27.10.12

Lois Lowry - The Giver

Lowryn (toistaikseksi suomentamattoman) kirjan nimi tuli esiin jossain potentiaalisesti kiinnostavana nuortenscifinä, ja kun satuin huomaamaan että kirjailija on mennyt syntymään Havaijilla niin tästähän sai mainion rastin So American -haasteeseen, siispä kirjastoon.

Tapahtumapaikkana on Community, jossa kaikki ovat onnellisia, elämä on rauhallista ja turvallista ja kaikilla on tarkoin määritelty paikkansa yhteiskunnassa, jossa huomion kiinnittäminen erilaisuuksiin on tavattoman epäkohteliasta. En ole Huxleyn Uljasta uutta maailmaa lukenut mutta ilmeisesti perusidea on vähän samanlainen, tämä vain on nukkumalähiö- tai hippiversio utopia-dystopiasta. Päähenkilömme, 11-vuotias Jonas, on muiden ikätoveriensa tapaan valmistautumassa aikuisuuteen ja koulutukseen uuteen ammattiinsa, mutta tuleekin valituksi erityisvirkaan, eräänlaiseksi eläväksi muistiksi, joka saamiensa muistojen avulla ymmärtääkin miten Community oikein toimii ja mistä on luovuttu rauhallisuuden, turvallisuuden ja järjestyksen vuoksi.

No, tarina eteni niin kuin odotinkin, ja itse asiassa lopun pikkunäppäryys olikin jossain määrin epätyydyttävä, ei sen kuuluisi ihan noin yksinkertaisesti mennä (varsinkin kun lopun eettisissä ulottuvuuksissa on enemmänkin pureskeltavaa, mikä tässä lähinnä hypättiin sentimentaalisesti yli).
Kirjan vahvuus oli ehdottomasti siinä maailman kuvauksessa, kuinka pikkuhiljaa avataan yhteiskunnan kummallisuuksia (vaikka joissain kohdissa pitikin hillitä suurempia epäilyksiä että onko tuo nyt oikeasti mahdollista ja vain mennä mukana). Niinpä vaikka kirjalle on näköjään kirjoitettu jatkoa niin en taida jatkaa pitemmälle, vaikka tämä olikin viihdyttävä ja nopealukuinen kirja.

(blogihuomio: kyllä, tarkoitus on alkaa kirjoittaa enemmän myös näistä muista luetuista eikä pelkästään runoista. Lähestymme lukupäiväkirjamallia).

2 kommenttia:

Luru kirjoitti...

Onkohan tämä sama Lois Lowry, joka on kirjoittanut Anastasia-kirjasarjan? Tykkäsin siitä ala-asteikäisenä. Siinäkin eletään amerikkalaista lähiöelämää, mutta realistis-humoristisella meiningillä lähiöön muuttaneiden hippivanhempien Anastasia-tytön näkökulmasta.

hdcanis kirjoitti...

Ilmeisesti on sama, vaikka tuo Anastasia-sarja ei tuttu olekaan. Helmet mainitsee noita Anastasioita muutaman ja pari muutakin lanu-henkistä nimikettä suomeksi.