1.10.12

Mika Waltari - Tanssi yli hautojen

Aiemmin mainitsin että voisin vaikka kirjoittaa muutaman esseen tai esittelyn muistakin kuin runokirjoista, joten tässä yksi pitkäaikainen suosikkini, Mika Waltarin historiallis-romanttinen seikkailujännäri Tanssi yli hautojen. Waltarin tuotantoon suhtaudun yleensä vähän ristiriitaisesti mutta tässä ollaan onnistuttu tekemään niin reipashenkinen pulp-seikkailu jossa äkkiväärästi sekoitetaan historiallisia faktoja todella omalaatuisiin juonenkäänteisiin että pakkohan tästä on pitää.

Juoniselostus on vähän monimutkainen tiivistää lyhyeksi mutta yritetään, ja häpeämättömästi spoilataan yllätyksiä eli älä lue jos ei kirja ole jo tuttu:
Tapahtumapaikkana on siis Suomi 1800-luvun alkupuolella, historiallisena tapahtumana Porvoon valtiopäivät 1809. Poliittisten muodollisuuksien ohella nuori keisari Aleksanteri I sattuu kohtaamaan viehättävän suomalaisneidon Ulla Möllersvärdin ja ihastuu tähän päätäpahkaa; tunne ei kuitenkaan ole täysin molemminpuolinen, vaikka henkilönä Aleksanterin hyvät puolet paljastuvatkin pikkuhiljaa niin voimakkaan suomalaismielinen Ulla suhtautuu kielteisesti kaikkiin venäläisiin valloittajiin, keisaria myöten. Huomattavasti myötämielisemmin Ulla suhtautuu nuoreen virkamieheen Antti Karppaseen eli Andrei Rasputiniin joka samalla tavalla on myös rakastunut Ullaan.

Ei tämäkään suhde kuitenkaan ongelmitta pääse kehittymään, Antti ja isänsä Grigori Rasputin kun ovat vampyyreja, jotka ovat aktiivisesti kahmimassa vaikutusvaltaa Venäjällä, ja isä vastustaa jyrkästi pojan liittoa kuolevaiseen naiseen, varsinkin kun se johtaisi suoraan konfliktiin keisarin kanssa. Kirjan huipennus on ehdottomasti kirjan nimikohtaus jossa isä-Rasputin on houkutellut Ullan hautausmaalle ja nostattaa sitten loitsulla haudoista zombeja (tai elokalmoiksi ja hautuumaanväeksi Waltari niitä kutsuu) repimään Ullan kappaleiksi. Kohtauksen kuvauksessa ja kielessä Waltari myös panee parastaan, vaikka joku voisikin sitä kutsua aika ilmeiseksi Edgar Allan Poe -pastissiksi. Aleksanteri, joka on saanut vihjeen Rasputinin kavalasta juonesta unessa, saa kuitenkin Ullan pelastettua viime hetkellä, ja ihaillessaan keisarin rohkeaa taistelua käveleviä ruumiita vastaan neidon sydän hylkää aiemman ylpeyden ja ennakkoluulot ja Ulla suhtautuukin positiivisemmin keisarilliseen kosiskeluun.

Tämän kohtauksen jälkeen sinänsä ihan ansiokas Aleksanterin ja Antin kaksintaistelu, jonka lopuksi Antti putoaa Imatran koskeen, jää vähän varjoon. Antin näennäinen "kuolema" (ruumista ei tietenkään löydy) ja isä-Rasputinin katoaminen petaa kyllä jatko-osan mahdollisuutta, sellaista ei Waltari tainnut kuitenkaan ikinä kirjoittaa tai ainakaan julkaista, ja niinpä myös viittaukset Napoleonin sotiin jäivät lähinnä kummittelemaan taustalle, näistä oli varmaankin tarkoitus tehdä enemmänkin, ja toki myös Grigori Rasputinin nimi yhdistetään yleensä Venäjän myöhempiin keisareihin...
Ja kuten oikeastaan olikin odotettavissa koko kirjan ajan, lopussa vietetään keisarillisia häitä kun Ulla ja Aleksanteri saavat toisensa.

Waltari sai tästä kirjasta aikanaan hyvinkin runsaasti kritiikkiä, kirja julkaistiin 1944 ja tuohon aikaan moinen ajatus hyvinkin reippaasta historiallisten faktojen ja fantastisten elementtien sekoittamisesta oli täysin vieras, ja moni ei myöskään tajunnut kirjassa vilisevien anakronismien tarkoituksellisuutta. Nykyaikana kirja näyttäytyy kuitenkin kiitettävän modernina juuri noiden ominaisuuksien vuoksi. Niin moderni Waltari ei kuitenkaan ollut että olisi antanut "pahoiksi" katsomansa vampyyrien selvitä voittajiksi lopussa, vaikka ilmiselvästi tuntee näitä kohtaan sympatiaa, tarina päättyy konventionaalisen onnellisesti.

