30.4.13

Huhtikuun luetut

Kanoko Okamoto - A Riot of Goldfish
Agatha Christie - One, Two, Buckle My Shoe
B.S.Johnson - House Mother Normal
Hilja Valtonen - Poikamiestyttö
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia
Osamu Dazai - Laskeva aurinko

Hy Bender - Sandman Companion
Charles Mingus - Beneath the Underdog

DC Showcase - House of Mystery 2
Busiek & Ross - Marvels
Hitoshi Iwaaki - Parasyte 3
Azzarello & Risso - 100 Bullets 1
Millar & Johnson - Superman: Red Son

Huhtikuun lukusaldo on varsin hyvä, ja aika monesta olenkin jo blogannut, ja Dazaista ainakin tulee bloggaus kohtapuoleen.
Benderin kirja oli mainio opus jos Neil Gaimanin Sandman-sarjakuva on tuttu, sarja käydään läpi tarina tarinalta, juoniselostukset skippasin kun ovat tuttuja mutta Gaimanin ja muiden asianomaisten haastattelut ja Benderin omat kirjoitukset valaisivat kyllä taustoja ja nostivat esiin kiintoisia yksityiskohtia ja tulkintoja...

Tuija esitti 11-haasteen, joista annan nyt vain vastaukset kysymyksiin.

1. Miten reagoit, kun huomasit tämän haasteen?
"kas, tämä, se onkin jo kiertänyt aika monessa blogissa"
2. Onko bloggaus parantanut elämänlaatuasi?
Kyllä luulen näin, eikös mielekkäät ja kiinnostavat harrastukset niin tapaa tehdä.
3. Oletko koskaan haaveillut maallemuutosta?
En kovin vakavissani, alkupuoli elämästä meni haaveillessa että pääsisi maalta pois.
4. Mitä mieltä olet kasvisruoasta?
Kelpaa hyvin. Olen sekasyöjä tyyppiä "sitä syödään mitä saadaan".
5. Katsotko telkkarista koskaan tosi-tv-ohjelmia?
Katsoin aikoinaan pari ekaa kautta brittien Big Brotheria, sittemmin olen nähnyt jotain satunnaisia ohjelmajaksoja sieltä täältä mutten varsinaisesti katsonut mitään. Ja katson muutenkin hyvin vähän telkkaria, korkeintaan jotain sarjoja DVD:ltä.
6. Miten arvioit kotisi siisteyttä asteikolla 0-10 (0 = kaatopaikka, 10 = tip top)(tiedoksi: oman kämppäni siisteystaso vaihtelee nelosesta kutoseen; tieto saattaa madaltaa kynnystä vastata tällaiseen uteluun)
Kolmesta kasiin, usein niin että jokin alue kotia on lähempänä kolmosta ja toinen kasi, ja nämä alueet sitten vaihtavat paikkoja.
7. Pidätkö ruoanlaitosta?
Enpä erityisemmin.
8. Oletko introvertti vai ekstrovertti?
Tästä asiasta tuskin kenelläkään on vastaväitteitä: introvertti.
9. Minne haluaisit matkustaa?
Lukuisat eurooppalaiset kaupungit tulevat mieleen. Vähän kauempana ja epärealistisemmin ykköskohde olisi Tristan da Cunha, kakkosena olisi vaellella kuukausi tai kaksi ympäri Yhdysvaltoja.
10. Onko kirjahyllyssäsi tarpeeksi kirjoja?
Joo, onhan noita, vähän pyrin karsimaankin. Kirjasto ja kirjojen kierrättäminen ovat mainioita asioita.
11. Kuka romaanihenkilö haluaisit olla?
 Ööh. Peter Wimsey Dorothy Sayersin dekkareista ei olisi huono valinta.

25.4.13

Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia



Lukudiplomin yhdeksänneksi kirjaksi nousi klassikko joka oli tähän mennessä jäänyt lukematta, Yrjö Kokon satu Pessi ja Illusia. Ja minullekin tuli hieman yllätyksenä kuinka pienessä roolissa nimihenkilöt loppujen lopuksi ovat: Illusia itsekin huomauttaa tästä kirjan loppupuolella, että heidän elämänsä oikeastaan alkoi vasta talven odotuksessa, tätä ennen he olivat olleet vain tarkkailijoita.
Kirja jakaantuu muutamien sivujen mittaisiin lukuihin joissa kussakin kuvataan jotain luonnon ilmiötä, eläimen tai kasvin elämää, ja siinä sivussa sitten kulkee metsänpeikko Pessin ja keijukainen Illusian tarina. Kehyskertomuksena on myös kertoja Kokon todellisuus rintamalla jatkosodassa, ja sota näkyy aika ajoin myös Pessin ja Illusian maailmassa, usein epämääräisenä taustajylynä mutta pariin otteeseen myös enemmänkin vaikuttavina tapahtumina.
Sodan ohella kirjan luontokuvauksetkaan eivät ole mitään "pupujussit hyppelevät hoppelihops"-tavaraa, kuvauksissa on biologista tarkkuutta, petoeläimet syövät muita eläimiä kuten tekee myös kihokki, loiset on kuvattu epämiellyttävällä tarkkuudella...ja ihmispiirteiden ja psykologian antaminen monille kasveille ja eläimille ei useimmiten parantanut asiaa, päinvastoin (toki niitä kivempiakin juttuja on, ja antropomorfisaatiosta tuleva huumori myös piristi kirjaa).
Tavallaan tässä on asenteena "näin luonnossa toimitaan, ota tai jätä". Mitenkään erityisesti ei käsitellä myöskään luonnonsuojelullisia aiheita (mikä tuntuu nykyaikana poikkeukselliselta), enemmän esiin tulee sitkeys: asuinympäristö myllerretään pommituksissa ja eläimiä ja kasveja kuolee mutta niin niitä kuolee muutenkin, tuhoutuneessa kylässä kasvaa horsma ja pesivät lumikot...

