8.5.12

Tein lasinkuultavan laulun

Muutamissa blogeissa on kiertämässä kysymys kymmenestä kirjasta ja kappaleesta jotka ovat pelastaneet elämän, ja ihmiset ovat listojaan laatineet.

Aloin sitten pohtia eräänlaista ikuisuuskysymystä laulujen ja runojen suhteesta, onko hyvät laulun sanat runoutta? Ovatko ne hyvää runoutta? Ja toisinpäin, tuleeko runosta kuin runosta laulu?

Suomalaisessa kulttuurissa runouden ja laulun välinen ero on varmaankin poikkeuksellisen hämärä. Laulettu kansanrunous on ollut runsaana dokumentoitavissa ja myös myöhemmät muusikot ovat estoitta sovittaneet runoutta musiikkiin (Loirin Leino-levytyksistä 500 kg lihaa -yhtyeen post-punk-sovituksiin Kailaasta, Jylhästä ja Hellaakoskesta), ja mitattomuus ja riimittömyys eivät myöskään ole mikään este, kuten Chydenius ja Ultra Bra ovat osoittaneet. Siinä sivussa suomalaisessa musiikissa sanoituksilla on iso painoarvo, hyviä sanoituksia arvostetaan (joskus hyvän melodian, esityksen yms. kustannuksella).

Esim. Ranskassa on myös kova painotus sanoituksiin, kun taas englanninkielisessä musiikissa sanoitusten arvo liikkuu huomattavasti laajemmalla skaalalla. Leonard Cohen ja Patti Smith ovat julkaisseet runokirjoja ja Bob Dylania on tarjottu kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajaksi, mutta vastaavasti löytyy sellaisia kappaleita kuin "Tutti Frutti" ja "Yakety Yak", jotka ovat loistavia rock-sanoituksia mutta runoutta ne eivät ole, enkä myöskään voi esim. Beatlesin kappaleiden sanoituksia kovin ansiokkaina runoina pitää, mutta musiikin kanssa ne toimivat. Ja englanninkielisen runouden päätyminen kappaleiksi tuntuu olevan harvinaista (mieleen tulee vain pari Fugs-yhtyeen William Blake -sovitusta).

Omasta musiikinkuuntelustani voin sanoa että vaikka ihmisääni onkin suosikki-instrumenttini ja kuuntelen mielelläni hyvää laulua, niin minun on yleensä vaikeaa kuunnella sanoituksia. Joko sen laulun täytyy olla tosi selkeästi esillä (tyyliin Leevi and the Leavings tai They Might Be Giants) tai minun täytyy täysillä keskittyä kuuntelemaan niitä sanoja tai sitten lukea ne jostain tai mahdollisesti laulaa itse. Muussa tapauksessa en kuule niitä sanoja tai kuulen vain fragmentteina rivin sieltä toisen täältä, keskittyen täysin laulajan ääneen, ilmaisuun, esitystapaan jne. Tässä on se hyvä puoli että voin aika estoitta kuunnella laulua millä kielellä tahansa kun ei niillä sanoilla ole mitään väliä, mutta toisaalta minulta menee ohi sekalainen joukko arvostettuja artisteja jotka ovat arvostettuja juuri sanoitustensa vuoksi (ja kun Bob Dylanin levyiltä ottaa ne sanoitukset pois niin jäljelle ei jää paljoa mitään). Ja tietysti se, että sitä tulee kuunneltua kaikenlaista poliittisesti tai moraalisesti epäilyttävää materiaalia ja niiden suhteen ajoittain yllätyttyä että kas, toivottavasti Supo ei ratsaa levyhyllyäni.

Enkä ole ilmeisesti ainoa joka kuuntelee niitä sanoituksia fragmenttisesti, kyllähän tunnetusti mm. Bruce Springsteenin "Born in the USA"a pidetään kiihkoisänmaallisena ja Policen "Every Breath You Take"a ah-niin-romanttisena kappaleena...ja tämä lienee merkittävä ero sanoitusten ja runojen välillä, hyvä sanoitus voi myös olla sellainen joka toimii hetkessä, muutama osuva peräkkäinen sana riittää, muuten kokonaisuuksiin tarvitaan vain sen verran järkeä että laulaja kykenee esittämään sen uskottavasti. Ja tällöin banaalius toimii usein paremmin kuin liiallinen kunnianhimo.

