4.1.12

Muriel Spark - The Prime of Miss Jean Brodie

En varsinaisesti suunnitellut osallistuvani Karoliinan julistamaan Totally British -haasteeseen mutta kun aloin laskea minkä verran niitä kirjoja on tullut luettua, niin huomasin aika monen kategorian täyttyvän kevyesti, ja että aiemmassa merkinnässä lasketuista viime vuonna luetuista kirjoista melkein kaikki kirjat, joiden alkukieli on englanti, tulevat Brittein saarilta. Pitäisi varmaan niitä jenkkejäkin vähän lukea...

Mutta niinpä on hyvä hetki esitellä kirjailija jolla olisin voinut kattaa kokonaan alahaasteet "Modern female writers" ja "Maybe British, never English", skotlantilainen Muriel Spark. Ensimmäiseen kirjaansa, tuohon otsikon Miss Jean Brodieen, tutustuin melko tarkkaan kaksi vuotta sitten ja tässä välissä olen sitten lukenut yhteensä kymmenen romaaniaan. Suomennettuhan niitä on vain yksi, Mandelbaumin portti joskus vuosia sitten, ja sitä en ole lukenut...

Kirjasta oli joskus jossain nettikeskustelussa puhetta, se tuntui jakavan mielipiteitä aika voimakkaasti, häiritsevinä seikkoina pidettiin mm. ahkeraa siirtymistä ajassa edestakaisin (aikuinen kertoja Sandy kertoo tarinaa omista kouluajoistaan), varsin ekonomista ja toisteista kieltä ja sitä että "Miss Jean Brodie is a bitch".
Ominaisuudet ovat Sparkille tyypillisiä: kirjoissa viitataan usein tuleviin ja menneisiin tapahtumiin, ja tarinan kliimaksikin saatetaan hyvin esitellä ensi kerran jo sivulla kaksi, mutta viitteet ovat aina vain vihjeitä. Kieli on aika suoraviivaista, hallitun kevyttä ja dialogivetoista, joskin toistoa on niissä muissa kirjoissa vähemmän (pöntömmällekin lukijalle tulee kyllä hyvin selväksi että Miss Jean Brodie is in her prime, se muistetaan mainita monta kertaa).
Ja kirjojen henkilöt ovat usein varsin eksentrisiä ja monet myös aika epämiellyttäviä. Miss Jean Brodie on skotlantilaisen koulun opettaja 30-luvulla, joka valikoi oppilaistaan eliittijoukon joiden yksityisopetukseen kuuluu mm. klassillisia taiteita ja Mussolinia, ja joita käytetään välikappaleina Brodien lemmensuhteessa toiseen opettajaan...toisissa kirjoissa löytyy sitten mm. abbedissa jonka toiminta pohjautuu vapaasti Richard Nixoniin Watergate-skandaalissa, krooninen valehtelija joka haluaa esteettisesti kiinnostavan murhan uhriksi ja näyttelijätär jonka julkisuuskuva uhkaa turmeltua puolison pahanilkisen itsemurhan vuoksi (on siellä mukavampiakin hahmoja joukossa).

Sparkin kirjoista on usein aika vaikea selittää hyvin mistä ne kertovat, mutta yritetään. The Prime of Miss Jean Brodie kertoo pienestä joukosta skotlantilaisen koulun oppilaita ja näiden opettajasta joka on valikoinut suosikkinsa tähän tiiviiseen joukkoon. Se kertoo myös hieman politiikasta ja yhteiskunnasta laajemminkin, ja erityisesti se kertoo allegorisesti predestinaatio-opin ja vapaan tahdon (ja sitä myötä myös kalvinismin ja katolisuuden) teologisesta ristiriidasta.
Allegorioita esiintyy muissakin kirjoissa, esim. se Watergaten sijoittaminen englantilaiseen nunnaluostariin tai kaksi eri versiota Jobin kirjasta (toisessa päähenkilö alkaa kuulla kirjoituskoneen nakutusta ja pätkiä omasta elämästään kuin ne olisivat kirja, toisessa päähenkilöä epäillään osalliseksi vaimonsa tekemiin terroristi-iskuihin..."mitä tekemistä noilla on Jobin kirjan kanssa", kysytte, ja minä sanon että lukekaa The Comforters ja The Only Problem).

Minusta Muriel Sparkin romaanit ovat aika lähellä täydelliselle kirjalle asettamiani toivomuksia: ne ovat 150-200 sivua pitkiä, omalaatuisille henkilöille sattuu omalaatuisia asioita (tyylilajina nyrjähtänyt realismi) ja kirjoitustyyli on kevyt mutta sisällössä riittää myös pureksittavaa.

Ohessa lista lukemistani, boldatut ovat ne joita erityisesti suosittelen mutta huonoa Sparkia en ole vielä lukenut.

The Prime of Miss Jean Brodie
Memento Mori
The Public Image
The Abbess of Crewe
The Comforters
The Girls of Slender Means
Loitering with Intent
Symposium
The Only Problem
The Driver's Seat

The Prime of Miss Jean Brodiesta on ilmeisesti tehty myös kehuttu elokuva, nimiosassa Maggie Smith (en ole nähnyt) ja The Public Image taas inspiroi John Lydonin Sex Pistolsin jälkeisen yhtyeen nimeämisessä.

1 kommentti:

Omppu / Reader why did I marry him? kirjoitti...

Luin tämän nyt ja linkitän tekstisi bloggaukseeni.

Voi että kun pidän tuosta ilmaisustasi "nyrjähtänyt realismi". Minulle tämän lukeminen oli sekava kokemus, mutta se ei johtunut ensisijaisesti ollenkaan tästä kirjasta, vaan kuten varmaan arvaat ihan muista asioista.