6.12.16

Sarah Hall - The Beautiful Indifference

 

Kirjaston hyllyistä jatkamme teemalla "joku novellikokoelma kirjailijalta josta en ole kuullutkaan".

Sarah Hallin seitsemässä novellissa liikutaan paikasta ja elämäntilanteesta toiseen (vaikka liikkujat taitavatkin olla pääosin brittejä, mielellään pohjois-Englannista), yhdistävänä piirteenä on enemmän tyyli ja fyysisyyden, ruumiillisuuden korostuminen: seksiä tietysti mutta myös väkivaltaa, luonnon aistillista kokemista niin kauniimmilla kuin groteskimmilla tavoilla, epämääräistä uhkaa (niin kirjan henkilöiden elämässä kuin suoremmin havainnoituina).
Ensimmäinen novelli, Butcher's Perfume, alkaa reippaasti kun päähenkilön, teinitytön ystävä kertoo miten hakkasi kaksi muuta tyttöä pubin edessä jakaen tietysti myös käytännön vinkkejä miten asia kannattaa hoitaa, ja jatkuu ystävän perheen kuvailulla, perheen joka on varsin värikäs (ja jossa ehkä brittiläisiä northerner-kliseitä harrastetaan).

He was a looker, with the royal swagger of his old man. I'd seen him go to work on a lass. He had the ability to cut through what little pride she had, to strip her of common sense and condition her to waiting by the phone, waiting outside a pub in the rain, waiting for the characteristic bastard's alba a few weeks later when he'd got bored - telling her she had a dry quim, old biddy skin, fat belly, or spots on her arse, and that's why he no longer fancied her.

Muissa novelleissä metsästetään töitä ja minkkejä, odotetaan rakastajan tulemista, matkustetaan...näin suomalaisittain erityisen huomionarvoinen on viimeinen novelli Vuotjärvi, jossa pariskunta viettää kesää savolaisen järven rannalla olevassa kesämökissä (ja Suomi kuulostaa Suomelta, eli kirjailijalla on varmasti hyvät lähteet olleet).
Itse asiassa nostaisin juuri ensimmäisen ja viimeisen novellin, Butcher's Perfumen ja Vuotjärven, kokoelman parhaiksi: niissä on vahva paikan tuntu ja kokonaisuuksina ovat hallituimpia ja tyydyttävimpiä kokonaisuuksia. The Agencyn alku vaikutti hyvältä mutta oli lopulta vähän liian, no, helppo ja muissa oli hyviä piirteitä ja yksityiskohtia vaikka ihan samanlaista vaikutusta eivät tehneetkään...
Viime aikoina olen muutenkin pohdiskellut ruumiillisuutta sen monissa muodoissa, joten sinänsä tämä novellikokoelma sopii hyvin tähän, ja jos verrokkeja pitäisi nostaa niin mieleen tuli Beryl Bainbridge: hieman epämiellyttävä mutta näkyvissä on hillittyä voimaa...pitää romaanejaan joskus myös harkita.

Poor Magda had not been well all year. She'd been ragging too much, as if a week were a month in her Eve's calendar. She had two strange knots under her arms. They felt pliant and downy like wasps' nests when she put my fingers there, saying, Now, Dolly, don't get into a tiz.

Kirjasta on blogannut myös Sannabanana. Ja novelllihaaste etenee seitsemän novellin verran, yhteislukemaksi tulee siis jo 19.

4.12.16

Michel Tournier - Taaborinvuori ja Siinainvuori (Eläköön essee!)

Eläköön essee -haaste etenee kiireettömästi mutta etenee kuitenkin: syyskuussa Nipvet-Juha haastoi minut haudottuaan haastetta ensin itse pari kuukautta, ja niin minullakin vierähti hetki ennen kuin sain sopivan vastauksen aikaan...

