Erityisesti vanhemmissa italialaisissa Disney-sarjakuvissa on perinteisesti ollut vahvuusalueena Outo Haahuilu Erikoisessa Ympäristössä (OHEY) ja tämä on lajityypin eittämätön klassikko, se kaikkein oudoin haahuilu kaikkein erikoisimmassa ympäristössä. Ja samalla lähtölaukaus italo-Disneyn kirjallisuusparodioiden perinteelle. Ennen sarjakuvauraansa käsikirjoittaja Martina toimi kirjallisuudenopettajana koulussa ja tässä teoksessa myös irvailee niille kollegoilleen joilla on taipumusta poistaa kaikki vähäinenkin kiinnostavuus oppiaineestaan sekä tietysti myös huonosti käyttäytyville oppilailleen. Siitä joutuu paholaisen pannuun paistumaan, ja tässä tapauksessa kirjaimellisesti.
Kulttimaineestaan huolimatta tätä on kuitenkin käännetty varsin nihkeästi, monessa maassa vasta aivan viime vuosina ja Suomessakin vasta nyt ja muissa pohjoismaissa ilmeisesti yhä odotetaan. Hyvin omituisen sisällön lisäksi rajoittavana tekijänä on ollut tarinan kuljettaminen perinteisen sarjakuvakerronnan ohella runolla, jonka Martina on kirjoittanut samaan mittaan kuin Dante. Jumalaisen näytelmän suomentajat Eino Leino ja Elina Vaara molemmat päätyivät luopumaan loppusoinnuista, mutta Ville Keynäs ja Anu Partanen saivat nekin paikalleen, vaikka ihan samaa riimitysskeemaa kuin Dante tai Martina eivät käyttäneetkään.
Kuudes laulu (ote)
Alas jyrkänteeltä putosi suin päin
Hessu Manalan kamalaan keittiöön.
"Jouduinpa liemeen!" hän ehti huikata.
Lennon päätteeksi törmäsi yllättäin
kolmeen ankanpoikaan sekä heittiöön,
jok' oli Hessuun haarukan tuikata.
Kahvelillaan suurella piru nosti
läpikypsäksi paistetun oppaani,
näytti linnuks' muuttuneen materia.
Kokki tutkaili paistosta rennosti
ja sanoin: "Tervetuloa soppaani,
sinusta tulee juhla-ateria."
"Pian Pluto tänne lounaalle kipittää,,
hälle annoksen tarjoan maistuvan:
salvukukkoa röstiperunoilla."
Täytyihän minun keittäjää ripittää:
"En tahdo ystäväni mä paistuvan,
Hessua ei lounaaksi saa tarjoilla."
Tarina on toki tuttu ja kaikessa absurdiudessaan toimiva, ja Bioletto on näistä 40-50-luvun vaihteen italo-Disneyn piirtäjistä ilmeisen paras vaikka tuotantonsa pieneksi jäikin, hivenen siloittelematon moneen seuraajaansa verrattuna mutta loistava tällaisissa outoa ja hieman pelottavaa tunnelmaa tavoittelevissa sarjoissa (toinen suomennettu tarina Jättiläissirkat on myös hieno ja outo).
Kun tilaisuus tuli niin samalla voisin hieman kirjoittaa suosikkihahmostani. Roopesta ja Akusta olen blogannut jo aiemmin mutta minulle ykköshahmo niin lapsena kuin nyt, niin sarjakuvien kuin elokuvienkin puolella, on Hessu.
Akun tapaan Hessu ilmestyi yhtenä sivuhahmona animaatioelokuvaan (Mickey's Revue vuodelta 1932) ja Akun tapaan hahmon ensimmäinen tärkeä koukku oli ääni, Hessulla luonnetta määrittävä nauru (ääninäyttelijänä Pinto Colvig). Seuraavissa filmeissä mukaan tuli toinen tärkeä ominaisuus, humoristinen akrobatia: Hessun pitkä vartalo jonka venyvyyttä ja vetelyyttä korostettiin painovoimaa unohtamatta on mitä soveltuvin huikeitakin akrobaattisia suorituksia sisältävään fyysiseen huumoriin.
Toisaalta luonteenpiirteissä voitiin mennä hyvinkin absurdeista tilanteista (esim. Hockey Homicide -lyhytfilmin kaikki hahmot ovat Hessuja, ja fysiikan lakeja venytetään aika rennosti) leppoisaan lähiökomediaan. Itse asiassa siinä missä Taliaferro ja kumppanit kehittivät sarjakuvien puolella Akusta samaistuttavan jokamiehen, elokuvissa tähän asemaan nousi Hessu, jonka elokuvauralla 50-60-luvuilla painotus siirtyi jokapäiväiseen lähiöelämään. Hessu oli hivenen hömelö mutta leppoisa ja hyväätarkoittava hahmo joka sympaattisesti selviytyi läpi modernin elämän kamppailujen, ja perhettäkin Hessulle siunaantui. Tästä syystä varmaankin Hessun lyhytelokuvaura jatkui pitempään ja laajempana kuin Mikin ja Akun vastaavat.
Sarjakuvien puolella Hessu on myös taipunut moneksi, ja eri tekijöillä voi olla hyvinkin vaihtelevia tulkintoja hahmosta. Joskus Hessu toki päätyy lähinnä uneliaaksi Watsoniksi Mikin Holmesille, mutta moni tekijä tuo myös hyvin esille hahmon eksentrisyyden, omaleimaisuuden ja avoimuuden tarkastella maailmaa myös yleisten sosiaalisten konventioiden ulkopuolelta. Hessu ei juuri kuvia kumartele, ei anna muiden ihmisten mielipiteiden ja ennakkoluulojen vaikuttaa itseensä eikä ole riippuvainen mistään aatesuunnasta, hän tekee niinkuin parhaaksi näkee. Toisaalta siinä missä Mikki tietoisesti pyrkii kohti hyvää ja oikeutta, Hessu vähäisemmällä egolla toteuttaa sitä luonnostaan: Hessu on zen, ja monien muidenkin mystiikan traditioiden ihanne.
Näin ollen myös mitä sopivin opas ja matkaseura vaikka Helvettiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti