6.5.13

Erri de Luca - Me, You



Taas satunnaisia löytöjä kirjailijalta josta en ollut aiemmin kuullut, vaikka tuottelias näkyy olleen...pienoisromaani ja kasvukertomus 50-luvulta, 16-vuotiaasta napolilaispojasta joka viettää kesää setänsä luona kalastaja- ja turistisaarella ja rakastuu siellä paria vuotta vanhempaan tyttöön, jonka menneisyys avautuu pikku hiljaa.

Kirja alkaa hyvin muttei kykene täysin täyttämään lupauksiaan. Mennyttä sotaa käsitellään, aluksi henkilökohtaisina anekdootteina ja sitten vaikenemisena, kun taas poika haluaa tietää lisää, jopa syyttävään sävyyn: mitä TE teitte tai jätitte tekemättä. Toisaalta sodanjälkeinen amerikkalaismiehitys oli Napolissa hyvin näkyvää 50-luvulla...mutta tämä aihepiiri jäi sitten aikalailla hyödyntämättä. Toisaalta rakkaustarinakin kehittyi aika merkillisesti, eräs keskeinen juonikuvio ei toteutukseltaan oikein vakuuttanut (ja minä sentään suhtaudun yleensä myötämielisesti maagiseen realismiin).
Ihan luettava kirja tämä oli näinkin, se kirja johon tässä vihjattiin olisi minusta vain ollut parempi.

Kirjan nimikäännös oli kyllä kummallinen. Italiaksi tämä on 'Tu, mio' ja kirjassa sanotaan muutamaankin kertaan 'you, mine', sen sijaan 'me, you' ei perustu mihinkään...

Tätä lukiessa kävi myös mielessä että miksiköhän minä luen tästä aiheesta italialaista kirjaa, mitäköhän suomalaisia kirjoja on joissa pohdittaisiin Suomen liittolaisuuksia jälkiviisauden, maailmantuskan, häpeän ja hiljaisuuden suunnasta, vai onko erillissodan ja ajopuuteorian asema liian vahva. Linturin Isänmaan tähden mainittiin tuon suuntaisena, mahtaako muita olla?

3 kommenttia:

Linnea / kujerruksia kirjoitti...

Maaginen realismi sai täällä tuntosarvet pystyyn, harmi jos sillä mentiin metsään. Kuulostaa perusasetuksiltaan kyllä hyvältä, eli siinä mielessä kyllä kiinnostaisi. Pitää katsoa jos tämä tulsi vastaan ja kurkata, nyt osaan suhtautua kuiteskin varauksella. Ja nyt toistan itseäni. Kiitos, näkemiin. :)

hdcanis kirjoitti...

Varsinaisesti tätä ei voisi määrittää maagiseksi realismiksi mutta sanotaanko että jos inhoaa lajityyppiä niin eräs osio tässä kirjassa on liikaa.
Mutta joo, jos tulee vastaan niin vilkaisemisen arvoinen.

Luru kirjoitti...

Hm, mielenkiintoinen kysymys tuo viimeinen! En kyllä keksi yhtään suomalaista kirjavinkkiä aiheesta, mutta enpä ole erityisemmin etsinytkään.

Blogissani on sinulle haaste:
http://lurunluvut.blogspot.be/2013/05/liebster-blog-ja-11-kirjallista.html