Haasteen säännöt:
1. Anna kirjoituksellesi otsikko Eläköön essee!
2. Kerro haasteen alkuperä, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia.
3. Kerro, keneltä sait haasteen ja linkitä hänen blogiinsa.
4. Kirjoita nämä säännöt postaukseesi.
4. Esittele 1 - 2  hyvää esseekirjaa, joko aiemmin lukemasi tai tuore lukukokemus. Voit kirjoittaa muutakin esseekirjallisuuteen liittyvää. 
5. Haasta yksi tai useampi bloggaaja kirjoittamaan esseistä. Linkitä hänen blogiinsa/heidän blogeihinsa ja käy ilmoittamassa hänelle/heille haasteesta. 

Jonkin aikaa meni miettiessä miten lähtisin aihetta käsittelemään: juuri silloin ei ollut käsillä mitään otollista teosta, vaikka vuosien varrella kohtalaisen määrän esseitä olenkin lukenut. Joskus 10-15 vuotta sitten minulla oli niiden kanssa aktiivisempikin kausi jolloin kolusin kirjaston esseehyllyjä läpi lukien mitä oli tarjolla (ja mm. Markku Envallin ja Veijo Meren miellän ensisijaisesti esseisteiksi, muu tuotanto on muuta) ja myöhemminkin esseehenkinen muoto on viehättänyt (myös sen limittyminen kaunokirjallisuuteen, mm. Jorge Luis Borgesin ja Leena Krohnin tuotannossa raja esseen ja novellin välillä on joskus häilyvä).
Ja olenhan sanonut myös blogikirjoittamisessa olevan esseistiikan piirteitä...

Mutta myönnetään että viime aikoina lajityyppi on jäänyt vähän kaunokirjallisuuden jalkoihin, poislukien jotkut tietokirjat jotka käyttävät esseemuotoa mutta joiden aihealueet ovat sen verran erikoistuneita että en tiedä viitsinkö lähteä käsittelemään niitä blogissa (jos haluatte siis kuulla mm. Edward Schillebeeckxista, joudutte lukemaan häntä itse). Bloggaukset löytyy kuitenkin ainakin Fadimanista, Zweigistä, Eliotista...

Minulla oli toinenkin ajatus mielessä, mutta yhdessä divarissa poiketessa satuin huomaamaan hyllyssä Michel Tournierin kirjan, josta en ollut aiemmin kuullutkaan, ja kun kaikista muista lukemistani Tournierin kirjoista olen pitänyt ja tämä oli vieläpä esseekokoelma, niin pakkohan tämä oli ostaa. Lukemisen aloittamisessa meni kuitenkin vielä pari kuukautta, mutta itse asiassa tämä olikin ajoitukseltaan varsin onnistunut, liittyen kirjan aiheeseen (lisäksi huomasin nyt kirjan toimittajan nimen, katselin hänen hääkuvaansa juuri männäviikolla kysyen kuka siinä on...maailma on pieni. Suomentaja on Annikki Suni.)


Tournier kirjoittaa kuvataiteista, hyvin tietoisesti: nimiesseessä erityisesti käsitellään kuvan ja sanan suhdetta, ja teema toistuu myös myöhemmissä teksteissä, joissa jotain olennaista kuvista yritetään tavoittaa tekstin avulla tai joissa muuten kuvan ja tekstin suhde on esillä.
Tournier asettaa vastakkain Siinain, jossa Jumala antoi Moosekselle laintekstin mutta jossa Jumalan suora näyttäytyminen oli mahdottomuus (ja vuoren juurella kansa teki kultaisen vasikan kuvan), ja Taaborinvuoren, jossa Kristuksen jumaluus kirkastui näyksi jota ei voi sanoin kuvata. Näiden kuvan ja sanan absoluuttien välillä on länsimainen kulttuuri sittemmin seikkaillut...
Kuvaa ja kuvallisuuden kulttuuria käsittelevään romaaniin, Kultapisaraan, viittaillaan usein, samoin kuin sen viittauksiin, ja Tournierin tuotannon muitakin piirteitä on teoksessa mukana: lihallisen fyysisyyden mysteerit ja joulu, aika jolloin Sana tuli lihaksi (joulu on kuvataiteen kannalta merkittävä asia, koska juuri inkarnaatio teologisena tapahtumana mahdollisti että kristinuskossa, toisin kuin juutalaisuudessa tai islamissa, Jumala on kuvattavissa: kuvakielto on harhaoppia. Siksi tämä kirja oli hyvä lukea adventtiaikana).