"Tutti Frutti", "Yakety Yak", Hurriganesin "Get On" ja yleensäkin tuo 50-60-luvun rock'n'roll-perinne ovat ansioituneet tässä. Taannoin fiilistelin myös vaikkapa "This Girl's in Love With You" kappaleen parissa (Hildegard Knefin esittämänä), mutta erehdyin sitten myös lukemaan ne sanat ilman musiikkia, ja nehän ovat hirveää roskaa. Bowie toimii myös yllättävän hyvin, sanoituksensa ovat yleensä aika kryptisiä mutta niistä voi avoin kuulija saada koostettua tarpeeksi kuvastoa että tuntuu että tämä kappale kertoo juuri minusta. Ja kun Kylie Minoguella on tarjota kertosäkeenä "I should be so lucky" niin muihin säkeistöihin voi laittaa melkein mitä vaan, ei niillä ole väliä.

Niin, niitä tärkeitä kappaleita, ohessa kymmenen kappaleen valikoima aakkosjärjestyksessä. Osassa sanoitukseen on kiinnitetty huomiota, mutta mukana on myös pari joista en ole tähän mennessä vaivautunut selvittämään että mitä niissä oikein lauletaankaan...mutta Dannya lainatakseni "We don't need reason and we don't need logic/'cause we got feeling and we're damn proud of it".

Leonard Cohen - Joan of Arc
Eels - Lucky Day in Hell
Funkadelic - Mommy, What's a Funkadelic?
Daniel Johnston - Speeding Motorcycle
Mars - Helen Fordsdale
Pearls Before Swine - Riegal
Shaggs - My Pal Foot Foot
Sun Ra - The Bridge
Ultra Bra - Haikara
Young Marble Giants - Colossal Youth

Tärkeitä kirjoja en tässä listaa, hyvistä ehdokkaista on mainintoja pitkin blogia.

9 kommenttia:

ketjukolaaja kirjoitti...

Tänään juuri ajattelin, että pitäisiköhän yrittää lukea virsikirja ja tehdä siitä blogikirjoitus.

Olen tuuminut aikaisemmin että monet iskelmät tai mitä poppia nyt lienevätkään, menevät kyllä ihan runoudesta. Tietysti on kevyempiä lauluja, mutta onhan toki kevyempiä runojakin.

Jotkut vapaamittaiset runot kuulostavat sävellettyinä vähän kummallisilta. Mutta niin kuulostavat jotkut runot vaikkei niitä olisi sävellettykään. Tai iskelmät, joissa on merkilliset sanat.

Tämänkin jutun kanssa taitaa olla niin, että yleissäännön voi laatia, ja sen voi myös asettaa kyseenalaiseksi.

Mainitsemiasi lauluja en tunne.

Booksy kirjoitti...

Tuo Haikara on kyllä ihana, unohtamaton... Ultra Bralla on paljon kuolettavan hyviä sanoituksia.

hdcanis kirjoitti...

Booksy, joo, ja huomaan sekä sekä minä että Karoliina päädyimme valitsemaan juuri Anna Ahmatovan runoihin perustuvat kappaleet (ja tuossa tekstissä linkitetty taas on Nazim Hikmetin runo, eli pelkästään Sinnemäen tuotoksiin ei nojattu).
Tekstin otsikon P. Mustapää -runokin on näköjään sävelletty pariin kertaan...

Ketjukolaaja, Virsikirja kirjana olisi kyllä kiinnostava projekti, muutama virsi on sen verran tuttuja että niitä olisi aika vaikea irrottaa siitä laulun kontekstista, mutta varmana aika ison osan pystyisi lukemaan myös runoantologiana.

Yleissääntö on tosiaan ongelmallinen, koska havaitusti niitä tapoja kuunnella lauluja on niin erilaisia, jotkut ovat näidne kyselyjen yhteydessä todenneet kuuntelevansa ensisijaisesti sanoja ja toiset kuten minä saatamme feidata ne lähes merkityksettömiksi. Ja ne kulttuuriset erot, suomalaisessa populaarimusiikissa on aika korkea standardi siihen mitä niihin laulujen sanoihin voi laittaa siinä missä englanniksi ollaan paljon sallivampia ja laulun voi tehdä loputtomilla variaatiolla "c'mon baby let's yeah love you":sta. Toisaalta, jos haluaa kuulla hyvää jazzlaulua niin se on kaikki englanniksi...

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Sinä pudottelet sellaisen määrän itselleni mieluisia kappaleita, että alkaa (melkein) päätä huimata.

Runouden sovittaminen musiikkiin on ollut hienoa. 500kg lihaa-kokoonpanon lisäksi Kauko Röyhkä on muistaakseni laulanut Kailaan runoja soolelevyllään. Ja sitten tietenkin Vuokko Hovatta on esittänyt Aulikki Oksasen runoja ihanalla tavalla.