Kirjan huumorista on myös runsaasti keskusteltu, onko kyseessä ironia pönöttäviä historiallisia romaaneja kohtaan vai onko tapahtuman kimurantit seikkailujuonet ja romanssit tarkoitus hyväksyä sellaisenaan. Waltari on kuitenkin aiemminkin kirjoittanut pulp fictioniksi luokiteltavaa materiaalia ja vampyyrejakin on varhaisemmissa tarinoissaan esiintynyt. Ilmeistä on kuitenkin että Waltarilla on ollut hauskaa tätä kirjoittaessa, niin myös minulla lukiessa (luin tämän ensimmäisen kerran kirjaesitelmää varten koulussa ja sen jälkeen vuosien varrella kolme neljä kertaa).

Tästä ovat kirjoittaneet myös mm. Morre ja Suketus.

18 kommenttia:

Booksy kirjoitti...

Kuulostaa huikealta, pitää laittaa lukulistalle!

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Tuo vampyyriteema sai minut hieman nikottelemaan ensimmäisellä lukukerralla, mutta Waltari on kieltämättä mestarillinen kertoja.

Linnea / pigeonnaire kirjoitti...

Waltari on kyllä taitava kirjailija ja onhan hän tunnettu kyvystään kuvitella ihmeellisiä asioita ja siirtää ne kirjoihinsa. Tätä teosta en ole vielä häneltä lukenut, mutta laitan ehdottomasti lukulistalle.

Taika kirjoitti...

Multa on jäänyt tää väliin, kun olen pitänyt Waltaria sellaisten pönöttävien lukuromaanien massatuottajana, enkä ole yhtään hänen teostaan lukenut. Heti lukulistalle!

Suketus kirjoitti...

Ullan ja Aleksanterin suhde on kyllä näitä Suomen historian suurimpia myyttejä, joten jo siksi tämän kirjan lukeminen on suorastaan kulttuuriteko!

hdcanis kirjoitti...

Joo, se vampyyriteema oli alkusivuilla piilotettu tosi hyvin, joten tuli ekalla lukukerralla aikamoisena yllätyksenä. Ja Waltari on taitava ja monipuolinen kirjailija, on niitä vakavia historiallisia romaaneja, aikalaisdraamaa, dekkareita, jännäreitä...

Disa kirjoitti...

Elokalma, miten hieno sana :D Venäläiset ja vampyyrit samassa teoksessa, mielenkiintoinen alkuasetelma! Ei suotta Waltaria pidetä kerronnan mestarina :)

Sara / p.s. rakastan kirjoja kirjoitti...

Minäkään en ole Waltarilta juuri tätä teosta lukenut, mutta suurena fantasian ja kauhukertomusten ystävänä laitan tämän ehdottomasti tbr-listalleni.

Kiitos erinomaisesta arviostasi!

Vera Vala kirjoitti...

Tanssi yli hautojen on ollut Sinuhen ja Johannes Angeloksen ohella lempikirjojani Waltarin tuotannosta. Koska tykkäsin myös paljon Houkutuksesta, nautin Waltarin teoksessa myös vampyyriteemasta, minusta vampyyrejä ei ole koskaan kirjoissa liikaa. Olen kuitenkin miettinyt, että onkohan tätä käännetty englanniksi? Koska mielestäni tämä ilmestyi ainakin pari vuotta aikaisemmin kuin Houkutus, niin eihän ole käynyt niin, että Meyers on tästä kopioinut? Luin jostain, että Meyers olisi nimittäin kopioinut Houkutuksen idean joltain ihan toiselta kirjailijalta.

Tv. Nimim. Team Andrei

Elegia kirjoitti...

Minulta jäi tämä kirja koulussa kesken, koska pelkäsin vampyyreja ja zombieja ja luettunai viisi sivua kirjaa, näin kamalia painajaisia. Valintinkin silloin opettajalle, että mielestäni tämä kirja ei välttämättä sovellu niin nuorille lukijoille väkivaltaisuutensa takia. Sain vapautuksen kirjasta, mutta ajattelin että voisin ehkä näin kypsemmällä iällä koettaa lukea sen uudelleen!

hdcanis kirjoitti...

