmat kimmeltää.

Jokin lennoltansa palaa
ja siipeen painaa pään.
Omat huulet minulta salaa,
mitä tänään hymyillään.

Voi, Unto Kupiainen,
minä tiedän kyllä ties!
Taas narraa sinua nainen,
taas Ringaa mietit, mies!

11.6.14

Ihara Saikaku - Comrade Loves of the Samurai


"Woman is a creature of absolutely no importance; but sincere pederastic love is true love."

Tuo oli ilmeisesti tarkoitettu tarinan henkilön mielipiteeksi tarinassa 'They Loved Each Other even to Extreme Old Age' eikä Ihara Saikakun omaksi, tämä kun oli monenlaisten rakkauksien asiantuntija. Eli lisää lemmenpaloa 1600-luvun Japanista: tämänkertainen (myös aika ohut) nide jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäinen sisältää muutaman sivun mittaisia tarinoita samuraista jotka rakastavat toisiaan (tai hovipoikia jotka kouluttautuivat samuraiksi). Edo-kauden Japanissa kun oli aika lailla samanlainen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen kuin vaikka antiikin Kreikassa, pederastia oli mitä suositeltavinta vaikka sitä pidettiin useimmiten myös lähinnä vaiheena, vaimon hankkiminen ennemmin tai myöhemmin oli mitä suotavinta (ja sitä paitsi mies oli kaunis vain nuorena).

Ja ovathan nämä tarinat mitä viehättävimpiä. Vaikka lähtökohta onkin sellainen melodramaattinen "hän kärsi rakkauden tähden"-siirappi niin kun mukaan sotketaan samurai-eetos, kunnia, velvollisuus, lojaliteetti ja muut jalot tunteet niin lopputulos on viehättävän omalaatuinen: ei tällaista kai kukaan voisi nykyään kirjoittaa. Voiko tarina nimeltä "He Followed his Friend into the Other World, after Torturing him to Death" olla tylsä? Vaikka otsikko kertookin mitä tarinassa tapahtuu?
Ei tässä kyllä mitenkään erotiikan tai pornografian puolelle mennä, ja suhteissa saattaa olla aika paljon vaihtelua, vietetäänkö yö sakekupin ääressä platonisen bromancen hengessä vaiko "lov[ing] each other madly and passionately, expecting every minute to be condemned to death by command of their master" (Saikaku ei mitenkään ole niin viktoriaanisen häveliäs että kaikki seksi tapahtuu epämääräisinä vihjauksina rivien välissä).

Kirjan toinen osa on 86 geisha-laulun sarja, lauluja joita geishat esittivät samisenin kanssa. Nämä olivat aika lyhyitä eivätkä niin tiukasti mittaan tai tyylin sidottuja kuin aikakauden "oikea" runous, vaikka teemoissa toki onkin paljon samaa, lauletaan kevätsateista, kuusta, luumupuiden kukista, rakkaudesta, kaipauksesta (tai tuulesta mäntyjen latvoissa, kuten täälläpäin sanotaan)...monessa laulussa on aika surumielinen tunnelma, en tiedä kuuluuko se lajityyppiin vai tuleeko se vain siitä että geishan elämä ei ollut mitenkään helppo osa...
Mutta viehättäviä olivat useimmat.

Night rain

Sad night rain, I count the straws in the mat,
He will come, he won't come.
I twist a paper frog. Does it stand?
It falls down.
A vague presentiment.
The little lamp goes down and up,
Its oil exhausted.
He was always capricious.
Ah, my soul, that is his voice.

8.6.14

Geoff Ryman - Unconquered Countries


"It was a political kiss, wet and cold."

Taannoin kaipailin kirjoja jotka rohkenevat käsitellä seksiä, uskontoa ja politiikkaa, ja pian hyllystä osuikin luettavaksi mitä sopivin teos, neljän pitkän novellin kokoelma jossa puidaan aika paljon politiikkaa ja jonkin verran myös seksiä ja uskontoa (kirja ei ole kotimainen, yllätys yllätys).

Geoff Rymanin nimi on ollut etäisesti tuttu, olen jonkin innostuneen arvion tainnut lukea ja jotain romaaniaan vilkuilla, ja tämä on tarttunut impulssiostona mukaan jostain divarista ja sitten ollut hyllyssä aika tovin kun ei kuitenkaan tule luettua scifiä kovinkaan paljoa...ja tämän ensimmäisen novellin, The Fall of Angelsin, alku muistuttaa miksi: kirjan alussa on reipasta infodumppausta keksitystä hiukkasfysiikasta. Ryman ei ilmeisesti tavallisesti kirjoita juuri lainkaan kovaa avaruusscifiä ja tästä meidän lienee syytä olla kiitollisia.
Mutta meno paranee kun mukaan tulee yhteiskunnallisia viittauksia ja eräästä tähdestä löytyy merkillinen elävä olento...lisäpisteitä nuoresta tiedemiehestä joka on tehnyt varsin spekulatiivisen opinnäytteen hyvin teoreettisesta aiheesta ja kun kivenheiton päässä paljastuukin todisteita spekulaatioiden tueksi, tiedemies onkin "ei jaksa kiinnostaa, mä oon vaan töissä täällä", tällaista näkee harvoin...

Toinen novelli, Fan, palaa maan päälle nykyajan Englantiin, ja käytetyt scifielementit ovat sellaisia että nykyteknologiassa jotain tällaista voisi varmaan toteuttaakin (ja ehkä on jo toteutettukin? Just sayin'...). Novellissa nuori nainen Billie yrittää kovasti tavoittaa suuresti ihailemaansa erakkomaista poplaulajaa Eamon Strafea mutta, no...pääpaino tarinassa on kuitenkin faniuden ja fanin ja idolin suhteen käsittelyssä mutta vähän sitten myös populaarikulttuurin kyllästämässä yhteiskunnassamme.

Kolmas, O Happy Day, olikin sitten suosikkini kirjassa, pisteliäs satiiri siitä kun feministinen vallankumous on alkanut toteuttaa lopullista ratkaisua ongelmaan "miehet". Tarina keskittyy rautatieasemalle tehtyyn tuhoamisleiriin jossain ja homomiesten joukkoon joka hoitaa kyseistä leiriä (koska on tärkeää osoittaa että vallankumouksessa on tilaa myös hyville homomiehille ja vaihtoehto on olla junien sisällä...). Satiiria levitetään aika leveästi mutta ei jäädä millekään "feminatsit, hehheh"-tasolle, ja jo ne keskustelut rasismista, objektifikaatiosta ja poliittisesta korrektiudesta (joita siis yhä vain käydään tuhoamisleirillä) ovat huikeita.

The Unconquered Country taas on hieman sadun tyyliin kerrottu tarina Kansasta ja Maasta jota ovat pitkään repineet sodat vaihtelevilla rintamilla, ja Third Childista, nuoresta naisesta kaiken tämän keskellä. Tapahtumapaikkaa ei mainita suoraan mutta yhteydet Kamputseaan ja Pol Potin valtaannousuun ovat ilmeiset. Mukaan on kyllä heitetty myös bioinsinöörisiä tuotteita, tavaroita ja aseita joita kasvatetaan orgaanisesti joko sammioissa tai kohduissa yms, mutta nämä elementit tuntuivat loppujen lopuksi vähän turhilta. Mieleen tuli että onko ne laitettu mukaan vain että saataisiin kuvattua tällä sadunomaisella tyylillä etäännytettynä historiallista tragediaa (ja miksei muka voisi sitä tehdä ilmankin?).

Varsin vaihtelevista miljöistä ja eri kirjoitusajankohdista huolimatta neljässä novellissa on jotain yhteistä. Kaikki paitsi Fan kuvaavat totalitaristista yhteiskuntaa (jolloin on pakko kysyä josko Fan oikeasti eroaa näistä muista vai onko sen hallinta vain näkymättömämpää ja hienovaraisempaa) ja henkilöistä jotka ehkä itselleen kuvittelevat olevansa arvokkaita yksilöitä mutteivät ole sitä ympäröivälle yhteiskunnalle. Ja kaikkiin on kuitenkin saatu laitettua loppu jota sopivasta näkökulmasta katsottuna voi ehkä jotenkin pitää etäisesti onnellisena, toivottomissa dystopioissa rypemisiä nämä eivät kaikesta huolimatta ole (Ryman mainitsee jälkisanoissa kohdanneensa näissä teksteissä vanhoja nolostuttavia ystäviä kuten "Teenage Megadeath, envisaging the slaughter of millions and imagining that this is an effective protest". Tätä on kuitenkin käytetty varsin säästeliäästi...). Jonkinlaiset vapaudet olivat mahdollisia vaikkeivät ne olisikaan lainkaan sellaisia kuin mitä tavoiteltiin...

Hyvä kirja, tykkäsin vaikka ensimmäiset parikymmentä sivua hirvittikin.

6.6.14

Ihara Saikaku - Viisi naista jotka rakastivat rakkautta


Olen tämän lukenut aiemminkin, mutta piti taas napata hyllystä, ja temaattisesti tämä sopiikin hyvin yhteen edellisen postauksen Galsworthyn kanssa...

Ihara Saikaku on "kelluvan maailman" kirjoittajista varmaan tunnetuin, tuotannostaan suuri osa käsitteli huvikortteleita, kaupunkien kauppiasluokkia ja näiden kontakteja, ja oli oman aikansa viihdekirjallisuutta, harvemmin näissä taitaa olla kovia korkeakirjallisia pyrkimyksiä mutta kuitenkin...
1600-luvun Japanissa avioliitto oli vakava asia ja seksuaalinormit olivat toisaalta hyvin tiukat mutta toisaalta prostituutio kukoisti runsaana, ja prostituoiduista Saikaku on kirjoittanut enemmän Kirsikkatyttö-kirjassa. Tämä Viisi naista sen sijaan käsittelee enemmän naimisissa olevia naisia, "kunnon perheiden" tyttäriä ja palvelijoita yms. jotka ajautuvat lemmenseikkailuun. Ja huonostihan siinä yleensä käy, lukuunottamatta viimeistä Gengobein ja Omanin tarinaa (mutta siinä eheytetäänkin homoseksuaali kunnolliseen avioelämään joten keisari ja taivas hyväksyy).

