12.8.13

Liisa Ratia - Kotikemistin reseptikirja

(kovakantisen kirjan kansipaperi on vähän kulahtanut)

Kun aika ajoin on tullut nähtyä pohdintoja lisäaineista ja kemikaaleista jota kotitaloudessa käytellään, niin ajattelin että on aika esitellä hieman vanhempi kulttiteos joka omassa hyllyssänikin majailee näppäränä hakuteoksena: DI Liisa Ratian Kotikemistin reseptikirja, julkaistu 1956 mutta suurelta osin sisältö on yhä täysin ajankohtaista.

Kirja on innokkaalle tee-se-itse-ihmiselle mitä sopivin, siitä nimittäin löytyy reseptejä mitä moninaisimpien kodin kemikaalien valmistukseen, halusi sitten valmistaa kittiä, kengänkiilloketta, mustetta, hammastahnaa tai ripsiväriä. Jos ei halua maksaa kymmenkertaista hintaa brändistä tai on huolestunut lisäaineista tai e-koodeista niin resepti esiin ja menoksi, lopputulokseen ei tule muuta kuin mitä on itse sinne laittanut (joissain tapauksissa voi toki huomata että lisäaineella on käyttöominaisuuksia parantavia vaikutuksia...)

Ja vaikka ei itse innostuisikaan tekemään asioita itse, niin kirja on silti erinomainen hakuteos joka selittää että mitä mikäkin arkikäytössä oleva materiaali oikeasti onkaan. Jokin aika sitten mietittiin Penjamin ja Henriikka Tavin kanssa että mitä hammastahna oikeasti pitääkään sisällään, ja Ratia vastaa: mitä ovat hioma-aineet, miten hioma-aineet saadaan juokseviksi ja miten tahnamaisiksi ja miksi hammastahna ei maistu saippualta.

Joissain kohdissa on tietysti hyvä jos jonkinlaiset kemian perustiedot ovat hallussa, ja muutama termi on ehkä hieman vanhentunut, mutta en tiedä onko tästä aiheesta kirjoitettu tämän jälkeen yhtä hyvää kirjaa, kannattaa siis napata mukaan jos jostain divarista tämä löytyy.

4 kommenttia:

Jokke kirjoitti...

Kiinnostava löytö.

Nykyiset markkinat (hammastahna halpaa ...) alentavat ihmisten intoa tee-se-itse toimintaan?

hdcanis kirjoitti...

Joo, luultavasti aika moni noista ei tule mitenkään halvemmaksi kuin massatuotetut tavarat, eli motivaatio tulee enemmän tee-se-itse-hengestä.
Tosin jotain kasvovoiteita, hiusvärejä ja muita voi sitten tuunailla omien mieltymysten mukaan joten sillä puolella voi tulla kannattavammaksikin, ja tosiaan jos on kiinnostunut lisäaineista ja niiden välttämisistä niin nämä reseptit keskittyvät olennaiseen (joissain tapauksissa saattaa sitten olla ongelmia esim. säilyvyydessä tms).

Luru kirjoitti...

Mitä helmiä kirjablogeista löytyykään! :)

hdcanis kirjoitti...

Tämä on kyllä helmi :)