Tätä esseetä seuraa sarja yksittäisiin taiteilijoihin keskittyviä tekstejä. Tämä voisi olla liiankin haastava osuus kun kirjassa ei ole mukana yhtään esimerkkikuvaa taiteilijoiden teoksista, ja ainakin minulle lukuisista taiteilijoista oli varsinaisesti tuttu vain yksi, Wassily Kandinsky, ja pari muuta tunnistin niminä mutten varsinaisesti tiennyt millaisia teoksia tekevät.
Nämäkin esseet olivat tästä huolimatta kiinnostavia, parin kolmen neljän sivun impressioita joissa puhuttiin paljon myös kyseisen taiteilijan teoksiin liittyvistä ominaisuuksista, perspektiivistä tai asetelmista tai valosta tai muista vastaavista asioista. Luettavia ja hieman ajattelua avartavia, vaikka ehkä olisinkin saanut näistä enemmän irti jos oikeasti tuntisin kuvataidetta paremmin...

Kirjan lopussa on vielä jokunen lyhyt essee yleisemmistä aiheista, joista ihastuttivat erityisesti esseet mainoskuvaamisesta ja muotikuvasta. Tällaiset jutut ovat syy miksi minä Tournierin kirjoista olen pitänyt, niiden parissa päätyy joskus katsomaan tuttua asiaa hyvinkin yllättävästä näkökulmasta niin että se on saatu täysin luonnolliseksi. Tournier ei mukasyvällisesti tuomitse kaupallista mainoskuvaa tai hörhöistä muotia, tai ironisesti syleile niitä, vaan vain tarkastelee niitä itsessään.

Hieman epäröiden aloitin kun olin sisällysluetteloa katsonut, mutta niin vain tämäkin kirja oli mitä erinomaisin: kiitos Tournier, kiitos Juha, kiitos Marjatta (suosittelen muita kuitenkin lukemaan sen Kultapisaran ensin).

Kenellekäs minä lähettäisin tämän haasteen? (tällä vauhdilla vastattavaksi ehkä jossain vaiheessa ensi vuotta)
Haluaisiko Margit lähteä mukaan? (ja jos Omppu haluaa lukea vaikka tämän saman kirjan kun se kerran hänelläkin löytyy, niin sen kun)

2.12.16

Rosemary Weir - Tähti ja liekit

 

Olen tainnut mainita aiemmin NTK-haasteen yhteydessä, että omaan lapsuuteeni Nuorten toivekirjasto ei kovinkaan voimakkaasti kuulunut: sarja alkoi olla viimeisillään kun olin sopivan ikäinen ja niinpä minun lapsuuttani leimasivat ihan muut kirjat. Joitain sarjan kirjoja toki luin muina painoksina (kuten sarjassa julkaistuja Vernejä tai Finnemoren Robin Hoodin jne) mutta varsinaisesti sarjan kirjoista en kovin montaa muista lukeneeni.

Tämä Rosemary Weirin kirja (suom. Eeva Heikkinen) on kuitenkin yksi niistä: historiallinen seikkailukirja 1660-luvun Englannista ja 13-vuotiaasta apteekkarin pojasta Tom Wrightista joka asuu perheineen London Bridgen kupeessa.
Kirja alkaa dramaattisesti vuonna 1664 yötaivaalle syttyvällä tähdellä, joka herättää suurta ihmetystä, varmaa on vain että se on enne jostain pahasta mutta onko kyse rutosta vai sodasta vai mistä...
Seuraavana keväänähän se selviää, Lontoossa raivoaa rutto, pahempana kuin koskaan: Tomin isä tietysti tekee mitä voi mutta kun tilanne näyttää koko ajan huonommalta niin eräänä yönä lähetetään Tom pakoon kaupungista sukulaisten luo maalle. Mutta koska kaupungissa on karanteeni ja ulkopuolellakin ihmiset suhtautuvat ruttopakolaisiin hyvin vihamielisesti, niin matka ei ole ihan triviaali...
Ei liene kuitenkaan epäilystä etteikö perille päästäisi, ja aikanaan ruttokin laantuu, ja Tom-poika joka viihtyy hyvin maaseudulla palaa kuitenkin perheensä luo Lontooseen...juuri sopivasti todistamaan Lontoon paloa 1666.

Nytkin uudelleenluettuna tämä on yhä aika hurja kirja, kuolemanvaara on ihan läsnä (ja kirjassa myös kuolee ihmisiä, sellaisiakin joilla on nimi) ja historiallisen miljöön kuvauksessa on raadollisuutta, ei ylimässäilevää mutta tarpeeksi antamaan realistista tunnetta. Samoin henkilöt ja heidän toimintansa on kuvattu toimivasti ja motivoidusti, antaen sopivan realistista fiilistä, vaikka nuortenkirjana vielä pysytäänkin. Ja tosiaan kirja alkaa rutolla ja päättyy tulipaloon, ja välissä olevan pastoraalisempaankin osioon saadaan mukaan vähän ongelmia ja syyllisyyttä...(kaupunki vs maaseutu -luentakin kirjassa on mahdollinen ja aika lailla toista osapuolta suosiva...)
Kirja tosiaan on hyvin mieleenjäävä vaikka, myönnetään, myös aika raskas. Ja kun toinen NTK-sarjan kirja jonka muistan oli Lisa Tetznerin Musta veljeskunta, muistaakseni myös aika rankka historiallinen kuvaus, niin saatoin tietysti aikanaan assosioida koko sarjan sen verran raskaaksi että mieluummin luin Viisikkoja ja sen sellaista.

1.12.16

Marraskuun luetut

Abram Terts - Oikeudenkäynti alkaa
M.E.Braddon - The Lawyer's Secret
Endre Ady - Eliaan vaunuissa
Boris Akunin - Pelagia and the Black Monk
Kaori Ekuni - Blink blink
Robert Louis Stevenson - Aarresaari
Unto Kupiainen - Aamukuutamo
Hermann Hesse - Katoava kesä
Ogai Mori - Villihanhet
Bjørn Rongen - Tunturiluolan vankina
Krys Lee - Drifting House

David McComb - Body Art
Efraim Syyrialainen - Katumuskehotukset
Michelle Delio - Tattoo: The Exotic Art of Skin Decoration

Marraskuussa tuli luettua taas iso kasa kirjoja, kirjamessujen jälkeen jatkettiin FB:n lukuhaasteella jossa joka päivä luettiin vähintään 30 sivua kaunoa...ja pari tietokirjaakin tuli siinä ohessa luettua (ei, en ole hankkimassa tatuointia, lävistyksiä tai muutakaan, satuin nyt vain kiinnostumaan aiheesta.
Pari lukuhaastetta laitettiin pakettiin, pari muuta on yhä kovasti menossa, ja uusi novellihaastekin on ehditty jo aloitella.
Toisaalla oli myös taas paljon puhetta miten luettujen kirjojen kirjailijoiden sukupuolijakaumat (tai etnisyydet yms) menevät, tuossahan tuota tilastoa yhä kertyy...



mies nainen muu
englanti 84 82 2 168
suomi 45 36
81
ranska 31 10 2 43
japani 32 9
41
saksa 31 2
33
italia 29

29
ruotsi 20 9
29
venäjä 23 2 1 26
tsekki 12 1
13
norja 12 1
13
espanja 8
1 9
puola 3 3
6
arabia 5
1 6
unkari 5
1 6
tanska 5

5
viro 4

4
portugali 2 2
4
kiina 3 1
4
islanti 1
2 3
slovenia 2
1 3
slovakia 2 1
3
muu

3 3
serbo-kroatia 2

2
hollanti 1 1
2
kreikka 2

2
iiri

1 1
turkki 1

1
latina
1
1
albania 1

1
urdu 1

1
bulgaria

1 1
latvia 1

1

368 161 16 545
-----------------------------
FB-sivulta poimittuja päivityksiä

"Kun Omppu (http://readerwhydidimarryhim.blogspot.fi/…/nostetaan-novell…) alkoi intoilla novellien puolesta, päätin muokata blogissani olevaa tagiluokittelua. Runokirjat löytyvät nyt "runot"-tagista (loogista, eikö totta) ja muut luetut on nyt ryhmitelty tageihin "tietokirja", "näytelmä", "proosa" ja "lyhytproosa". Luokittelujen rajat ovat joissain tapauksissa tosin aika tulkinnanvaraisia...
Mutta lyhytproosa-ryhmästä pitäisi löytyä paljon hyvää materiaalia tähänkin haasteeseen, ja kohta löytyy lisää jahka niitä luen. http://hdcanis.blogspot.fi/search/label/lyhytproosa "

"Novellihaasteeseen en nyt taida kirjoittaa omaa bloggausta tästä H.P.Lovecraftin ehkä tuntemattomimmasta teoksesta (ilmeisesti ei löydy juuri mistään kokoelmastaan, vaikka kuinka väittäisivät olevansa kuinka laajoja): Sweet Ermengarde. Mutta linkkaan sen tänne, jos joku muu innostuu.
http://www.hplovecraft.com/writings/texts/fiction/se.aspx "

"Ensimmäistä kertaa tämäkin: laitoin kirjastoon hankintaehdotuksen (Helmet-alueella ei löytynyt yhtään kappaletta Laszlo Martonin Pääkadun varjoja)"

"Kulttuuritarjontainen ilta tänään, ensin SKS:ssa glögeillä kuuntelemassa joistain uutuuksista ja vähän SKSn tekemisistä (meitä ei monta ollut joten tapahtuma sujui keskustelunomaisesti) ja sen jälkeen kulman taakse Studiumiin kuuntelemaan Sakari Siimeksen esitelmää Galiciasta ja Santiago de Compostelasta, maasta, kielestä ja kulttuurista (ja tietysti vähän myös pyhiinvaelluksesta)." (yhtenä SKS:n uutuutena Tuula Uusi-Hallilan ja Anne Helttusen Sitaattien salat, josta Veera on jo kirjoittanut)

30.11.16

Krys Lee - Drifting House


Kun tartuin Kurjen siivellä -lukuhaasteeseen, niin arvelin että japanilaisia tulee varmaan luettua muutenkin, mutta jos niitä muitakin...ja pari kiinalaista onkin tullut napattua, ja nyt korealaisista löytyi kirjaston hyllystä tämä novellikokoelma. Krys Lee tosin asuu nykyään Yhdysvalloissa ja tämäkin teos on kirjoitettu englanniksi.

And red is everywhere, in the raids the police make to uncover communists, in late girls squirming in the stink of their first bloodied cloth napkins, in Mina's cheeks when the teacher reads out the students' rankings, from the first, to Hana, who is second, down to Mina's name, which follows the sixty-one other classmates in grade seven.

Keskiössä on kuitenkin korealaisten ihmisten vaihteleva elämä, asuivat he sitten Etelässä tai Pohjoisessa tai Tyynenmeren toisella puolen. Erityisesti perheet, jotka joka tarinassa olivat jollain tavalla rikki: ensimmäisessä tarinassa isä ja tytär ovat lähteneet Amerikkaan jättäen äidin taakseen, ja nyt äiti tulee perässä ja hankkii viisumin kulissiavioliitolla toisen miehen kanssa ja muissakin tarinoissa perheet ovat hajonneet tai hajoamassa. Onko tämä perheen mikrokosmoksen rikkinäisyys symboli Korean jakaantumisesta? Vai kirjailijan henkilökohtainen obsessio?

Aiheista saa välähdyksiä Koreasta ja Koreoista, mutta tyylillisesti tämä muistuttaa kyllä aika lailla muita moderneja amerikkalaisia novellikokoelmia joita olen lukenut, hyvässä ja pahassa. Tasapainoinen teos jossa varsinaisia huteja ei ollut mutta myös ihan terävin kärki, huikeimmat ideat tms, joiden voimin novellikokoelmat jäävät mieleen, jäivät vähän vajaaksi. Tai kirjankin verran A Small Sorrowin tai At the Edge of the Worldin  tai osien Beautiful Womenin tasoa niin hyvä olisi (nuo siis olivat omat suosikkini).

"Don't listen to what they say about you," Eunkang said, her voice vehement as if "they" were specific people they both knew. "They're usually wrong about everything."
Mina smiled, brightly this time. "It's a clear night tonight," she said, her hands to the windowpane. "You'll be safe driving home."
Eunkang allowed herself one last slow gaze, memorizing, before she shut the door behind her. 

Mutta hyvähän tämäkin oli lukea, ja huiput antavat odottaa että niitä voisi tulla lisääkin ja korkeampia. Lisäksi novellihaaste etenee yhdeksän novellin verran.

28.11.16

Bjørn Rongen - Tunturiluolan vankina


Perhettä on kokoontunut yhteen jouluna, ja lasten lauma tulee isoäidin taloon haluten kuulla tarinointia. Ja niinpä isoäiti alkaa kertoa tällä kertaa tositarinaa, jotain joka oli tapahtunut kun hän oli ollut pieni tyttönen. Kuinka yhdeksänvuotias Ola-poika oli kesäksi pestautunut vuohipaimeneksi ja eräänä ukkospäivänä kolmen vuohen kanssa suojautunut luolaan, mutta sitten oli tullut maanvyörymä ja tukkinut luolan suun.

Jep, tuossa on aika lailla koko kirjan idea, poika jää loukkuun luolaan ja muutaman päivän päästä hänet sitten pelastetaan (tämä on kuitenkin lastenkirja, onneton loppu ei ole vaihtoehtona, mutta tehokkaasti isoäiti ja Bjørn Rongen tarinan pitkittävät (suomentaja Kerttu Juva ei tainnut tähän puuttua). Sinänsä ansiokkaasti että tapahtumasarja todellakin tuntuu todelta, tapahtumasarja kuvataan aika realistisesti missään suuremmin oikomatta, mutta olisin minä nyt vähän enemmän tarinan käänteitä odottanut, tämä olisi taustapuhetta karsimalla hyvin voinut olla yksittäinen luku jossain episodimaisemmassa lanuromaanissa.

No, tulipa osuma NTK-haasteeseen.

27.11.16

Ogai Mori - Villihanhet

Japanilaisen modernin (niinkuin se siellä ymmärretään) kirjallisuuden klassikko reilun sadan vuoden takaa tuli mukaan kirjamessuilta. Ogai Mori on Meiji-kauden merkittäviä kirjailijoita, Natsuke Sosemin aikalainen, ja tätä romaaniaan pidetään pääteoksenaan (suomentajana englannista Aapo Junkola).

Kertoja kertoo vuosien takaisesta tapahtumasarjasta, opiskelija-asuntolan huonenaapurista Okadasta jonka huomio kiinnittyy kauniiseen naiseen jonka talon ohitse kävelee päivittäin. Nainen, Otama, on rahanlainaaja Suezon rakastajatar ja tämän puolivirallisesti ylläpitämä, mutta kun naapurustossa Suezo ei ole kovin pidetty tai arvostettu henkilö niin järjestely paljastuu Otamalle pettymykseksi. Toisaalta Suezo ylläpitää nyt myös Otaman vanhaa isää, joten Otama uhrautuu, mutta haaveilee pelastajasankarista ja haaveet kiinnittyvät Okadaan...ja toisaalta Suezo kyllä yrittää miellyttää Otamaa ja samalla myös pitää varsinaisen perhepiirinsä rauhallisena...

Hankalien suhteiden verkostoa kuvataan kuitenkin selkeästi, sillai elegantin vähäeleisesti mutta kirkkaasti kuten japanilaisessa proosassa on saanut jo tottua. Ja lajin edustajana tämä oli, no, "ihan kiva", hyvä että luin (ja osuma Kurjen siivellä -haasteeseen) ja se tuo kiinnostavia kulttuurisia piirteitä esiin mutta olen minä parempiakin kirjoja lukenut, klassikkoansio jäi nyt osin ymmärtämättä (ja erityisesti loppu tarinan kannalta oli sellainen kuin sen kuuluukin olla, mutta miten se oli toteutettu ei oikein vakuuttanut).