Vera, luulen että tämä ei ollut vielä silloin käännetty englanniksi kun Meyer aloitti, ja joka tapauksessa saattaa olla että ajan henki oli aihepiiriä suosiva joten useampikin toisistaan riippumaton kirjailija teki vähän samansuuntaisia kirjoja.

Elegia, kokeile toki uudestaan. Kirja voi olla vähän turhan rankka jos sen lukee liian nuorena mutta vähän kypsempänä sitä lukee reippaana seikkailuna. Vaikka on ne zombit kyllä aika hurjia yhä.

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

Luin tämän muutama vuosi sitten ja tykkäsin tosi paljon, vaikka yleensä vierastankin vampyyrikirjoja! Waltari taitaa genren kuin genren, historiallisesta romaanista Palmu-dekkareihin ja romanttiseen vampyyritarinaan.

marjis kirjoitti...

Yliopiston kirjallisuuden kurssilla kerrottiin, että Waltari kirjoitti tälle jatkon, mutta masentuneena tuosta teilauksesta hän tuhosi käsikirjoituksen heittämällä sen vertauskuvallisesti Imatran kuohuihin. Sellainen huhu kulkee yo:n käytävillä, että tästä olisi yksi kappale kuitenkin olemassa jonkun Waltarin rakastetun perinnöissä. Voi kunpa se löytyisi!

ketjukolaaja kirjoitti...

Niinpä on jäänyt tämäkin klassikkoteos minulta lukematta. Olen kyllä joskus lukenut tuosta kiehtovasta Ulla Möllersvärdistä yhden kirjan, tai ainakin katselin kuvat ja muistaakseni luin osan kuvateksteistä.

Anonyymi kirjoitti...

Minä esitän vähän poikkeavan mielipiteen - tämä kirja oli kuin uusintaviritys Sinuhe Egyptiläisestä. Sama perusteema, vähän ihmisten nimiä muutettu (toki yhteneväisyyksiä löytyy) ja tapahtumapaikka sekä -aika siirretty lähemmäs tätä päivää ja Suomea. Antti lääkärinä kuten Sinuhe jne... pitääkö sanoa enempää! ;-) Taitaa olla yleinen klisee (kuten noissa Mayerin kirjoissa) että ainakin yksi vampyyri on lääkäri. Takaahan se veren helpon saatavuuden "verenimijöille"! Muuten kyllä en yhtään epäile, ettei Waltari kuulu niihin Suuriin Suomalaisiin Kirjailijoihin, joita kaikkien tulisi lukea. Itse odotan innolla, että lapseni hieman kasvavat, niin aloitamme nämä iltasaduksi, ensin varmaan Sinuhesta, koska sijoittuu ajallisesti kauemmaksi. Vai ehkä Waltari on tosiaan, näin uudelleen ajaltuna tarkoittaa kirjoittaa vampyyri-trilogian, josta Sinuhe on ensimmäinen osa, tämä toinen ja kolmas on se kuuluisa pöytälaatikkoon jäänyt kirja, jonka julkaisuoikeuksista perikunta on käynyt oikeustaistoa näihin päiviin asti...

hdcanis kirjoitti...

Siitä onkin jo aikaa kun olen Sinuhen lukenut, mutta kyllä, yhteyksiä löytyy ja ehkä tässä on tosiaan tehty jonkinlaista temaattista sarjaa.
Sen pöytälaatikkokirjan suhteen en kuitenkaan ole niin luottavainen, olen luotettavilta tahoilta kuullut että se saattaa olla väärennös, eräänlaista fanficcia. Ainakin kyseessä on kuulemma eri teksti kuin se joka päätyi Imatrankoskeen, eli mahdollisesti nelososa sarjaan...

Tessa kirjoitti...

No huh, elokalma on kyllä suomen kielessä aivan liian vähälle käytölle jäänyt sana, vaadin että sillä korvataan tästä lähtien Zombie!

Minusta Waltarilta voi odottaa mitä tahansa sen jälkeen, kun hän pystyi kirjoittamaan Sinuhe Egyptiläisen käymättä koskaan Egyptissä. En ole vielä lukenut Tanssia yli hautojen, mutta mietin, että onko vampyyriteema tällä hetkellä jo hieman kulunut? Voisiko olla, että se toistuu kirjallisuudessa säännöllisesti aina 70 vuoden välein?

Hanne kirjoitti...

No just juu, ei ihan vastaa mun käsitystä kirjasta!
Hyvin vedit:)