Vaikka aika lyhyitä tarinat ovatkin (viisi tarinaa, vähän päälle sata sivua) niin kuvauksissa on värikkyyttä ja tapakulttuurin ja miljöön yksityiskohdat ovat viehättäviä, ja moralisoivasta sävystä huolimatta tarinoissa on myös huumoria ja Saikakun kommenteissa tiettyä kyynisyyttä tätä häilyvää maailmaa kohtaan. Sillä "[r]akkauden ilmenemismuodot ovat moninaiset, mutta tämä maailma on katoavaa kuin valveuni."

4.6.14

John Galsworthy - Omenapuu


Omenapuu on näppärän kokoinen pienoisromaani josta muistan lukeneeni positiivisen arvion (taisi olla Elina) ja kun Galsworthy nyt on nobelistikin niin pitihän tämä kokeilla...

Ja olihan tämä, pieni ja lyyrinen ja aika surumielinenkin tarina nuoresta miehestä joka vaelluksella kesällä kerran sattuu kohtaamaan ihastuttavan maalaistytön ja rakastuu palavasti. Käy vain pikaisesti lähikaupungissa nostamassa rahaa ja tekemässä ostoksia, seuraavana yönä palaa varmasti takaisin noutamaan tytön ja menevät naimisiin. Harmi vain että kaupungissa tapahtuu kaikenlaista eikä ihan nyt pääse ja täällä on myös viehättävä tyttö joka kaiken lisäksi on osuvampaa yhteiskuntaluokkaa ja siis paljon sopivampi lemmenkohde...

Kovasti olisi brittikirjallisuus tylsempää ilman yhteiskuntaluokkia, tässäkin luokkaerot ovat merkittävä osa jännitettä, ja vaikka välillä houkuttikin ravistella päähenkilöä niin toisenkin puolen ymmärsi...vaikka kirja lyhyt olikin, tulivat hahmot siis kiitettävän läheisiksi ja dilemmat aidontuntuisiksi. Pieni kaunis kirja.

2.6.14

Eino Leino - Juhana Herttuan ja Catharina Jagellonican lauluja


Nyt mennään vähän epiikan puolelle, tässä kokoelmassa kun seurataan nimessä mainittujen historiallisten henkilöiden vaiheita ja melkein koko kirja on kirjoitettu yhdessä mitassa (välissä on sykli muunlaisia lyhyempiä runoja). Toki varsinainen sisältö ei juurikaan toimintaa sisällä, tässä tosiaankin Juhana ja Catharina runoilevat toisilleen (yllättäen aika paljon rakkaudesta). Renessanssi-henkeä on mukana, vaikka en sitten tiedä kuinka historiallisesti pätevää tämä mahtaa olla, esim. mahtoiko Juhana oikeasti identifioitua näin innokkaasti suomalaiseksi...

Kun tässä on aika lailla yhtenäistä jatkumoa niin tästä kokoelmasta ei ole oikein mitään noussut myöhemmin siteeratuksi Leino-klassikoksi. Ja alkupuoli oli vielä aika kiinnostavaa mutta myönnän että jossain vaiheessa alkoi puuduttaa kun aiheet, mitat tai tyyli eivät juurikaan vaihdelleet...mutta hetkiä toki tästä löytyi (ja tässä niteessä myös joitain Tapio Tapiovaaran kuvituksia, kirjana tämä on kyllä nätti).

Arte & Marte (ote)

Meist' alkaa valtasuku Suomen uuden,
me perustamme, mitä perii muut,
ja vaikk'on verho eessä vastaisuuden,
nää mulle virkkaneet on viikot, kuut:
me ihmistämme korven ihanuuden,
me teemme puistikoiksi kerven puut,
myös pian täällä huojuu pyökit, tammet,
on taidelammikkoina metsälammet.

Ja tuonne lehtoon kilpakentän luomme,
miss' urhot jalot taittaa peitsiään
vuoks impiensä ihanain, ja tuomme
näin muiden maiden tavat maahan jään,
myös trubaduureille me suojan suomme,
jotk' omaa kieltä rahvaan raa'an tään
voi taivutella siroin taiderunoin,
näin sankartöille seppeleitä punoin.

Mut suotta solmia on voiton vöitä,
kun miestä ei, ken niillä vyötettäis,
tääll' ensin tehtävä on sankartöitä,
jos mieli, että harput heläjäis,
siks tuumin pitkin päivää, pitkin öitä,
ikuisin mistä meille maine jäis,
ens iskun Moskovako ansaitseisi,
vai Tukholmaanko meri meidät veisi.

Ah, Catharina, runon, kalvan impi,
Sa määrää, kunne meidät kuljetat,
kump' on Sun mielestäsi kaunihimpi:
haemme haaveet, joita halajat.
Ei Sulle riitä Suomen korpi, rimpi,
ei Venään veet, ei Ruotsin rantamat,
vain maailman jos jalkain juureen toisin,
ma ehkä arvoisesi olla voisin.