19.10.13

Natsume Ono - not simple


Natsume Ono on yksi kiinnostavammista mangatekijöistä, ja kaikissa lukemissani tarinoissa on samoja piirteitä. Kuvakerronta ja sommittelu on tyypillistä mangaa (enemmän sieltä aikuisemmalta puolelta) mutta piirrostyyli, vaikka jonkin verran vaihteleekin, on yleensä aika luonnosmaista viivapiirrosta ja olisi ehkä enemmän kotonaan eurooppalaisessa tai amerikkalaisessa indie-kentässä.
Tarinatkin liikkuvat yleensä aika realistisissa tunnelmissa, oli sitten kyse nykyaikaisista ihmissuhdetarinoista tai historiallisista samuraikertomuksista...tyypillistä on kuitenkin että päähenkilö etsii perhettä tai ystävyyttä ja matkustaa mahdollisesti pitkiäkin matkoja näitä etsiessä.
Niin myös not simplessä, noin 300-sivuisessa sarjakuvaromaanissa, jossa australialainen Ian matkustaa Englannissa ja Amerikassa etsien sisartaan. Mukana on myös metafiktiota, Ianin etsintää seuraa sivusta kirjailija Jim, joka on eräänlainen ystävä ja samalla kokoaa aineistoa seuraavaan romaaniinsa. Tarina hyppii ajassa edestakaisin, prologina ollen tarinan loppu (ja mehän tiedämme miten usein käy sankareille joiden tarina alkaa lopusta...)
Mangaa, eli sivu luetaan oikealta vasemmalle

Aikaisemmin lukemissani Onon sarjoissa (Ristorante Paradiso, Gente, House of Five Leaves) on toki ollut kompleksisia ja varautuneita ihmissuhteita mutta ne ovat silti olleet varsin lämminhenkisiä, niinpä not simplen kylmyys ja tylyys pääsivät yllättämään. Ianin perhe on oikeasti dysfunktionaalinen, Ian itse hyvin viaton, avoin ja naivikin (muttei tyhmä tai yksinkertainen), ja paljoa ei ole onnea suotu elämään...Jimin perhesuhteet ovat vähemmän misery litiä mutta myös vaikeita, ja perheen teema nousee esiin myös parin sivuhenkilön kautta tarkasteltuna ja tylyydestä huolimatta tämä ei sitten kuitenkaan ollut mitään kurjuudella mässäilyä (sekalaisiin tapahtumiin vain vihjattiin ruudun ulkopuolelle) eikä lukukokemuksena ollut kuitenkaan masentava.

Tämä on hieman vanhempi kuin nuo aiemmin lukemani Onot, kuvitus on ohutta viivaa ja paljon valkoisia pintoja antamassa lisää viileyden ja yksinäisyyden tuntua tarinaan. Siloittelemattomuutta on mukana, toisaalta se on myös harkittua: myöhemmissä sarjoissa yleistyvää tapaa jättää hahmot puolivalmiiksi (esim. piirtämällä näille vain toinen silmä) käytetään tässä jo jonkin verran, mutta tyyli on hallittu ja johdonmukainen, ja hahmojen kehon kieli on kunnossa, joten suhdedraama toimii ja tuntuu realistiselta tietystä melodramaattisuudesta huolimatta...

Nimitystä "sarjakuvaromaani" käytetään jonkin verran väärin mutta tässä tapauksessa termi on hyvin oikeutettu.
Ja nimitystä "hyvä" käytetään myös joskus väärin muttei tässä tapauksessa. Suosittelen, joskaan en tiedä kuinka helppoa tätä on saada käsiinsä...(en odota että Natsume Onon sarjoja tulla suomentamaan ihan lähiaikoina, ei sovi nykyisiin julkaisupolitiikkoihin)

2 kommenttia:

sannabanana kirjoitti...

Kiitos vinkistä, alkoi kiinnostaa tuo Ono!

hdcanis kirjoitti...

Kannattaa tutustua. Pidän mangan tietyistä konventioista tarinankerronnassa mutta jotkut toiset kliseet taas ovat usein aika ärsyttäviä, ja Ono on heivannut ison osan niistä ärsyttävistä kliseistä pois ja pitänyt hyvät jutut...