31.10.12

Yunus Emre - Hullu sydän

Yunus Emre on 1300-luvun turkkilainen runoilija ja sufi-mystikko, jonka runoja on kirjallisen verran suomeksi kääntänyt Suna-Marija Önder, joka on kirjoittanut teoksen loppuun myös lyhyen esittelyn runoilijasta.
Yunus on ilmeisesti jonkinlainen Turkin Dante, joka alkoi kirjoittaa runojaan oman aikansa puhutulla kielellä ja näin kehitti turkin kirjakieltä, mutta aiheittensa ja käsittelynsä puolesta kuuluu vahvasti persian- ja arabiankielisten sufien perinteeseen.
Tämä olikin minulle hieman ongelmallista kun olen aiemmin jo lukenut Maulana Rumia, Attaria ja muita ja kun suomeksi käännetty persia ei minun silmiini kovin paljoa eroa suomeksi käännetystä turkista niin tämä kokoelma ei päässyt juuri tarjoamaan yllättäviä uusia näkökulmia. Ystävän kasvoihin hukutaan, kadotaan rakkauden täyteyteen, dervissi on juopunut, satakieli rakastui ruusuun ja niin edelleen. Kun noita muitakin olen kiinnostuneena lukenut niin toki tämäkin kelpasi, vaikka mieleen jäi parhaiten se tapa päättää runonsa vähättelemällä kurjaa Yunusta viimeisessä säkeistössä.

Löysin sielujen sielun,
olkoon sieluni ryöstetty.
Hylkäsin voitot, tappiot,
olkoon kauppani ryöstetty.

Ylitin minuuden,
repäisin verhon silmiltä,
sulauduin rakastettuun,
olkoon epäilyni ryöstetty.

Väsyin kakseuteen,
ahmin ykseyden pöydästä,
join kärsimyksen viiniä,
olkoon turvani ryöstetty.

Luovuin mammonasta
ja ystävä saapui luokseni.
Sydän raunioitui, täyttyi valolla,
olkoon maailmani ryöstetty.

Jätin murheen lopullisesti.
Kesä vai talvi: se ja sama.
Löysin puutarhoista parhaan,
olkoon tarhani ryöstetty.

Yunus, miten suloisesti puhut,
oletko syönyt hunajaa ja sokeria?
Löysin hunajien hunajan,
olkoon kennoni ryöstetty.

3 kommenttia:

hdcanis kirjoitti...

...ja sitten siteeraan sen runon jossa Yunus ei kurjistele lopussa.

ketjukolaaja kirjoitti...

Kiiltomadossa oli arvioitu tuota mainitsemaasi Mawlana Rumia. Vaikutti ihan sähäkältä. Attaria en löydä netistä suomennettuna. Onko tämän Emren runoissa usein noin paljon toistoa?

Luetko muuten yleensäkin ne johdannot ja runoilijan ja hänen runoutensa esittelyt vai luetko pelkät runot? Minusta esim. Jasmiiniyöt-valikoima olisi jäänyt
paljosta paitsi ilman sitä alun johdantoa.

Hienoa että näitä eksoottisempia klassikoita käännetään nykyisin!

hdcanis kirjoitti...

Noin paljon toistoa ei Emrellä yleensä ole, tuossa se sai aikaan kiinnostavan laulumaisen rytmin. Miltäköhän tuo kuulostaisi alkukielisenä.

Rumi on mainio ja Faridaddin Attarin pääteos Lintujen matka, johon Emrekin yhdessä runossa viittaa, löytyy myös suomeksi. Pitkä runoelma jossa maailman linnut kokoontuvat yhteen ja lähtevät matkalle kohti lintujen kuningasta Simurghia. Tai ne lähtevät jotka lähtevät, moni keksii verukkeita miksi ei juuri nyt voi lähteä...
Hämeen-Anttilat kunnostautuvat, Jaakko on kääntänyt paljon sitä persialaista ja arabialaista kirjallisuutta, ja kirjoittanut myös mainion esittelyopuksen Jumalasta juopuneet sufilaisuudesta, sen opeista ja historiasta...

Luen kyllä johdannot ja esittelyt, joskus ennen varsinaista kirjaa ja joskus sen jälkeen. Juonellisissa kirjoissa ne kyllä yleensä spoilaavat sen juonen (mutta en suuremmin spoilereista hermostu eli ei sinänsä haittaa) mutta osoittelevat myös kaikenlaista historiallista ja kulttuurista taustaa joka menisi ohi.
Emren kohdalla selvensi joitain kohtia kuten arvostettua asemaa kielen kannalta mutta myös mainitsi asioita joita huomaisn itsekin, kuten että persialaisella traditiolla on ollut suuri vaikutus sisältöön...

Ja tosiaan hienoa että näitä käännetään, jossain vaiheessa pitänee vaeltaa sinne Intian suuntaan kun täällä Lähi-idässä on tullut jo seikkailtua...