Nyökyttelen täällä myös esimerkeillesi Born in the U.S.A.:sta ja Every breath you takesta. Springsteenin kappalehan on - ainakin minun ja monen muunkin mielestä - todella sodanvastainen ja Policen biisi ihan pelottava. Hyviä molemmat.

Sinun tärkeistä kappaleistasi minuun kolahtavat Leonard Cohenin sekä Ultra Bran biisit, joilta molemmilta pidän melkein koko kuulemastani tuotannosta.

hdcanis kirjoitti...

Hyvä että kelpaa :) Cohenin Songs of Love and Hatea on tullut useamman kerran veivattua ja muitakin kappaleita olisi voinut nostaa esiin, mutta tuo Joan of Arc...ja samoin Eelsiltä oikea kappalevalinta olisi ollut "kolme ensimmäistä levyä".
Toisaalta listasin myös kappaleita joiden vaikutus on ollut siinä että ne ovat vapauttaneet minua klassisen kauneuden, virtuositeetin ja "en voi tehdä sitä kun en ole tarpeeksi hyvä"-ajattelun kahleista ja ahdistavista muoteista. Mutta vapautuminen ei välttämättä ole kauhean miellyttäväntuntuinen prosessi, niinkuin ei aina Shaggsin tai Marsin kuuntelukaan.

ketjukolaaja kirjoitti...

Minä kuuntelin useimmat nuo laulut, kun tajusin, että tuosta jutustasi pääsi sinne youtubeen. Minä en itse osaa tehdä tuollaisia linkityksiä. Pitää kysyä tyttäreltä, kun hän kesällä tulee käymään.

Se Aulikki Oksasenko runo, joka on siinä Asfalttilampaat-elokuvassa, on hieno lauluna, todella kaunis. Elokuva ei valitettavasti yllä sen tasolle. Leonard Cohenista tykkäsin ja muistaakseni tuosta Marsista. Funkkia kuuntelin kaksi minuuttia. Englanninkielisistä sanoituksista pääsen yleensä jyvälle aika hitaasti. (Cohen tosin oli helppotajuinen).
Ultra Bra kuulosti hyvältä. Ja runolta. Sekö oli Hikmetiä?

hdcanis kirjoitti...

Asfalttilampaita en ole nähnyt mutta laulu on kyllä hieno. Ultra Bralta tekstissä linkitetty "Lähettäkää minulle kirjoja" on Hikmetiä, lopun listassa oleva "Haikara" taas Ahmatovan runo, joita UB levytti pari muutakin.

Ne englanninkieliset sanoitukset jäävät minulta tosiaan helposti kuuntelematta, Cohenilla ne tulevat niin vahvasti esiin että ne huomaa...eroa on myös siinä miten ne kappaleet miksataan, suomalaisessa popmusiikissa niiden sanojen vuoksi laulu vedetään yleensä selvästi esille siinä missä englanniksi se on instrumentti muiden joukossa, ja Cohenin tapaiset ovat poikkeuksia (kuten myös They Might Be Giants, jonka kappaleet miksataan tarkoituksellisesti sellaisiksi että ne kuulostavat hyviltä puhelimen kautta kuultuina eli laulu on selkeänä esillä).

Mutta yleensä kuuntelen laulua instrumenttina, sitä miltä se ääni kuulostaa ja miten äänellä ilmaistaan itseä (ja kuten noista kappaleista voi ehkä huomata, en arvosta pelkästään klassisesti koulutettuja virtuoosilaulajia vaikka heissäkin ansiokkaita on). Ja esim. noissa Funkadelicin kappaleissa useat päällekkäiset laulumelodiat jotka valuvat toistensa päälle ovat todella kiehtovia...

Jokke kirjoitti...

Kuuntelin joku aikaa sitten J Karjalaisen Lännen Jukkaa, eli kaveri on tehnyt joitain vuosia sitten Piupali paupalit uudestaan, ja yllättäen minä pidin keitoksesta, vaikka en sen tyyppistä musaa yleensä kuuntele.

hdcanis kirjoitti...

Lännen Jukkaa ovat Asiasta Yleensä Perillä Olevat Tahot kehuneet, itse en ole vielä sitä kuullut...J. Karjalainen on vissiin muutenkin ottanut vuosien varrella aika paljon vaikutteita noista amerikkalaisista juurimusiikeista, ja sanoituksensa ovat samoilla linjoilla, hyviä laulusanoituksia jotka eivät kuitenkaan välttämättä ole kauhean hyviä runoja (muistellaan vaikka sitä muutaman vuoden takaista Väinö-hittiä...)