Vaikka onkin satu niin ei tämä kuitenkaan ole mitenkään pienten lasten kirja, iltasaduksi lukeminen vaatinee usein jonkinasteista sensurointia (ja Kokko on myöhemmin tehnyt tästä myös lyhennetyn lasten version), aikuisen iltasaduksi luku tai kaksi illassa tämä oli taas mukava. Kerronta oli ehkä paikka paikoin vähän kömpelöä ja Kokon valokuvakuvituksenkin voisi ehkä toteuttaa uusiksi nykytekniikalla, ihan vaikka samoista aiheista, mutta lukemisen arvoinen kyllä oli.

23.4.13

Hilja Valtonen - Poikamiestyttö

Hilja Valtosen kirjoja olen lukenut tässä vuosien varrella nipun ja olen niistä pitänyt, Valtosen kepeys ja sujuvuus on omaa luokkaansa suomalaisessa kirjallisuudessa. Niin tässäkin, huolimatta sekalaisista rankemmistakin tapahtumista ja tragedioista yleissävynä on "kaik lutviutuu", Valtonen ei väännä väkisin sentimentaalisia säälinkyyneleitä muttei mennä myöskään mihinkään liian höttöiseen vaahtokarkkiin.

Muuten on kyllä todettava että tämä ei ole lähelläkään Valtosen parhaimmistoa. Meillä on perinteiseen tapaan päähenkilönä nuori reipas nainen Pii, opettaja joka luovii töiden ja mahdollisten romanttisten kuvioiden läpi parhaansa mukaan. Tällä kertaa tapahtumat vain hajoavat sinne tänne, kirja alkaa Piin varhaislapsuudesta reilu pari vuosikymmentä eteenpäin eikä oikein osaa fokusoitua mihinkään ja kunnollista draaman kaarta ei saada kehiteltyä. Aivan kuin Valtonen olisi vain alkanut kirjoittaa kirjaa sen kummemmin suunnittelematta mitä on tarkoitus tapahtua, kunhan vain tulee seuraava luku valmiiksi. Valtonen on parempi tiukemmin rajatuissa kirjoissa kuin tällaisissa harhailevissa eepoksissa.
Tyyli toki on tallella ja niinpä tämäkin kirja on sujuvaa luettavaa, ja ajankuvaa on aina mukava seurata, muttei tämän lukematta jääminen ole olennainen menetys (paitsi ehkä kovimmille faneille).

19.4.13

Kirjamyyntiä kirpputorilla

Pieni vaellus kirjojen myynnin puolelle, ja vähän myös (ilmaista) mainostusta.

Emmaus on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansainvälinen liike, jonka tehtävänä on auttaa kärsiviä ja siten edistää oikeudenmukaisuutta ja rauhaa, ja Helsingin Emmauksen keskeinen toimintamuoto on kaksi kirpputoria, Vallilassa ja Lauttasaaressa, näin edistäen kierrätystä ja vastuullista kuluttamista ja samalla tukien yhteistyökumppaneita lähellä ja kaukaa (tarkempia listoja yhteistyökumppaneista löytyy linkin takaa).

Ja siellä Vallilan kirjaosastolla olen nyt ollut yhtenä vapaaehtoisena reilu puolitoista vuotta ja tänä aikana käsieni läpi on kulkenut varsin suuria määriä kirjoja, osa tässäkin blogissa luetuista kirjoista on sieltä löytynyt ja toisaalta osan täällä luetuista kirjoista olen sittemmin sinne vienyt.
Varastossa odottaa usein kasa kirjoja jotka sinne on tuonut joko noutopalvelu tai kirpputorilla kävijät itse, näitä lajittelen sen mukaan kannanko jonkin suoraan myyntiin, jätänkö toistaiseksi varastoon joko odottamaan että sopivaan myyntihyllyyn mahtuu tai koska ne kuuluvat jonkun toisen pääasialliseen vastuualueeseen (meitä on tällä hetkellä neljä, H hoitaa ruotsinkieliset kirjat, I kortit ja lehdet ja ST ja minä hoidamme suomenkielisen aikuisten kauno- ja tietokirjallisuuden ja ST myös lastenkirjallisuuden ja minä englannin ja muut kielet). Osa kirjoista päätyy myös suoraan ilmaishyllyyn koska syystä tai toisesta ovat sellaisia että eivät meillä tapaa käydä kaupaksi, ja ajoittain tulee myös niin elinkaarensa lopussa olevia kirjoja että paperinkeräysastia kutsuu.

Sitten hinnoittelen myyntiin menevät kirjat. Hintataso pidetään divarihintojen alapuolella, painotus on mieluummin myytyjen kirjojen määrän puolelle ihan varaston ja hyllyjen liikkuvuuden kannalta ja kauppa palvelee myös niitä asiakkaita joilla ei ehkä ylimääräistä rahaa liikoja ole, ja toisaalta asiakkailla on myös hyvät mahdollisuudet tehdä löytöjä, haluttuja kirjoja halvalla. Niinpä perushinta kirjoille on jossain euron tietämillä ja esim. englannin, ranskan ja saksan kielisten kirjojen perushinta on 50 senttiä. Niitä kirjoja joiden oletetaan myyvän hyvin voidaan hinnoitella sitten useamman euron arvoisiksi mutta vähän meillä on yli viiden euron kirjoja...(tiedetään kyllä myös että meillä käy divarinpitäjiä ja muita uudelleenmyyjiä mutta ovatpahan usein käyviä ostavia asiakkaita)

Seuraavaksi vien hinnoitellut kirjat myymälän puolelle ja järjestelen siellä hyllyjä tarpeen mukaan. Jotkut osastot vetävät aina hyvin, melkein aina on tilaa uusille kirjoille sitä mukaa kun niitä tulee, jotkut vähän hitaammin ja usein on aiheellista ottaa joitain pitempään seisseitä kirjoja pois ja viedä ilmaishyllyyn että saa uusia tilalle. Ja asiakkaatkin helposti sekoittavat hyllyjä, selaavat kirjoja ja laittavat ne sitten takaisin väärään paikkaan, joskus huolimattomuutta, mutta joskus hyllyjen järjestys ei ole kauhean selkeä...ja tottakai myös tehdään kompromisseja sen suhteen onko hyllyn kirjoja helppo selailla vai onko kirjoja paljon esillä.

Ja sitten asiakkaat ostavat. Vähän kyttäilen ihmisten ostoksia että pysyn kärryillä mikä myy, ja ajoittain kun näen jokun ostavan kirjan jonka olen juuri kymmenen minuuttia aikaisemmin laittanut myyntiin niin jää miettimään olisiko voinut laittaa korkeammankin hinnan...ja toki jotkut asiakkaat pysähtyvät juttelemaan tai kyselemään löytyykö jotain kirjaa, joko tiettyä tai laajemmin jotain aihepiiriä. Ja tämä on oikein kannattetavaa, koska meillä on takana se varasto jossa löytyy kaikenlaista. Meille tulee kohtalaisen paljon myös esim. ammattikirjallisuutta ja paljon kirjoja joista voi arvata että suurinta osaa tämä ei voisi vähempää kiinnostaa mutta asian harrastajalle tämä voi olla aarre, ja joskus kun jonkin aihepiirin kirjoja tulee kerralla iso kasa niin niitä laitetaan kuitenkin myyntiin vain vähittäin, eli tällaisia kirjoja kannattaa kyllä kysellä.
Sen sijaan suositut uutuuskirjat, joita myös jonkin verran meille tulee, laitetaan kyllä kaikki suoraan esille, eli Jään tai Kun kyyhkyset katosivat haluajille tarjotaan eioota...kumpaakaan en ole nähnyt meillä vielä myynnissä, Lundbergin ja Oksasen muita kirjoja kyllä ajoittain ja eiköhän noitakin jossain vaiheessa ala tulla.
Yhden roska on toisen aarre, ja tyynesti laitamme kyllä myyntiin mitä kummallisimpia kirjoja ja kyllä niitä myös näytään ostavan. Monesti ongelmana onkin saada kirja ja kiinnostunut asiakas yhteen (ja olen myös jonkin verran harrastanut suorempaa markkinointia, poiminut kirjoja joista tiedän joidnekin tuttujeni olevan kiinnostuneita).

Suoraan ilmaisiin menee joitain kirjoja, sellaisia jotka eivät yleensä myy kovin hyvin. Ilmaishyllystä kyllä menee myös kirjoja, eli kierrätysmielessä näiden tuomisesta ei haittaakaan ole. Osan tiedämme kyllä päätyvän sekalaisiin käsityöprojekteihin ja muuhun ei-luku-käyttöön mutta hyvä jos niistä jotain iloa on...
Jossain vaiheessa kokeiltiin myös 20 sentin laatikkoa mutta ei siitä kyllä oikein mitään myyty ja se oli ruma tilanviejä, havaitusti 20 sentin ja ilmaisen välillä on yhä suuri ero, suurempi kuin 80 sentin ja euron...
-Bookcrossing-kirjat: näitä tulee jonkin verran, niissä on tarrat että kyseessä on ilmaisena liikkuva kirja, niinpä mekin laitamme nämä suoraan ilmaisiin. Sama juttu mm. hotelleissa löytyvien Gideon-Raamattujen kanssa.
-Kirjavaliot: emme myy, suoraan ilmaisiin.
-Kirjastopoistot: valikoiden, siistit sarjakuvat ja osa tietokirjoista menee myyntiin, kaunokirjallisuudesta sellaiset jotka tiedämme olevan meillä suositummasta päästä voidaan ottaa myyntiin, muut ilmaisiin.
-Kansipaperittomat kirjakerhokirjat: monesta näistä meillä on myytävissä myös kansipaperilliset versiot. Sama juttu kuin kirjastopoistoissa, jotkut kirjailijat jotka menevät paremmin voidaan ottaa myyntiin, muut ilmaisiin.
-Liian eksoottiset kielet: meillä on myynnissä kirjoja aika monilla eurooppalaisilla kielillä ja joitain taidekirjoja tai vastaavia voidaan ottaa myyntiin kielellä kuin kielellä (kun kuvat ovta tärkeämpiä) mutta tekstipainotteinen kirjallisuus kiinaksi, arabiaksi, swahiliksi, lyydiksi tms menee liian hämäräksi, ehkä ilmaishyllyn käyttäjät saavat niistä enemmän iloa.
-Lievästi vialliset: irtolehtiä, haljenneita, kostuneita kirjoja, jotka eivät ole mitään antikvariaattisia aarteita. Ehkä joku ilahtuu ilmaislöydöstä.
-Kirjat joiden selkämyksessä ei lue kirjan nimeä/nimi on kulunut lukukelvottomaksi: vaikka olisi kuinka hyvä sisältö, ei tällaisia kirjoja helposti hyllystä löydetä. Joitain kirjoja saatetaan laittaa esille niin että kansi on näkyvissä mutta ei tällaisia paikkoja myymälässä paljoa ole, joten näitä laitetaan ilmaisiin.
Muita sitten tapauskohtaisesti. Esim. vanhempi naisten viihdekirjallisuus menee aika heikosti kaupaksi (uudempi paremmin, ja vanhemmista pari tuttua kirjailijaa kuten Laila Hietamies ja Kaari Utrio) joten Cartlandit, Holtit, Jalna-sarja yms saattavat päätyä suoraan ilmaisiin, mutta aika paljon kirjoille annetaan mahdollisuuksia, laitetaan myyntiin ja karsitaan sitten ilmaisiin jos eivät ole menneet kaupaksi. Lasten- ja nuortenkirjoissa kunnolla on myös isompi merkitys kuin aikuisten kirjoissa, luetumman näköiset lastenkirjat myyvät huonosti mutta jos nyt ilahduttavat ilmaishyllyssä...

Työssä joutuu myös toteamaan että kyllä, joillekin kirjoille sopivin paikka on paperinkeräys, seikka joka näköjään joillekin asiakkaillemme on mahdoton tunnustaa: saapuvien kirjojen joukossa löytyy myös niteitä jotka hajoavat käsiin, tai jotain epämääräisiä mainoslehdyköitä parin vuosikymmenen takaa (niin, näilläkin voi olla keräilijöitä mutta jotain rajaa). Tarpeen mukaan siivotaan myös ilmaishyllyä jos se alkaa pursuilla liikaa...
Oma lukunsa ovat sitten tietosanakirjasarjat eri vuosikymmeniltä. Yleensä pari sarjaa on myynnissä ja jokunen sarja on varaston jossain nurkassa jos joku vaikka kaipaisi, mutta näitä tulee silti enemmän kuin menee kaupaksi, ja niinpä näitä myös laitetaan paperinkeräykseen. Epätäysiä kirjasarjoja käsitellään vähän tapauskohtaisesti, joitain laitetaan myyntiin jos osat ovat itsenäisiä mutta toiset taas eivät toimi, ja samoin useampiosaiset romaanit joista löytyy vain yksi osa päätyvät helposti paperinkeräykseen (ja näin vienona pyyntönä kaikille käsityötuunareille joita kiinnostaa vain kirjan ulkonäkö, kysykää mieluummin henkilökunnalta irto-osia joita yleensä löytyy varastosta kuin että ostaisitte vain yhden tai kaksi osaa moniosaisesta myynnissä olevasta sarjasta).
Mutta yllättävän vähän tätä poisheittoa tarvitsee kuitenkin tehdä.

Tervetuloa, oli aikeena sitten oman kirjahyllyn tyhjennys tai täyttö, kumpikin onnistuu. Löytyy myös vaatteita, taloustavaroita, jonkin verran huonekaluja ja kaikenlaista muutakin. Tai saa tulla ihan vaan tervehtimään jos satun olemaan paikalla :)

16.4.13

Helena Anhava - Hidas osa



Pieni kirja jonka sivut olivat suurelta osin tyhjiä; Helena Anhava kirjoittaa tässä varsin lyhyitä runoja, osa on käytännössä aforismeja ta haikumaisia henkäyksiä ja pitemmistäkin moni on pienimuotoisia tunnelmakuvia jossa voi sitten tavoittaa jotain yleistä.

Tunnelma on usein aika melankolinen, usein syksyinen, läheiset kuolevat tai menevät pois ja itsessäkin pitää tunnustaa vanheneminen. Asioista puhutaan joskus suoraan, joskus kiertäen, aiheena saattaakin olla perinnönjako tai vertaus sinetteihin joiden jälki näkyy vasta niiden mentyä.
Tai ehkä noiden aiheiden näkyvyyttä voimistaa valittu tyyli, voi olla uskottava aforistikko kuulostamatta vanhalta (ainakin henkisesti)? Ei sillä että valittaisin, tällainen lyhyt ilmaisu sopii minulle hyvin, tunnelmat ja tilanteet välittyvät mutta ansioistaan huolimatta en nyt oikein osunut oikeaan mielentilaan tämän kanssa.

Istut yksin iltaa,
lampun päällä on pölyä.
Kylmä sade piiskaa ikkunoita.

Hyvin pienet,
hyvin tärkeät asiat
muistin hetteiköstä
nousevat pintaan.

Koira tulee, istuu,
antaa kättä,
vasenkätinen koira.
Niinkuin mykkä:
puhuu
eikä puhu.

14.4.13

B.S.Johnson - House Mother Normal



Lisää kokeilevaa proosaa, jee!
Johnson ei kuitenkaan Joycen tapaan lähde kehittelemään omaa kieltä, kokeilut on kerronnassa ja kokonaisuus oli siis mukavampi lukea. Kirjassa kerrotaan illasta vanhainkodissa sen kahdeksan asukkaan silmin, jokaisen asukkaan näkökulma kattaa 20 sivua ja tätä ennen taulukoidaan kertojan ikä, aistien toimivuus ja liikkuvuus ja mitä vaivoja kullakin oli. Tapahtumat jopa asettuvat varsin hyvin samoille sivuille, eli luvut voi joko lukea sellaisinaan tajunnanvirtakertomuksina tai hyppien luvusta lukuun tapahtumien kronologian mukaan. Luvut on järjestetty kertojien iän mukaan ja myöhempien lukujen kertojien kohdalla seniliteetti on jo aika pitkällä...
Ja viimeisessä luvussa ääneen pääsee sitten vanhainkodin hoitaja joka kertoo tapahtumat omasta näkökulmastaan, huomattavasti koherentimmasta mutta silti varsin kummallisesta...

Itse luin nämä luku kerrallaan ja vaikka en kauheasti tajunnanvirtatekniikasta pidäkään niin tässä se toimi varsin hyvin, luin kirjan aika reipasta vauhtia joten eri kertomuksista muodostui myös kokonaisuus. Kirjan alaotsikkona on 'A Geriatric Comedy' mutta huumori on aika mustaa (sanotaanko vaikka että House Mother ei ole erityisen kiva ihminen)...eli ei ehkä sovi kaikkein herkimmille mutta muuten tämä kyllä oli kiinnostava pieni opus.

13.4.13

Charles Mingus - Beneath the Underdog



En ole mikään maailman innokkain elämäkertojen lukija ja omaelämäkerrat erityisesti ovat aika epäilyttävä kirjallisuudenlaji, mutta jazzmuusikko Charles Mingusin kirja sattui joskus käteen osumaan ja pikaselauksella vaikutti kiinnostavalta.
Ja mitään kauhean vahvaa objektiivisen dokumentaation illuusiota tässä ei harrasteta, kirja alkaa psykiatrin vastaanotolla käydyllä keskustelulla (mikä toimii tarinan kehyksinä, psykiatri palaa kuvaan kirjan loppupuolella), kirjan minäkertoja on, no, jokin joka saapuu kaksivuotiaan Charlesin luo ja tarkkailee tätä sen jälkeen, jatkuvasti mutta hieman sivusta. Suurin osa kirjasta on dialogia, tilanteista joissa ei voi olettaa että keskustelut olisi muistissa sanatarkasti ja joskus myös tilanteista joissa Mingus ei edes ole paikalla...ja osaa tarinoista ei ehkä kannata pitää ihan totena. Tyyli oli paikoin aika raskasta (useita henkilöitä puhumassa, kieli on slangia ja tapahtumia ei liikoja taustoiteta) mutta varsin vetävänä tämä kuitenkin pysyi.

Tämä oli minulla laukkukirjana, eli kuljetin tätä mukanani ja luin ratikassa ja muissa vastaavissa paikoissa, ja uskottavasta ulkonäöstä huolimatta voi ehkä toivoa ettei kirjaa luettu liikoja olkani yli, värikkäitä tapahtumia riitti ja ruma sana sanotaan niinkuin se on. Itse asiassa tämä kävi jossain vaiheessa aika rasittavaksi, olisin lukenut mieluummin vähän enemmän musiikista ja vähän vähemmän huorista ja sutenööreistä yms (toisaalta, onko Panu Rajala pannut kahtakymmentä meksikolaista huoraa yhden illan aikana, kysyn vaan?). Erityisesti kirjan keskivaiheilla musiikki on täysin sivuraiteilla, alkupuolen lapsuuskuvaukset ja loppupuolen ammatilliset kuviot ja filosofoinnit olivat kiinnostavampia.
Omalla tavallaan kiinnostava opus tämäkin mutta ehkä voisi lukea joskus myös jonkun tavallisen Mingus-elämäkerran.

11.4.13

DC Showcase Presents: House of Mystery 2



USAn sarjakuvajäteillä Marvelilla ja DC:llä on molemmilla sarjat joissa julkaistaan vanhoja lehtiä mustavalkoisina tällaisina puhelinluettelon kokoisina opuksina: tässäkin kirjassa on 552 sivua ja siihen on koottu House of Mystery -lehden numerot 195-211 (lokakuu 1971-helmikuu 1973). Mutta siinä missä Marvelin Essential-sarja on julkaissut sarjoja eri vuosikymmeniltä (60-luvun Hämärien ja Ihmenelosten ohella löytyy myös Ryhmä-X:ää 80-90-luvuilta jne), DC:n Showcaset ovat keskittyneet toistaiseksi 50-60-luvuille ja 70-luvun alkuun ja myöhemmät sarjat odottavat vuoroaan, vaikka siellä onkin monia joita lukisin mielelläni näinä suht halpoina ja isoina paketteina.
Toinen ongelma on myös siinä miten näitä on kirjoitettu: siinä missä Marvelilla on aina ollut varsin saippuaoopperamainen suhtautuminen sankareihinsa, lyhyempien episodien ohessa kulkee myös pitempää juonta (miten Peter Parker tasapainottelee Gwen Stacyn, Mary Jane Watsonin ja parin muunkin tytön välillä jne) joten Essentialien kokoiset kimpaleet lukee vauhdilla, niin DC:n tarinat perustuivat pitkään varsin staattiseen maailmaan ja irrallisiin tarinoihin, vähän Aku Ankka -tyyliin. Ja monet tarinoista olivat niin outoja että liian suuret annokset esim. 60-luvun Teräsmiestä aiheuttivat helposti päänsärkyä (tehkääpä Google-kuvahaku sanalla "superdickery").

Tämäkin on kirja joka toimii parhaiten leppoisammalla lukutahdilla, pari juttua silloin tällöin. House of Mystery oli nimittäin yksi DC:n antologiasarjoista, jossa julkaistiin muutaman sivun kauhujuttuja ynnä joitain mustan huumorin sävyttämiä strippejä (MAD-lehdestä tuttu Sergio Aragones teki näitä paljon).
Ja eivät nämä tarinoina niin kummoisia ole, paljon on ironisia tvistejä tai yliluonnollista oikeutta jossa paha saa palkkansa, ja runsaasti myös ihan vain kummallisia juttuja. Perinteiset kauhufilmikliseet marssitetaan kyllä kaikki useampaan kertaan esille ja Alfred Hitchcock esittää- ja Hämärän rajamailla -tv-sarjat ovat tyylillisesti lähellä.
Suurin lukusyy aikuiselle nykylukijalle on kuvitus, kynää käyttelivät Bernie Wrightson, Michael Kaluta, Neal Adams, Nick Cardy (jonka kuvitus on päätynyt myös kirjan kanneksi) ja moni muu kova tekijä, ja ekspressiivisen mustavalkokuvituksen piirissä nähdään varsin laaja skaala tyylejä (joista jotkut ehkä toimisivat paremmin väreissä, mutta aika moni taitaa olla parempi näin).
Ja Sandman-sarjakuvan ystäviä saattaa kiinnostaa, että tästä lehdestä Neil Gaiman nappasi omaan sarjaansa Cainin ja Gregory-gargoilin (Abel, Lucien, Eve ja kolme noitaa taas tulevat muista saman aikakauden DC-kauhuantologioista).

Tämä kirjoitus menee Seitsemän sarja -haasteeseen.

10.4.13

Agatha Christie - One, Two, Buckle My Shoe



Agatha Christietä on tullut vuosien varrella luettua paljon, ja tämänkin olen lukenut joskus 20 vuotta sitten mutten muistanut siitä oikein mitään muuta kuin makaaberin kohtauksen josta tuo kansikuvakin on, siksipä voi lukea tämän uudestaan.

Christie on taas napannut nimen lastenlorusta (ja tässäkin tapauksessa suomentaja on päätynyt keksimään oman nimen, kirja on suomennettu nimellä Mabellen kahdet kasvot), tosin tämänkertainen laskentaloru on tarinassa aika päälleliimattu eikä kirja olisi olennaisesti muuttunut vaikka se olisi heivattu menemään. Alkusysäyksenä se on varmaan kuitenkin toiminut kenkien nostamisessa tärkeään asemaan...

Tämä on aika keskitason Poirot-juttu, muutamia hienoja hämäyksiä ja kaksoishämäyksiä (ja taas kerran juonen kannalta tärkeitä juttuja marssitetaan esiin jo kirjan alkusivuilla ja taas kerran moni niistä menee ohi kun huomio kiinnittyy muualle), sekalainen joukko Christien vakiokikkoja, jotkin tosin mainiosti muuteltuina, ja hieman moraalista pohdintaakin on heitetty mukaan. Toisaalta en ole erityisen innostunut näistä Christien käsityksistä kulissien takaisista politiikoista, eräs juonielementti on häiritsevän epäuskottava ja henkilötkin jäävät aika pintaraapaisuiksi (vaikka Christie väläytteleekin siellä täällä karikatyristin taitoaan).

Keskitasoa, faneille tästä on iloa mutta jos elämänsä aikana lukee kymmenen Christietä niin tämän ei tarvitse kuulua niihin.

7.4.13

Kanoko Okamoto - A Riot of Goldfish



Japani-osastolla jatketaan, nyt kirjailijalla jolta en ole aiemmin mitään lukenut. Ja ilmeisesti Kanoko Okamoto lasketaan prosaistina vähän kakkossarjalaiseksi, kun kirjoitti proosaa vain muutaman vuoden ennen kuolemaansa 49-vuotiaana eikä ehtinyt lunastaa niitä odotuksia joihin olemassaoleva tuotantonsa viittasi.

Tässä reilun sadan sivun pituisessa niteessä on kaksi pitkää novellia, joista kummankin päähenkilöllä on pakkomielteinen suhtautuminen ammattiinsa. Nimitarinan Mataichi haluaa jalostaa täydellisen kultakalan ja Food Demon -tarinan Besshiro taas on täysin omistautunut ruoanlaitolle. Pakkomielteiden takana on toki muitakin syitä, Mataichilla on rakkauden, halveksinnan ja vihan sävyttämä suhde Masako-neitoon ja Besshiro taas kaipaa arvostusta vanhan pääkaupungin tastemakereilta vaikka huomaa olevansa ihan kohtalainen herrasmiesten neljässä jalossa taidossa mutta mestari ruoanlaiton alemmassa taiteessa...

Japanilaisen kulttuurin ominaistaitoja kuvataan siis pieteetillä ja esteetikon näkemyksellä, samoin tuoden esiin modernismin ja tradition kysymys (joka 1900-luvun alkupuoliskolla liittyy vahvasti myös länsimaihin ja Japaniin), ja toisaalta sukupuolten ja sosiaaliluokkien keskinäiset suhteet ovat keskeisessä asemassa, ja nämä suhteet nähdään varsin kivuliaina...
Aiheista ja niiden käsittelystä tuli nopeasti mieleen Junichiro Tanizaki, jonka Okamoto tunsikin ja jolla on luultavasti ollut vaikutus Okamoton tuotantoon (ja/tai mahdollisesti toisinpäin). Mutta vähän keskinkertaisiksi nämä jäivät, kulttuurikuvauksina kiinnostavia mutta kaunokirjallisuutena eivät ole mestarien veroisia. Ehkä 60-vuotias Okamoto olisi kirjoittanut mestariteoksensa tai sitten ei, sitä emme saa tietää.

1.4.13

Natsume Soseki - I Am a Cat


"I am a cat. As yet I have no name. I've no idea where I was born."

Noilla sanoilla alkaa Natsume Sosekin (Natsume on suvun nimi ja vaikka olenkin tottunut puhumaan Yasunari Kawabatasta ja Yukio Mishimasta, tässä nimessä tuo järjestys on tutumpi) esikoiskirja I Am a Cat, ja koska Natsume on Meiji-kauden yleisesti arvostetuin kirjailija, voidaan tuota pitää myös modernin japanilaisen romaanin lähtölaukauksena.
Ja mistä moderni japanilainen romaani sitten sai alkunsa? No, englanninkielisen kulttuurin vaikutteet ovat aika selviä ja Natsume toimikin kirjoittamisen ohella englantilaisen kirjallisuuden professorina. Toisaalta Natsume ilmeisesti pääasiassa inhosi Lontoota siellä asuessaan ja tuotannossaan suosittuna aiheena on perinteisen japanilaisen ja modernin länsimaalaisen kulttuurin välinen konflikti (ja aihe on tullut toki myöhemminkin vastaan niin Tanizakilla, Mishimalla kuin Murakamilla).

Kirja on 1800-luvun brittikirjallisuuden perinteen mallinen three-volume-novel joka julkaistiin alun perin kirjallisuuslehdessä jatkotarinana (tai alunperin Natsume oli kirjoittanut vain ensimmäisen luvun itsenäiseksi novelliksi mutta se oli niin suosittu että jatkoa seurasi), vaikka tässä lukemassani painoksessa kolme osaa oli yhdessä 470-sivuisessa niteessä (ja präntti ei ollut kovin suurta, jotkut muut painokset ovat kuulemma 600-sivuisia).
Niinpä päätin lukemisessani noudattaa Sallan ohjetta lukea kirja tarpeeksi leppoisasti, noudattaen jatkokertomuksen rytmiä, ja kirjan lukemiseen menikin sitten neljä-viisi kuukautta: yleensä luin yhden luvun tätä, sitten välissä jonkun muun kirjan, sitten taas seuraavan luvun...

Tässä kirjassa hidas lukurytmi todellakin kannattaa, koska kieli on aika kiemuraista ja kirjassa ei ole mitään varsinaista juonta, kirja keskittyy pelkästään nimettömän kissan silmin katseltuun elämänmenoon keskiluokkaisessa naapurustossa 1900-luvun alun Japanissa ja erityisesti kissan isännän herra Sneazen ja tämän ystävien (tärkeimpinä Waverhouse ja Coldmoon) touhuihin ja puheisiin. Ja nämä henkilöt puhuvat ja puhuvat ja puhuvat. Muutaman kymmenen sivun annoksina näiden jaarittelussa on shaggy dog -viehätystä (Coldmoonin useiden sivujen mittainen tarina siitä kuinka hän halusi ostaa viulun on lajityypin mestarinäyte tolkuttomuudessaan ja antiklimaattisuudessaan) mutta koko kirjan ahmiminen romaanina kyllä hyydyttäisi lukuintoa. Lähimpänä koko kirjan läpi kulkevaa juonentapaista on Coldmoonin mahdollinen avioliiton suunnittelu herra Sneazen naapuriperheen Goldfieldien tyttären kanssa, ja tälle osiolle uhrataan ehkä muutama prosentti koko kirjan tekstistä...
Kissa katoaa joissain kohdissa hyvinkin äänettömäksi tarkkailijaksi ja pääasiallisesti seurataan herra Sneazea, joka kuvailujen perusteella vaikuttaa Natsumen parodiselta omakuvalta.
Lähimpiä vertailukohtia lukemistani kirjoista ovat Jerome K Jeromen Three Men in a Boat, George Grossmithin Ei kenenkään päiväkirja ja Mark Twainin tarinat (Laurence Sternen Tristram Shandya en ole lukenut mutta se lienee myös vähän samantyylinen). Myöhemmistä lukemistani Natsumeista Botchan on yhä aika Twain-mainen vaikkakin huomattavasti tiiviimpi ja juonivetoisempi paketti, ja vakavampi Kokoro (joka on myös suomennettu) on jo samaa tyyliä mitä nimekkäät seuraajansa japanilaisessa kirjallisuudessa tekivät.

Kääntäminen ei varmaankaan ollut helppoa, ja Aiko Ito ja Graeme Wilson eivät näköjään ole lähteneet tavoittelemaan mahdollisimman suurta uskollisuutta, kuten huomaa jo siinä että henkilöiden nimet on käännetty. Ennemmin tavoitellaan oikeaa sävyä, ja alkukielisen runsaat muodolliset fraasit on käännetty varsin kimurantiksi kieleksi (jos 1800-luvun brittikirjallisuus sujuu alkukielellä niin tämäkin varmasti). Alkukielen muodollisuuden sävyt tulee esiin jo kirjan nimessä, kissa käyttää fraasissaan minä-muotoa joka on varattu vain ylimystölle (koska, no, kissa). Mutta jos hyväksyy sen että käännös painottaa oikeaa sävyä tekstiuskollisuuden kustannuksella niin käännös on mainio.

Viihdyttävä kirja tämä oli näin luettuna. Vinkkaisin ehkä mieluummin Botchanin suuntaan, kompaktimpana ja juonellisempana kirjana, mutta jos Japani maana, kulttuurina ja yhteiskuntana kiinnostaa niin kyllä tämäkin on tutustumisen arvoinen.

"I hear that in the old days no woman would have dreamt of answering back to her husband. From the man's point of view it must have been like marriage to a deaf-mute. I wouldn't have liked that. Not one little bit. I certainly prefer women who, like you, Mrs. Sneaze, has the spirit to retort, 'Because you're heavy,' or something else in the same vein. If one is to be married, it would be insupportably boring never to have the liveliness of an occasional spat. My mother, for instance, spent her whole life saying, 'Yes' and 'You're right' to my frequently foolish father. She lived with him for twenty or so assenting years, and in all that stretch she never set foot outside the house except to go to a temple. Really, it's too pitiful. There were, of course, advantages. Thus my mother has the enormous satisfaction of knowing that she knows by heart the full posthumous names of all my family's ancestors. This hideous sort of relationship did not exist simply between man and wife but extended to cover the whole range of relations between the sexes. When I was a lad it was quite out of the question for a young man and a young woman even to play music together. There was no such thing as a lovers' meeting. They couldn't even meet in the world of the spirit, like Coldmoon here, by a long range swap of souls."
"It must have been awful," says Coldmoon with a sort of shrinking bow.
"Indeed it was. One weeps for one's ancestors. Still, women in those days were not necessarily any better behaved than the women of today. You know, Mrs. Sneaze, people talk down their noses about the depraved conduct of modern, girl students, but the truth is that things were very much worse in those so-called good old days."
"Really?" Mrs. Sneaze is serious.
"Of course. I am not just making it up. I can prove what I say. You, Sneaze, will probably remember that when we were maybe five or six there were men going about in the streets with two panniers hanging down from each end of their shoulder-poles, and in the panniers, like so many pumpkins, they had little girls for sale. You remember?"