22.12.13

Elio Vittorini - Vierailu


Kolmikymppinen Silvestro, tympääntynyt, matkustaa pohjois-Italiasta kotiseudulleen Sisiliaan jossa ei ole käynyt viiteentoista vuoteen. Matkalla hän kohtaa äitinsä lisäksi myös monenkirjavan joukon muita ihmisiä joilla kaikilla on omia asioitaan sanottavana.

Kirjan alkukielinen nimi on Conversazione in Sicilia (suomennos Pirkko Peltonen), ja nimen mukaisesti se perustuu suurelta osin dialogiin, ihmiset puhuvat toisilleen asioista ja asioiden vieristä. Keskustelut ovat usein jankkaavia ja toisteisia, joskus arkisen banaaleja ja joskus hyvinkin merkillisiä. Loppua kohti sävy menee entistä enemmän sinne merkillisen ja unenomaisen puolelle, ja metafiktiotakin sotketaan mukaan.

Tässä oli ehkä jotain hienoa symboliikkaa ja muita tasoja jotka nyt jäivät minulle vähän vieraiksi. Antifasistiseksi tämä on mainittu (alunperin ilmestyi 1941) ja joo, onhan tässä siihen suuntaan viittauksia. Vittorini onnistuu kuitenkin luomaan vahvaa paikan ja henkilöiden tuntua, keskustelut tuntuvat aidoilta ja Sisilia näyttäytyy sekä eksoottisen kauniina että repivän köyhänä maana ja vaikka ei aina niin paljoa ymmärtänytkään niin silti lukiessa halusi koko ajan päästä eteenpäin, katsoa mitä seuraavaksi tapahtuu.

Ei kommentteja: