6.2.16

Eileen Chang - Lust, Caution

 

Tällainen löytyi myös kirjastosta, Eileen Changin pitkä novelli joka on kuitenkin erillisniteenä julkaistu, varmaan sen vuoksi kun Ang Lee on tehnyt tästä elokuvan (en ole nähnyt).

Tapahtumapaikkana on 40-luvun Shanghai, sodanaikainen ja Japanin kontrollissa. Yee-perheen kodissa majailee perheystävä, hongkongilainen nuori rouva Mai, jolla on salainen suhde herra Yeen kanssa, poliitikon joka tulee hyvin juttuun miehittäjien kanssa.
Rouva Mai odottaa herra Yeetä salaiseen kohtaamiseen, mutta kaikki ei ole sitä miltä näyttää eikä kohtaaminen suju niinkuin suunniteltiin...

Ilmeisesti Chang noin yleensä vältteli poliittisia aiheita (siinä missä ajan kiinalainen kirjallisuus demagogiaa suosi), keskittyen arkielämään, tässä on kuitenkin hieman poliittista juonnetta mukana vaikka ihmissuhteet ja tavallinen elämä onkin selvemmin näkyvillä, leidit pelaavat mahjongia ja mies ostaa koruja rakastajattarelleen...
Ainakin tässä Chang myös mieluummin alikertoo kuin ylikertoo, tarina on hyvin riisuttu, noin kuuteenkymmeneen sivuun on mahdutettu paljon, ei liikoja selitellä miksi hän teki noin kuin teki ja taustoituskin on viitteellistä (katselin tässä juonikuvausta siitä leffasta, siihen on näköjään lisäilty enemmän flashbackia ja muuta taustoittavaa, mitään tarinassa olevaa ei varmaankaan ole tarvinnut jättää pois...)

En tämän yhden tarinan perusteella vielä oikein osaa sanoa mielipidettäni, ei suosikikseni noussut mutta voisihan näitä enemmänkin lukea...joka tapauksessa osuma Kurjen siivellä -lukuhaasteeseen.

2 kommenttia:

Kaisa V kirjoitti...

Nämä aasialaiset pistävät nykyään silmääni, kun yritän (samoin) kerätä luettavaa Kurjen siivellä -haasteeseen. Erinomainen haaste, sillä minulle ainakin tulee tarpeeseen tutustua itäaasialaisiin teoksiin :)

hdcanis kirjoitti...

Mulle Japani on tuttu (ja hyllyssä odottaa sieltä pari kirjaa lisää, niistä kuultaneen täällä kohta) mutta nämä muut maat ovat jo haasteen puolella :) Kirjaston hyllyjä on jo vähän koluttu, tämä löydetty ja jotain muuta kiinalaista on harkinnassa. Korealaiset alkavat olla jo kinkkisiä...